perjantai 30. lokakuuta 2015

Iin testikymppi 24.10.2015

Iissä on ideaa! Ja varsinki Illinsaaren testijuoksuissa! Selvää oli jo lähtiessä, että enkkakunnossa ei tässä vaiheessa vuotta olla, mutta yllättävän lähelle pääs kuitenki, ja pientä kehitystä taas vuoden takaiseen. Sen kummemmin en tuonne valmistautunut ja kevennellyt, keskiviikkona kävin vaan hieman vetoja tekemässä, ja perjantaina en käynyt lenkillä ollenkaan. Pientä pk-jumia, sekä vähäisten kisojen aiheuttamaa vellihousuilua oli havaittavissa, kun ei aivan saanut itteään sinne limitille vietyä. Kyllä sitä tuon homman järkevyyttä ehtii tuossa kympin aikana miettiä, että miksi sitä pitää täällä oikein tuttua miestä kiusata, mutta onneks saunassa ne jo tuommoiset ajatukset unohtuivat. Kyllähän ne toki sais nuo ajat jo sillä 3:lla rueta alkamaan, mutta nyt on paikat tässä kunnossa, niin onhan kumma jos eivät keväällä jo viimeistään ala. Ihan hyvä ja mukava vauhtireeni oli, ja jospa virallisesta ajasta lähtis vielä sekunti pois..

Seuraavat Iin testijuoksut jäävätkin väliin, koska ne sattuvat samalle päivälle NUTS Köykkyrin kanssa, ja sinne on siis tarkoitus mennä mäkeä ramppaamaan ylös alas. Talven testijuoksut on kuitenkin kalenteriin jo merkitty, ja kyllä näitä käydään juoksemassa muitakin tässä talven aikana, ja keväällä sitten puolimaraton huhtikuulla.

Data: http://www.movescount.com/fi/moves/move80953433

torstai 22. lokakuuta 2015

Oulu Trail Runnersien kanssa aamulenkillä

Olen jo kuulunut tovin aikaa Facebookissa olevaan ryhmään Oulu Trail Runners. Ryhmässä keskustellaan yllättäen nimensä mukaisesti polkujuoksusta, ja muutama aktiivinen järjestelee välillä tuolla yhteislenkkejä, pääsääntöisesti Oulun seudulla. Jokin aika sitten tuli kutsu osallistua Tervareitin yhteislenkille, jossa olisi mahdollisuus juosta jopa Sankivaarasta Rokualle asti, ja tarjolla olisi myös autolla järjestetty huolto, ja kyyditykset väliltä pois. "Perhana, tuonne pitää kyllä meitsin päästä, just näitä mie tartten", ajattelin. Olinhan tuossa hetki sitten laittanut Karhunkierroksen 80km:lle ilmoituksen sisään. Yksin näitä on aika sitkeä hinkuttaa, ja yksin mennessä pitäisi reitin olla lenkin muotoinen, lähtöpisteeseenkin kun täytyy aina jotenkin palata.

Niinpä viimein koitti lauantaiaamu klo 4:00, kun kello herätti ylös. Lenkki starttaisi siis klo 6:00 aamulla, että mahdollisesti innokkaimmat juoksijat ehtisivät illaksi Rokualle saakka. Itsellä olisi tarkoitus hölkätä Pälliin saakka, joka olisi suunnilleen reitin puolivälissä.
Lähtöposetusta. Kuva: Ville Wittenberg
Saavuin Sankivaaran lähtöpaikalle aamulla klo 5:45, jossa olikin jo muutama reissuun lähtijä odottelemassa. Osan heistä olin tavannut jo aiemminkin. Tiesin, että porukassa on muutamia kovakuntoisia ja harjaantuneita polkujuoksijoita, joten toivottavasti alussa ei alettaisi heti rymyyttelemään kovin kovaa vauhtia, että lenkki ei muodostuisi siten turhan kuormittavaksi.
Niinpä siinä kuulumisia vaihdellessa pakkailimme dropbagit huoltoauton peräkärryyn, otimme muutamat lähtökuvat ja lähdettiin matkaan. Vauhti asettuikin mukavan rauhalliseksi alussa, ja polku oli aika helppoa, vaihdellen hiekkatiestä metsäpolkuihin. Muutama juurakkoinen ja kivikkoinen osuuskin alkumatkalle tuli. Oli hieno tunne juosta sysipimeässä metsässä pelkkien otsalamppujen valossa! Parin kaverin kanssa siinä tosin ihmeteltiin ääneen, että mikä kumma se saa ihmisen tänne korpeen juoksemaan lauantaiaamuyöstä. Mutta jokainen meistä tiesi vastauksen siihen, ja sitä ei tarvinnut ääneen sanoa...
Sanginjoen ylitystä. Onneksi oli lautta paikoillaan.
Pilpasuolla
Pilpasuolla n. klo 6:30.
Matka taittuikin varsin mukavasti, ja aamukin alkoi valjeta vähitellen. Oli hienon näköistä, kun aurinko nousi suon ja puiden takaa, ja nosti usvaa kostealta suolta. Ensimmäinen hieman pidempi tauko pidettiin n. 17km jälkeen Kallioselän mökillä. Otettiin vähän syötävää ja juotavaa, ja turistiin niitä näitä, sekä tietty pakolliset selfietkin napsittiin.
Kallioselän taukotuvalla.

Kallioselältä.
Kallioselän jälkeen reitti muuttui hetkeksi aika kosteaksi, ja jalat saivat kunnon viilennystä suopätkistä. Pian kuitenkin tuli taas mukavaa polkua, jonka jälkeen reitti muuttui hiekkatieksi, jonka päässä huoltoauto olikin ensimmäistä kertaa odottelemassa. Meikäläisen suuri turpasvärkkihän meni tietenkin möläyttämään yhden lukuisista tyhmyyksistään, kun huoltoauto tuli näkyviin, "kirimaali!!" Ja niin piti ottaa parin muun kanssa muutaman sadan metrin spurtit hiekkatiellä, ja saada sykkeetkin hetkeksi maksimialueelle. Näin niitä pitkiksiä ruukataan juosta.
Kuva: Mari Maier

Huoltopisteellä täytettiin pikaisesti juomapullot, ja jatkettiin aika pian matkaa. Pian tulimmekin Tervajärvelle, ja täällä aukesikin tosi komeat ja jylhät suomaisemat. Polkujuoksu näytti parasta puoltansa, ja ihmeellinen onnellisuuden ja hyvän olon tunne valtasi mielen, hitsi tää on sitä mun juttuani. Tämän takia mie heräsin tänään aamulla klo 4:00!
"Mennäänpäs tuon suon yli niin että heilahtaa!"
Kuva:Mari Maier
Tervajärvi
Ennen Monttaa oli useamman kilometrin hiekka-/soratieosuus, jossa vauhti meinasi kiihtyä välillä aika kovaksi, ja itse en omia pitkiksiäni näin kovaa yleensä juokse. Päätinkin pari kilometriä ennen Monttaa, että lopetan oman osuuteni sinne. Ei olisi tarpeen nyt alkaa juoksemaan jalkoja turhaan loppuun ja väsyksiin, että pääsisi jatkamaan pk-kauden treenejä taas mahdollisimman pian. Monttassa olikin odottelemassa jo tuttu huoltoporukka, sekä muutamia uusia juoksijoitakin oli saapunut paikalle, että aloittaisivat oman osuutensa tästä. Pieni jaakobinpaini piti käydä vielä jatkon suhteen, mutta otin kuitenkin sitten palautusjuomat repusta ja vaihdoin kuivaa paitaa ylle. Sain kyydin Monttasta lähtöpaikalle Sankivaaraan, ja lähdin ajelemaan väsyneenä ja tyytyväisenä kotiin päin. Matkaa kertyi mittariin hieman reilut 36km, ja aikaa kului taukoineen reilu 4,5h, josta liikkeellä oloaika oli 3h 58min.
Kiitoksia kaikille läsnäolleille hienosta seurasta, huollosta ja juoksusta!
Monttassa. Kuva:Ville Wittenberg

maanantai 12. lokakuuta 2015

PK-kauden aloitus

"Sinne taimen istutan, sieltä leimikon niitän"


Haapajärven pettymys alkaa olla sulateltu, ja lyhyt ylimenokausi vietetty, joten alkaa olla aika palata taas sinne kuuluisan sorvin ääreen, eturivin pulpettiin, tai minulle tutummaksi tulleeseen leimikon laitaan. Treeni-into oli muutaman päivän hieman alamaissa keskeyttämiseen päättyneen Kauniston maratonin jälkeen, mutta tiistai-iltana se ponkaisi taas korkeuksiin, kun onnistuin ilmoittamaan itseni kauan haaveilemalleni NUTS Karhunkierros 80km:lle. Ihmeellistä, miten muutama hiiren klikkaus saa aikaan tuollaisen ilmiön! Mutta ajatus Karhunkierroksen juoksemisesta ensi keväänä tuntuu jo nyt aivan mielettömältä! Ajatus pelottaa, jännittää, kiehtoo, viehättää ja tuntuu aivan sairaan siistiltä, kaikkia yhtä aikaa! Ja varsinkin kun paikka on nyt tuonne varattuna, niin se myöskin sitouttaa ja innostaa jo kovasti aloitella tärkeää peruskuntokautta. Tällä hetkellä tuntuu paikat olevan kunnossa, eikä mitään viime vuoden kaltaisia väsymystiloja tai piileviä rasitusvammoja ole, niin en koe tässä tarvetta lepäillä laakereillani enempäänsä. Toki tässä on tullut jonkin aikaa nyt otettua kevyesti, syötyä reippaasti ja lepäiltyä paljon. Muutama kevyt ja lyhyt lenkki on toki tullut tehtyä myös, ja jalka tuntuu varsin kepeälle tällä hetkellä.

Kujanjuoksu?? :O
Paljon on tullutkin pohdittua jo kesän aikana, minkälaista treenin tulisi olla tulevalla peruskuntokaudella, niin että se olisi mahdollisimman kehittävää, mutta ei liian uuvuttavaa. Olen huomannut, että viikkorytmitys on minulle haastavaa. Omat treenithän täytyy sovitella myös perheen muiden jäsenten menojen ja harrastusten mukaan, ja niinpä tuleekin monesti ajateltua, että käynpäs nyt tuossa välissä äkkiä lenkillä, kun onkin aikaa, ja kevyt viikko ei sitten muodostukaan tarpeeksi kevyeksi, ja homma tuppaa puuroutumaan. Täytyy vaan uskaltaa levätä ja kevennellä tarpeeksi sitten ennen kisoja, vaikka siitä olenkin eri mieltä, että kunto kasvaa levossa. Ei kasva. Kunto kasvaa harjoittelemalla.



Syksy on mahtavaa aikaa! Silloin putsataan pöytä ja aloitetaan taas kaikki tavallaan alusta ja uudelleen. Tulee pimeää, ja raitis ja kuulas sää houkuttelee reippailemaan ja ulkoilemaan. Tavallaan syksy on myös kaihoisaa aikaa. Se tarkoittaa kisakauden ja tapahtumien päättymistä. Jokainen juoksija vetäytyy omaan luolaansa lepäilemään, kaivamaan nokkaa, parantelemaan paikkojaan ja miettimään tulevia haasteita. Talvella järjestettävät yhteislenkit tuovatkin mukavaa vaihtelua perusjyräämiseen, kun pääsee sosialisoimaan hetkeksi kollegoiden kanssa, ja vaihtamaan kuulumisia talven touhuiluista.

Peruskuntokausihan ei tarkoita automaattisesti sitä pelkällä omalla mukavuusalueella hengailua, vaan väliin tarvitaan myös niitä vauhdikkaampia ja tehokkaampia lenkkejä. Seuraavassa avaan hieman omia vauhtejani ja sykealueitani, miten omat vauhdit, sykealueet ja näillä tehtävät määrät jakaantuvat. Juoksuvauhdit tarkoittavat maantiellä tapahtuvia lenkkejä, jos toisin ei mainita.

Vaihde I: Palauttavat lenkit, alle 120 sykkeillä tapahtuvat kevyet lyhyet hölkät (vauhti yli 6:15min/km),  kävelylenkit. Tällä alueella tapahtuu myös kaikki arkiliikunta, kuten esim. lumityöt, halonhakkuut, lasten kanssa pelailut ulkosalla jne. Tätä liikuntaa en yleensä merkkaa mihinkään ylös, paitsi noilla hölkkälenkeillä saattaa olla sykemittari mukana.

II: PK I sykkeet 120-135, vauhdit 5:00-6:00min/km. Tällä alueella teen kaikista suurimman määrän juoksu- ja hiihtolenkkejäni. Tällä alueella juostaan arkipäivinä tapahtuvat peruslenkit suurimmalta osin, sekä viikonlopun pitkikset.

III: PK2. sykkeet 135-145, vauhdit n. 4:45-5:00min/km. Tällä alueella ei tule kovin usein mentyä, paitsi keväällä ja kisojen alla, kun tarvitsee tehdä hieman vauhdikkaampia lenkkejä. Poluilla ja mäkisissä maastoissa sykkeet nousevat helposti tänne tasolle hitaammillakin vauhdeilla.

IV: Sykkeet n. 145-160. Tällä alueella en tee ainakaan tasavauhtisia lenkkejä juuri koskaan. Miellän tämän ns. välialueeksi, jolla harjoittelu ei kehitä oikein kumpaakaan, ei vauhtikestävyyttä eikä peruskestävyyttä. Tämä alue kuormittaa kuitenkin jo aika kovasti elimistöä, ja näistä palautuminen kestää kauan. Jotkut vauhtileikittelylenkit, sekä vetotreenit saattavat nostaa harjoituksen keskisykkeen tälle alueelle, mutta sitä seikkaa ei pidä sotkea tähän.

V: VK, sykkeet n. 160-172. Vauhti n. 4:00-4:25 min/km. Tällä alueella teen yhden viikon kovista ja tärkeimmistä treeneistä, TV-reipas/kova, jonka kesto on n. 8-14km + alku- ja loppuverryttelyt päälle. Tällä alueella mennään myös kympin kisat, joissa tosin sykkeet nousee jo MK:n puolelle.

VI: MK1, sykkeet yli 172, vauhti n. 3:30-4:00. Tällä alueella tehdään 1000m-2000m vedot, sekä juosten tapahtuvat lyhyet mäkitreenit. Tavoitteena olisi, että tällä alueella mentäisiin myös 10 000m kisat piakkoin. Näitä ei talvisin tule pk-kaudella tehtyä juurikaan, vaan nämä ovat sitten keväällä tapahtuvia treenejä. Todennäköisesti tulen kuitenkin hallissa käymään tekemässä jonku kovemman vetotreeninkin sopivassa välissä. Ovat myös oivallista harjoittelua juoksutekniikan kannalta.

VII: MK2, Vauhti 3:00-3:30min/km. 200m-500m vedot. Näitä tuskin tulee tehtyä talvisaikaan, ja kesälläkin harvemmin. Kenties useamminkin voisi tehdä. Sykkeitä on vaikea arvioida, koska ne eivät noin lyhyissä vedoissa ehdi kovin korkealle nousta. Nämä myös ovat oivallista harjoittelua juoksutekniikan kannalta.

VIII: NK, alle 3:00min/km. Lyhyet max. 100m vedot ja ruskot, joita voi sotkea silloin tällöin normaalien lenkkien sekaan. Tuollaiset 100m vedot eivät ehdi vielä nostaa happoja lihaksiin, ja ovat siten ihan turvallisia harjoitteita, ja toimivatkin ihan hyvinä herättelijöinä välillä. Lihakset täytyy olla kuitenkin hyvin lämmenneet ennen näitä, ettei reväytä turhaan lihaksiaan. Jos on mahdollista käydä kahta lenkkiä päivässä, niin tuollainen Jukka Keskisalo-tyyppinen aamulenkki 10-12km hidasta PK:ta, +5x100m vetoja rennon kovaa, valmistaa hyvin sitten illan mahdollisesti kovemmalle lenkille.

Näistä tulen pk-kauden aikana pääsääntöisesti siis käyttämään tuota "vaihde 2:sta". Niillä mennään varmaan n. 80-85% lenkeistä. Kerta viikkoon ajellaan vaihteella V, joskus myös vaihteella III ja VI, keväällä ja kesällä sitten otetaan käyttöön noita isompiakin vaihteita, kun kisat alkavat taas lähestymään. Eräänä vauhtikestävyystreeninä tulevat toimimaan myös Illinsaaren testijuoksut, jotka järjestetään kerran kuussa.

Juoksulenkkien lisäksi täytyy aloittaa myös kuntosalitreenit, n. 1-2x viikossa. Salitreenit koostuvat pääasiassa jalkakyykyistä, maastavedoista, sekä muuta vapailla painoilla touhuamista, ja keskivartalon vahvistamista. Lumien tultua hiihto tulee korvaamaan osan juoksulenkeistä, mutta ajatuksena on ollut, että tekisin myös hiihtolenkkien päätteeksi n. 3-4km juoksulenkin. Tällä saisi ylläpidettyä jalkojen hermotusta juoksua silmällä pitäen. Hiihto on aivan kerrassaan loistavaa pk-treeniä. Sitä voi tehdä 3-5h putkeen matalilla sykkeillä, ilman että syntyisi lihasvaurioita. Juostenhan tällaiset lenkit ovat ainakin maantiellä sulaa hulluttelua, tai niitä voi tehdä aniharvoin, ja palautuminen ottaa kovasti aikansa sellaisista. Myös yläkroppa saa hyvää treeniä tässä, ja keskivartalo vahvistuu. Hiihto on myös mielettömän mukavaa, kun siihen pääsee hieman sisään, ja tarkoituksena on käydä Tervahiihdon 70km hiihtämässä tulevanakin keväänä.

Kohta on aina pimeää lenkillä käydessä.

Ennen lumien tuloa kuitenkin aletaan tekemään enemmän lenkkejä poluilla, sekä juoksuvoimatreenejä paikallisessa vuoristojuoksusimulaattorissa, Köykkyrin mäessä. Lajivoimaa on tarkoitus hankkia myös talvella sitten umpihangesta. Kotini vieressä riittää hyvin lunta keräävää peltoa kymmeniä neliökilometrejä, joten tuollaista erinomaista harjoittelumaastoa ei kannata missään nimessä jättää hyödyntämättä.

Näistä kaikista rakennetaan arjen haasteiden keskellä puikkoillen sellainen sekametelisoppa, että ensi keväänä ollaan taas hippasen verran kovemmassa tikissä kuin koskaan. Tai mieluummin vaikka parinki hippasen verran...

Juoksu maittaa kovasti tällä hetkellä.









tiistai 6. lokakuuta 2015

Kauniston maraton, Haapajärvi 3.10.2015

Kävin päättämässä sysipaskan juoksukauteni ja raiskaamassa numerolapun Haapajärvellä. Matkanteko päättyi 28km kohdalle, ja tuloksena elämän ensimmäinen dnf. Eka puolikas sujui hyvin, n. 1:40 aikaan, niinkuin pitikin, mutta toki pakki alkoi ilmoittelemaan jo n. 19km kohdalla, että ei imeydy nesteet, vaan jäivät hölskymään mahaan ja tulivat viimein ulos. Ei auttanut vaikka koitin suolaakin ottaa, ja kävellä hetkisen. Ei ikinä oo käyny noin ennen, ja motivaatio ei riittänyt löntystää maaliin. Vituttaa nii että ei tiedä oikein mitenpäin tässä olisi. Nyt mennään syvissä vesissä.

Tästä suorituksesta ei tosiaan oikein mitään positiivista jäänyt käteen. Ehkä tämäkin jossain vaiheessa jalostuu voimavaraksi, ja opiksi tulevaa varten, tällä hetkellä vaan ei sille nyt tunnu. Oli kuitenkin tärkeää sisäistä yksi kysymys, jonka eräs ystäväni, joka itse ei juoksua harrasta, kysyi minulta, "No mitä olisit voinu tehdä toisin, ettei noin olisi käynyt?" Niinpä, en osaa vastata tuohon kysymykseen, kaiken tein niinkuin aina ennenkin, toisin en olisi osannut tehdä mitään, mitä tein nämä viimeiset viikot, ja tunsin olevani kunnossa kyllä. Toisaalta tuollaisilla kysymyksillä on turha vaivata itseään enempää, vaan kääntää katseet eteenpäin.

Nyt on hyvä pitää pieni ylimenokausi, ja ottaa muutaman päivän irtiotto juoksusta. Jalat eivät kipeytyneet kuitenkaan reissusta juuri ollenkaan, joten siitä puolesta on hyvä jatkaa kohti talven peruskuntokautta.

lauantai 1. elokuuta 2015

Pallas-Hetta 55km NUTS, 25.7.2015

"Kun jokin ajatus syntyy sisälläsi, haudot, kääntelet ja pyörittelet sitä, jalostat, pelkäät, innostut, ajatus vahvistuu ja kasvaa vähitellen, pian se on mielessäsi joka päivä, pian se on niin vahva, että se on pakko toteuttaa..."

"Niin mistä sää olitkaan kotoisin?" Tämä oli kaverini kysymys viime vuoden syksyllä, kun ajelimme kohti Tallinnaa juoksemaan Tallinnan-maratonia. Tällä keskikevyellä kenttäv-lulla tarkoitettiin nykyistä kotipaikkakuntaani, jossa aakeeta laakeeta riittää silmänkantamattomiin, mäkitreenit pitää tehdä mäki-nimisissä paikoissa jos haluaa sellaisia ja tunkkausta ei näe kuin paikallisten pottufarmarien traktorin kärryjen renkaitten vaihdossa. Tämä kysymys esitettiin, kun olin hetki sitten tuonut ensimmäistä kertaa julki ajatuksen lähteä juoksemaan ensi kesänä Pallas-Hettaan 55km polku-ultrakisa. No perhana, "jos vuori ei tuu muhammetin luo, muhammetti menee vuoren luo". En minä tässä voi mäeksi muuttua, joten salilla kyykkyä, paljon pitkää PK-treeniä, munahankia, Köykkyrin mäkeä, Pilpasuon kivikoita ja aateri loppu vedetään sitte peruskunnolla! Syksyn myötä Avensiksen keula alkoikin kääntyä yhä useammin työpäivän päätteeksi Köykkyrin mäkeen, joka on siis ainoita mäki-nimen ansaitsevia paikkoja, jossa saa tehtyä pohkeisiin ja takareisiin menevää treeniä. Suhteeni Köykkyriin muuttui kuitenkin viha-rakkaussuhteeksi eräänä räntäsateisena joulukuisena iltana, kun olin taas tuolla mäkeä tamppaamassa, niin jo kesästä asti vaivannut plantaarifaskiitti pakotti lopettamaan, ja tiesin silloin, että nyt taitaa tulla pidempääkin taukoa.

Jalan kanssa marssittiin lääkäriin, jossa diagnoosi oli siis tuo juoksijan vampyyrin purema, plantaarifaskiitti. Telakkaa tarjottiin pitkäksi aikaa, mutta sain myös lähetteen fysioterapeutille, jonka kanssa alettiinkin laittamaan askellusta kuntoon. Pystyin myös hiihtämään tuolla jalalla ihan täysipainoisesti, joten sain tehtyä varsin pitkiä matalasykkeisiä peruskuntolenkkejä hiihtäen. Myös salilla kuljettiin joku kerta viikkoon, kuntopyörää ajamassa, sekä kyykkyä tekemässä. Toki tuo juoksemattomuus siinä mielessä pyöri, hyvä olisi edes joku kilsa saada juostua hiihtolenkin päälle, että tuntuma siihen säilyisi. Pääsin kuitenkin kevättalvella jo taas aloittelemaan juoksuakin, ja jo muutaman lenkin jälkeen huomasin, että olin turhaan kantanut asiasta huolta. Sykkeet pysyivät pitkien hiihtolenkkien ansiosta myös juostessa alhaalla, ja lyhemmillä matkoilla kevään mittaan juostut uudet ennätykset todistivat viimeistään tämän itselle, kyllä tässä nyt kunnossa taas ollaan.


Näillä eväillä siis matkaan kohti pohjoista. Lähdimmekin jo heti maanantaina ajelemaan kohti Yllästä, missä oli tarkoitus viettää alkuviikko, josta siirtyisimme sitten loppu viikolla Hettaan. Viikko sujuikin varsin leppoisasti ulkoillessa perheen kanssa, sekä muutamia lyhyitä ja kevyitä juoksulenkkejä tehdessä. Keskiviikkona kävimme Pallaksella retkeilemässä, ja kävin ottamassa hieman tuntumaa myös reitin alkupätkään ja alkunousuihin. Samalla reissulla törmäsin myös NUTSin porukoihin, ja Eppu kertoikin yllättäen, että reitin alkupätkä on muuttunut. Nyt mennään tuosta suoraan Pallaksen päälle, ja tuo alun pitkospuuosuus jää pois. No ei kait siinä sitte, mennäänpä Pallaksen päälle sitte, pitäähän se nyt alueen korkein tunturikin valloittaa.


Sitten perjantaina siirryttiin Hetan majapaikkaamme. Olo tuntui hieman turvonneelta kevyen treeniviikon ja hiilaritankkkailun jälkeen. Mutta ei se mitään, sinne kyllä varmasti sulavat. Sain nukuttua ihan hyvät yöunetkin, vaikka heräsinkin hieman ennen kellonsoittoa, ja uni enää ottanut tullakseen. Seurailin siinä aikani gps-seurannasta 125km juoksijoiden etenemistä omalla taipaleellaan. He olivat lähteneet matkalle jo keskiyöllä, ja taivaltaneet siis Ylläkseltä asti koko yön, ja alkoivat saapua nyt Pallakselle. Mieletöntä porukkaa! Siinä vielä reipas aamupala huiviin, tattaripuuroa, kauraleipää, kananmuna ja puolipannullista kahvia. Sitten juoksukamat päälle, varusteet autoon ja kohti Pallasta. Olo oli koko automatkan varsin levollinen, ja lipittelin vielä urkkajuomaa siinä muutamia kulauksia alas. Niin saavuttiinkin kisakeskukseen, voi vitja, nyt on siis tää päivä mitä oon jo vuoden päivät odottanut ja miettinyt jokainen päivä! Täytin siinä reppuun vielä loput energiat ja tarvikkeet, ja lähdin käymään pienellä verkkalenkillä. Kisakeskuksessa tulikin vastaan sitten muutamia tuttuja, joiden kanssa siinä vaihdeltiin kuulumisia ja toivoteltiin tsemppejä puolin ja toisin.



Pian tulikin sitten kuulutus, jossa pyydettiin siirtymään lähtöalueelle Hotelli Pallaksen viereen. Lähtövaatteen alla vielä höpöteltiin Teemun kanssa pientä hermostunutta läppändeerusta, mm. suunniteltiin ottavamme peesit Ansion Henristä, että saatais mekin jonkulainen aika. Perhana vaan kun Henri oli sijoittunut sen verran kauas sitten keulapäähän, että tämä suunnitelma ei täysin toteutunut...

Sitten kuului alppitorven törähdys, ja lähdettiin matkaan. Kylmät väreet riipi pitkin selkärankaa, oli aivan mahtavan siisti tunne päästä liikkeelle, porukat kilisytteli lehmänkelloja ja huusivat kannustuksia. Tasamaata ei jatkunut kun sen parisataa metriä, ja sitten loppuikin juokseminen. Alkoi nimittäin nousu Pallakselle. No tämähän oli tiedossa, tässä ei aleta turhia höntyileen, vaan kävellään reipasta höökiä ylös tämä, eiköhän tässä tänään ehditä juokseenki aivan tarpeeksi. Pääsinkin ihan hyviin asemiin tunkkaamaan rinnettä ylös, muutaman kollegan sain siinä ohitettua, mutta sitten sain mennä omaa vauhtia. Meno tuntuikin ihan mukavalta, vaikka eihän tällaiset mäet ihan jokapäiväistä ole pottupitäjän poijjalle. Noustessa ehti hieman vilkuilla eteenpäin menevää jonoa, sekä alaskäsinkin jossa tuli porukkaa letkassa. Vihdoin päästiin sitte Pallaksen päälle, josta avautuikin aivan huikeat näkymät, joita oli pakko seisahtua hetkeksi ihastelemaan, ja samalla ottaa ensimmäinen geeli ja juotavaa.



Sitten alkoikin hyvä tasainen pätkä juosta menemään. Mono tuntui olevan tosi hyvin syönnillään ja liikkui kevyesti helppoa polkupätkää eteenpäin. Suuvärkki vääntyi väkisin hymyyn, hitto tää on sitä mun hommaa, tätä haluan tehdä, tästä mie nautin, tätä rakastan.
Pallaksen kupeesta. Huilaa kevyesti vielä tässä vaiheessa.
Kuva: Teemu Takkula
Vielä tuli pieni nousuosuus, jonka jälkeen lähdettiinkin laskeutumaan alaspäin haastavaa kivirakkaa. Kivenmurikat olivat sen verran isoja, että otinkin varovasti tämän pätkän. Kohta alusta kuitenkin helpottui, ja uskalsin antaa mennä reippaampaa kyytiä alamäkeen. Hetkeksi herpaannuin ihastelemaan upeita maisemia, ja silloin se tapahtui. X-talon kivenkoloon, ja nilkka ympäri. Ei helevata! Ei saa olla totta! Ei se menny varmaankaan pahasti, ajattelin. Koitin jatkaa juoksua, mutta kivikkoisella osuudella nilkan sivuttaisliike sattui aina, joten jouduin hiljentään vauhtia. Vähitellen nilkka kuitenkin turtui ja lämpeni, ja pystyin sillä juokseen taas paremmin. Uskalsin lisäillä taas hieman enemmän vauhtiakin, ja taas oli mukavaa.


Vuontiskeron nousussa jouduin pysähtymään laittamaan rakkolaastaria kantapäähän. Tyhmyyttäni olin laittanut valmiiksi laastarin VAAN toiseen jalkaan, koska eihän tuohon vasempaan jalkaan ole koskaan ennenkään rakkoa tullut. Tästä kun jatkoin matkaa, huomasin että nilkka ei ollut tykännyt pysähdyksestä, vaan ilmoitteli vauriostaan taas. Seuraavan alamäen laskeutuminen alkoikin tuntua taas varsin huonolle, ja jouduin pysähtymään siihen. Takaa tullut tuntemattomaksi jäänyt naisjuoksija pysähtyi kyselemään vointia, ja antoi Buranoitansa minulle, ja jo tämä ele sai tuntumaan nilkan taas paremmalle. Pian paikalle saapuivat myös, Sina, Jussi ja Anna, ja Sina teippasi lääkärin ammattitaidollaan nilkkani pakettiin. Porukkaa lappasi paljon ohitse, ja varmaan jokainen kysyi vointia, ja että tarvitaanko apua. Polkujuoksija välittää todellakin kanssakisailijastaan! Nyt ei nilkka päässyt enää juurikaan tekemään sivuttaisliikettä, ja eteenpäin ponnistaessa kipua ei enää tuntunut juuri ollenkaan. Taas mentiin varovaista hölökänkölökkää alamäkeen. Kyllä tämä tästä. Mutta juuri ennen alamäen päättymistä pieni loikka kiven ylitse, ja toinen nilkka ympäri! Ei tämä tästä! Kirosanat kimoilivat pitkin tunturin lakea, tunsin nimittäin että nyt tais mennä kunnolla tuo jalka. Koitin varata jalkaa, ja jo pelkkä varaaminen sattui varsin mukavasti. Mutta pakkohan tästä on pois päästä, jospa tuokin jalka vielä tuosta lämpeäis mulle. Siitä nilkuttelin kävellen eteenpäin, juosta ei enää pystynyt yhtään, koska maasto oli tässä vaiheessa varsin kivikkoista. Reilu 20km kohdalla takaa tuli Miia, joka pysähtyi teippaamaan tämän toisenkin jalan, ja pystyin jatkamaan matkaa taas. Miia kertoi, että maasto helpottaisi hieman tästä eteenpäin, mutta lopussa tulisi haastavia alamäkiä, joiden meneminen oli osoittautunut jo varsin helvetilliseksi tällä jalalla. Päästin Miian jatkamaan matkaa, ja jatkoin omaa hidasta taivallustani, jalka nimittäin osoitti varsin pian, että tällä ei juostais enää. Vitutuksen multihuipennus alettiin olla saavutettu. Kirosin mielessäni tilannetta, ja itseäni, että on sitä vaan sitte tyhmä että kuvitteli osaavansa ja pystyvänsä täällä juokseen tällaisen polku-ultran menemään. Tämänhän piti olla tällainen hyvä retki ja treeni vaan, että mennään hyvällä höökillä mäkeä ylös ja alas ja katsellaan komeita maisemia. Mennään maaliin sitte turiseen mukavia tuttujen kaa, röhnötteleen paljuun kylmä Santtu kourassa. Eipä ollu ukosta sitte mihinkään tällaisessa oikeessa polkukisassa. Siinä kävellessä alkoi kypsymään ajatus elämän ensimmäisestä keskeyttämisestä. Eihän tässä ole niinku mitään järkeä jatkaa tällaisilla kapuloilla. Vielä kun jouduin tulemaan erään naiskollegan kanssa käsikynkkää alamäen Hannukurun huoltoon, oli päätös kypsynyt valmiiksi, tästä tuli nyt DNF.

Lompsin huoltoon ja riisuin reput pois ja menin kyseleen, että mitenhän pääsisin pois täältä, kyllä tää niinku passaa nyt. No melkein tiesin jo vastauksenkin, poishan täältä on itse käveltävä, tai sitten olisi odoteltava iltamyöhään, että huolto sulkeutuisi, ja pääsisi tuolla huollon mönkijällä lavalla rötkötellen. Lähimmälle maantielle oli matkaa reilu kymmenen kilometriä, ja sieltäkin tietty pitäisi sitten päästä jollain keinoa pois. Eli valinta piti tehdä siis "ruton ja koleran välillä", eihän tänne nyt sentään mitään pelastuslaitosta aleta hätyytteleen yhen nilkkavammasen takia. Ja hetken asiaa mietittyäni päädyin ratkaisuun, en jää tänne makoileen iltamyöhään ziljoonan sääsken kanssa. Ja varsinkin seuraava ajatus oli alkanut muodostua mieleen hyvin vahvana: "Olen tätä kisaa ja päivää odottanut vuoden päivät, se on joka ikinen päivä mielessä pyörinyt, joten jos keskeytän, niin en pysty enää ikinä kattomaan itteeni peilistä sen jälkeen". Niinpä aloin laitteleen kamppeita kasaan. Vielä kourallinen suklaata mukaan, juomapullot täyteen, kiitokset huollon porukoille jotka toivottivat kovasti tsemppiä, ja matkaan. Olin istuskellut huollossa hetken ilman kenkiä, ja koittanut hieman venytellä ja liikutella jalkoja, joten meno tuntui taas hieman helpommalta.



Juoksusta ei tullut kuitenkaan edelleenkään oikein mitään. Mutta olin siis päätöksen tehnyt, että maaliin tässä nyt mennään. Mutta nyt ollaan retkellä enää, nyt on aikaa ihastella kunnolla maisemia ja pysähtyä ottamaan kuvia. Pienen metsäpätkän jälkeen avautui sitten tunturimaisema kaikessa komeudessaan ja jylhyydessään. Ketutuskin alkoi vähitellen väistymään, koska Jaakobin paini keskeyttämisen ja jatkamisen välillä oli käyty. Huomasin kuitenkin, että nilkuttaminen alkoi hitsata jumiin myös toista takareittä. Pitikin pysähdellä välillä sitä venyttelemään, ja koittaa nostella sitä, että se vertyisi. Saapa nähdä, ehdinkö edes maaliin enää..

Pitkospuuosuudet osoittautuivatkin varsin mukaviksi tänään.


Lumi ei ollut ehtinyt sulamaan vielä Lumikerolta.

Nuo karut ja jylhät Lapin maisemat saivat kuitenkin mielen rauhoittumaan. Huomasin jääneeni välillä tuijottamaan noita upeita nähtävyyksiä, ja karua hiljaista luontoa. Mietin mielessäni, että tänne palaan kyllä vielä uudelleen, joko juoksemaan tai sitten aivan vaan vaeltamaan...

Sade yllätti, mutta aurinko kuivasi nopeasti.
Tasaisella maalla juoksukin alkoi taas jotenkin onnistumaan, ja takareisijumikin tuntui antavan periksi. Onnistuin jopa Pyhäkeron päällekkin juoksemaan, silloin kun ei vaan osunut kivikkoa reitille. Koska olin kävellyt suuren osan matkaa, päätin että pitäähän se kuitenki tuntua maalissa, että tässä on jotain tehty, niin koitin niihin Pyhäkeron nousuihin vähän laittaa runtua sitten. 

Pyhäkeron huipulta.




Laskeutuminen jyrkkää Pyhäkeron rinnettä oli kuitenkin edelleen hankalaa. Kun maastopolku muuttui vähän leveämmäksi sorapoluksi, pystyin sitä kuitenkin juoksemaan varovasti alaspäin. Yllättäen alkoi tulla myös selkiäkin vastaan, hitto onhan täällä vielä muitakin. Viimeisessä huollossa olikin yllättävän paljon vielä muutakin porukkaa. Siihen en jäänyt enää kauemmaksi aikaa värkkäilemään, söin vaan nopeasti muutaman suklaavohvelin ja täytin toisen pullon, ja menoksi. Kyllä täältä jo pois joutaisi. Vielä oli reilu kilometrin tasainen ja helppo polku edessä, jossa jouduin kuitenkin menemään varovasti, koska nilkan sivuttaisliike tuntui edelleenkin aika tympeälle.

Viimein tuli hiekkatieosuus. Nonnii, "Das ist mein Land"! Oispa ollu vaan terveet jalat, ja Adidaksen Adios Boostit alla, niin nyt ois liikahtanu! Mutta juoksu onnistui jotenki näinkin. Selkiä alkoi tulla vastaan yllättäen enemmänkin. Kovasti siinä tsemejä toivoteltiin puolin ja toisin. Vaikka syvä pettymys oli kalvanut mieltä jo kauan aikaa matkalla, niin kellon titatessa 50km täyteen, taisin kuitenkin tirauttaa pienet äijjäonnenkyyneleet, varmistuessani tietty ensin, ettei kukaan näe.

Sitten alkoi asfalttiosuus ja viimeinen 3km osuus. Vielä viimeinen geeli alas, ja kevyttä juoksua eteenpäin. Asfaltti tuntui aika ikävälle ja kovalle jalkojen alla, mutta tämähän oli jo tiedossa, että X-talon ei oikein paras mahdollinen maantiekenkä ole. Vielä taisi pari selkää tulla vastaan, kunnes alkoi kuulua kellojen kilinää, ja maalialue näkymään. Juosten maaliin asti, jossa oma perhe olikin odottamassa. Vähän isimies viivähti nyt tällä(kin) kertaa ilmoittaamaansa kauemmin reissussa...




Toki sitä tässä pettyneenä ollaan itseensä, ja omaan suoritukseensa. Kunto olisi ollut nyt kohillaan, ja tavoitteena oli juosta paljon parempi, ja ennenkaikkea ehjempi juoksu, ja luulenpa että se olisi terveillä jaloilla onnistunutkin. Mutta näitähän on turha jossitella enempäänsä, teknisiä kivikkopätkiä ei ollut treenattu tarpeeksi, koska näin kävi. Mielessä kävi kyllä monta kertaa matkalla, että nyt tää saa loppua, alan juomaan kaljaa ja syömään kovia rasvoja ja röhnöttään telkkarin ääressä sohvalla. Lisäksi harmittaa nyt kovasti, kun syksylle suunniteltu maraton-projekti taisi saada nyt pahasti siipeensä, ja sinne ei taida ehtiä nyt tarpeeksi treenaamaan telakoitumisen takia. Täytyy katsoa nyt miten jalka alkaa paranemaan, että jos johonkin myöhäissyksyn maratonille vielä pääsisi laittamaan tossua toisen eteen. Mutta aika yleensä hoitaa, ja johan tässä on ehtinyt alkaa Karhunkierroksen reittiä ja rataprofiilia tutkimaan.. "Vian ei tartte olla iso, kun se on päässä..."

Kiitoksia vielä kaikille mukana olleille, oli hienoa tavata tuttuja ja saada uusiakin tuttuja. Toisista välittäminen ja huolehtiminen, sekä välitön kannustaminen lämmitti kovasti mieltä, ootte aivan NUTSia porukkaa! Suurkiitokset NUTSin porukoille ja Epulle ja Jokelle, että jaksatte näitä järjestää. Ja erityiskiitokset Visa-Pekalle ja Saaralle, että ootte jaksanu vastailla noviisin kysymyksiin varusteista, lajtreeneistä, maastoista jne, sekä kannustaa. Päämäärä on tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on matka sinne. Ja matka tähän pisteeseen on ollut aivan kertakaikkeaan huikea!


Ja taival jatkuu...

Varusteet:

- Inov X-talon 212 kengät, Compressport Trail-Running juoksupaita, Pro Touch juoksutrikoot, Compressport R2 säärystimet, Compressport Arm Force-irtohihat, Compressport aurinkolippa, Salomon SkinPro 10+3 Set- juoksureppu, Suunto Ambit2R

Energiat:

- High5-geelit, Powerbar kofeiinigeelit, Powerbar geelikarkit, Maxim-energiapatukat, Northforce-energiapatukka, High5-elektrolyyttitabletit, Hart Sport-urheilujuoma, suolatabletit, vesi


-Timperi-

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Pikarapsat Ylivieskasta. Keli oli tänään vimosen päälle hyvä, ja olosuhteet kaikin puolin kunnossa. Ekat kolme kilsaa meni iisisti n. 4:15-4:20 vauhtia. Homma tuntui tosi kevyeltä ja rullasi aivan mahtavasti, joten pistin vähä höökiä lisää, ja kympin kohtaan ajassa 41:59. Tänään ei jää se kuti piippuun, niinku Terwalla vähä jäi, ajattelin. Sykkeet nauku kuitenkin aika korkeella, ja ajattelin että saattaa tuo tulla turpaan sitte jossain vaiheessa, mutta työnsin ajatusta pois mielestä. n. 15km asti jaksoin vielä, kunnes kyykkäsin, ja alkoi tulla turpaan tasaisesti joka kilsalla. Oppi-isä Pikkarainen kyykytti kloppanaa hurauttamalla ohi Visalan aukeilla. Sitte maaliin, jonkulaisen kirin sai vielä kehitettyä vimoselle kilsalle, että enkka parani reilu kymmenen sekkaa aikaan 1:31:45. Rohkea aloitus kostautui siis vähän tänään, mutta nyt mie uskalsin yrittää kunnolla. Joku päivä mie vielä jaksan sitte loppuun asti prkl! Nyt oli oikeastaan ekaa kertaa kunnolla "päätä" lähteä lappomaan oikein kunnon kovaa, ja siitä tyytyväinen.1:30 oli vielä liian kova pala tänään, mutta taival jatkuu. n. 18km kohdalla tosin iski taas se tunne, että miksi h***vetissä mie oon täällä ittiäni rääkkäämässä, mutta onneks tuo tunne on ohi menevää.


Kevyt valmistava viikko tuntui toimivan myös, kun koneesta sai nyt kyllä tehoja irti ainakin sykkeiden perusteella, ja uudet max. sykkeetkin, 194. Ja mahottoman mukava oli taas nähä tuttuja kaiffareita ja vaihtaa kuulumisia. Enkasta siis tyytyväisenä, mutta kanttaaminen ois saanu jäädä tulematta. Tästä kuitenki hyvä lähteä ens viikoksi etelän leirille lepuutteleen lihaksia ja lämmitteleen luitansa. Living, loving, running!

Data:
http://www.movescount.com/fi/moves/move65686606

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Asfalttisprinttikauden päätös(kö)...

Terwan puolikkaan myötä tulikin saatettua päätökseen alkukevään asfalttisprintit, joihin sisältyi tänä keväänä Iin testijuoksujen maantiekymppi 25.4. sekä Terwamaratonin puolikas 23.5. Tavoitteet näihin oli asetettu rohkeasti, mutta kevään tuntemusten mukaan realistisesti, eli työnimellä Tasarajojen alle. Seuraavaksi hieman syventymistä noihin tapahtumiin.

IIN TESTIJUOKSUT 10km, 25.4.2015

Iissä järjestetään talvisin kuukausittain Iin Yrityksen toimesta 10km testijuoksut, jotka ovat hyvin lämminhenkinen ja mukava tapahtuma. Osallistumismaksu on 7e, ja sillä saa lapun rintaan, ajanoton, ja saunat päälle. Sekä tietenkin saa tavata tuttuja juoksukollegoita, ja vaihtaa kuulumiset heidän kanssaan, ja usein myös tuntemattomat juoksijatkin tulevat auliisti juttusille. Sitä perinteistä supisuomalaista hölökkäkulttuuria parhaimmillaan. Paikalle tulee yleensä myös lähialueen eliitti, joten taso on varsin kova, ja hienoja mittelöitä on nähty tällekin kaudelle, mm. kun Jouni Holappa ja Markku Nikkanen ovat mittailleet kuntoaan ja paremmuuttaan Iin pyöräteillä. Täällä oli tarkoitus kulkea talvella itsekkin kuukausittain tekemässä se kova treeni PK-kauden kylkiäisiksi, ja hoitamassa tätä juoksuharrastuksen sosiaalista puolta, mutta tuo joulukuussa ylittämättömäksi äitynyt jalkavamma esti nämä suunnitelmat.

Niinpä into olikin varsin korkealla, ja odotin jo monta viikkoa tätä kisaa, koska kaikki talven lappujuoksut olivat jääneet siis väliin. Säätiedotuksetkin lupasivat aivan optimaalisia olosuhteita, n. +5-6C puolipilvistä ja lähes tuuletonta keliä. Kotona suunnittelinkin jo lähteväni liikkeelle eka kertaa tälle keväälle "pohkeet paljaana", koska keli tuntui mukavan lämpöiseltä ja keväiseltäkin. Paljon ehtii muuttua kuitenkin olosuhteet tuossa n. 70km matkalla, mitä kotoani tulee matkaa tuonne Illinsaareen. Haukiputaan kohdilla alkoi yhtäkkiä ropsiin lunta taivaalta, ja auton mittari osoitti lämpötilaksi +0C. Niinpä ensimmäinen toimenpide Illinsaareen saapuessani, olikin juosta kiireen vilkkaa pukuhuoneeseen vaihtamaan talvivarustus päälle, minkä onnekseni älysin ottaa matkaan. Sitten verkkalenkkiä tekemään, sää tuntui kyllä yllättävän kylmältä, ja tuulikin oli yltynyt, ja tätä siinä muutaman tuttavan kanssa ääneen pohdittiinkin.

Sitten viivalle, ja paukusta matkaan. Tavoitteena oli lähteä 4:00min/km vauhtia menemään, ja viimeinen kilsa tulla sitten kirivaihteella, että aika asettuisi maalissa 39:xx näköiseksi. Iissä sortuu helposti ylivauhtisiin ensimmäisiin kilometreihin, koska reitti viettää alussa alamäkeen, ja lisäksi intoutuu kovaa menevän porukan matkaan. Koitin tämän pitää mielessä, ja hillitä suitsista, koska ne ylivauhtiset kilsat tuppaa kostautumaan sitten yleensä lopussa. Eka kilsa tiittasi ajassa 3:52, ei kovin paha siis. Vähäkö oli siisti tunne rapsia menemään taas kilpaa lappu rinnassa, vitsi että oon oottanu näitä! Koleaa keliäkään ei enää muistanut ajatella. 3km tuli aikaan 11:50, tismalleen samaan aikaan siis kuin marraskuussa vastaavalla reitillä. Muistin, että viimeksi tästä kohtaa alkoi sitten hienoinen hyytyminen. Nytkin alkoi juoksu hieman vaikeutumaan, reitillä tulee tässä kohtaa pieni ylämäkiosuus, eikä menoa helpottanut yhtään vastaiseksi kääntynyt tuuli. Tuohon kohtaan tulikin kisan hitain kilometri 4:10min. Kääntöpaikalla 5km:ssa huikattiin väliajakseni 20:10. Olin ajatellut, että olisin tullut tänne hieman alle kahteenkymmeneen minuuttiin, mutta voimia tuntui kuitenkin olevan vielä ihan hyvin tallella, joten mietin, että rapsitaan kiinni tuo kymmenen sekuntia, kun tuuli kääntyy taas myötäiseksi, ja paluureitti kylälle on hieman helpompi. Kympin kisassa yleensä osuus 6-8km on se vaikein. Silloin tulee yleensä niitä harvoja hetkiä, kun tuntuu, että juokseminen ei ole mukavaa. Happohyökkäys käy lähes sietämättömäksi, tekee mieli hidastaa, heittää hölkälle, pois tuolta epämiellyttävyysalueelta. Viimeiset kaksi kilsaa tulee sitten vaikka ilman happea maaliin, kun tietää että kohta tää raastaminen loppuu. Tällä kertaa olin miettinyt tätä asiaa etukäteen, ja päättänyt torjua tuon tunteen pois mielestä. Tuo osuus tulikin ihan mukavaa vauhtia, mutta kun saavuin 8km kohdalle, jossa Jokelan Jorma huusi aikaa 32:30 (oma kello näytti 8km hieman aikaisemmin), niin tiesin, että taisi tänään jäädä tuo 40 minuuttia ottamatta. En antanut tuon kuitenkaan lannistaa, oma enkka tulisi tänään joka tapauksessa, joten mennäänpä vaan reipasta höökiä loppuun asti. Viimeinen kilsa lähti vielä sitä nelosta, vaikka hapot jylläsivätkin jo kovasti. Oma kello piippasi kympin kohdalla ajaksi 40:26, ja maalissa kello pysähtyi aikaan 40:42. Oma enkka siis parani 35sekuntia viime marraskuulta, eihän tässä aivan pettynyt voinut olla, vaikka 40 minuuttia olikin liian kova pala purtavaksi vielä. En ollut ehtinyt tätä ennen juosta vauhtilenkkejä aivan kuin muutamia telakalta paluun jälkeen. Vielä päälle kevyet verkkalenkit, ja kannustelemaan puolikkaan menijät Marko, Kirsi ja Katja maaliin. Sykkeiden käyttäytyminen ihmetytti hieman kisan jälkeen dataa tarkastellessa. Keskisyke oli "vain" 169 ja max. 174, kun marraskuussa vastaavalla matkalle keskisyke oli tuo 174. Liekkö ollut vielä PK-kauden jälkeistä määräjumia, vai kylmä kelikö tuon matalahkon syketason aiheutti. Kyllä tuollaisessa kympin kisassa täytyisi saada maksimit tuonne 180 päälle..

Data Iin testikympiltä
http://www.movescount.com/fi/moves/move60232299

Menoa 2km kohdalta. Allekirjoittaneen köpöttelyä n. 1:10 kohdassa. Taitaa olla Jorman kuvaamaa aineistoa.
https://www.youtube.com/watch?v=V850imEiaOA

TERWAMARATON 21,1km 23.5.2015

Joskus syksyllä 2011 päätin alkaa harrastamaan juoksua vähän enemmänkin, tarkoituksena olisi juosta seuraavana keväänä puolimaraton Oulussa Terwamaraton-tapahtumassa. Aiemmin olin harrastanut pyöräilyä, hiihtoa ja pallopelejä, sekä hölkkäilyä satunnaisesti. Tämä päätös on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä tähän asti, juoksu vei mukanaan sen siliän tien, ja on tuonut tajuttoman paljon kaikkea hyvää elämääni. Tällainen kauaskantoinen ajattelu sopii jotenkin omalle luonteelleni. Kun päättää ajoissa osallistua johonkin tulevaisuudessa olevaan tapahtumaan, niin se sitouttaa ja motivoi itseni harjoittelemaan sitten, ja haluaa olla hyvässä tikissä sitten siellä. Nyttemmin tosin motivaatio on ollut varsin korkealla muutenkin, ja huomaa asian muuttuneen sellaiseksi, että lenkille lähtöä ei tarvitse sen kummemmin enää miettiäkään, vaan se kuuluu ihan normaalina osana päivärutiineihin ja arkeen. Tuona keväänä puolimaraton jäi kuitenkin juoksematta, koska sairastuin keväällä 2012 keuhkokuumeeseen, ja tämä vei sängyn pohjalle sitten viikkokausiksi. Niinpä puolikkaan debyyttini siirtyi vuodella eteenpäin, ja tapahtui keväällä 2013 täällä samaisessa tapahtumassa. Niinpä Terwamaratonilla tulee olemaan aina paikka sydämessäni, sinne on aina mukava osallistua, henkilökunta on ystävällistä ja osaavaa, reitti kiertelee tuttuja Oulun pyöräteitä ja kaupunginosia, ja onhan tää vähä niinku kotikisakin itselleni.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli juosta Terwalla tämän kesän ensimmäinen kokonainen maraton. Nuo jalkavaivat estivät kuitenkin sen, että olisin ehtinyt tehdä mielestäni tarpeeksi pitkiä juoksulenkkejä maratonia varten, joten jo hyvissä ajoin syntyi päätös puolittaa tuo matka yhdeksi kierrokseksi. Vielä edeltävällä viikolla kuitenkin tuli piru kuiskimaan olkapäille, että "vejäppä poika täysmara vaan tuollaki". No onneks sain pirun hätyyteltyä kohtuu helpolla olkapäiltä pois kuikkimasta. Halusin päästä harjoittelemaan kesän tuleviin koitoksiin heti kunnolla jo seuraavalla viikolla, ja täydeltä maratonilta palautuminen täyteen kuntoon ottaa kuitenkin useita viikkoja, kun taas puolikkaalta palautuu yleensä muutamassa päivässä.

Illinsaaren testijuoksujen jälkeen tein tähän astisesti kovimman treeniviikkoni 124km, joka sisälsi pääasiallisesti kevyttä määrän keruuta, mutta toki myös pari vauhdikkaampaa treeniä. Tämä tuntui toimineen hyvin, sillä kun tämän päälle tein kevyen viikon, niin kunto tuntuikin hyvältä, ja juoksu oli kevyttä ja helppoa. Niinpä tavoitteena oli rohkeasti lähteä juoksemaan 1:29:xx alkuinen aika. Valmistava viikko sujui varsin hyvin, hierojalla käyntiä, kevyttä hölkkäilyä, muutamia irrottavia vetoja, sekä hieman hiilaripitoisempaa ruokavaliota. Mitään ihmeempiä tankkailuja tuonne puolikkaalle ei tarvita, koska suorituksen kesto ei ole niin pitkä.

KPK:n facebook-ryhmässä oltiin spekuloitu koko viikko tulevaa säätä, ja maanisesti tuijoteltu lauantaille lupaavaa pientä myrskyä. Välillä sääennuste näytti vähän parempaa, mutta sitkeästi myrsky oli rantautumassa Oulun seudulle launtaina puolen päivän aikoihin, eikä suostunut sulamaan pois. Noh, näillehän asioille ei mitään voi, "keskity niihin asioihin, mihin voit itse vaikuttaa", on hyvä ohje moneen muuhunkin elämänalueeseen, joten tätä mantraa toistelinkin itselleni koko viikon. Fiilis ja itseluottamus olivat varsin korkealla koko viikon. Satakoon vaikka puukkoja, ja tuulkoon vaikka niinku venäläisessä elokuvassa, niin lauantaina lapotaan lujaa!

Lauantaiaamuna postilaatikolle kävellessäni, sää näytti kuitenkin oikein mukavalta. Aurinko pilkahteli pilven raosta, pikkulinnut laulelivat ja vieno etelätuuli puhalteli tulemaan. Mistähän ne näitä ennustuksia oikein repivät, mietiskelin. Myöhemmin iltapäivällä mietin kyllä ankarasti, että mistähän syvältä ne näitä kelejä oikein repivät...

Ajellessani pelipaikoille, huomasin että alkaa pikkuhiljaa vettäkin satelemaan, ja tuulikin oli yltynyt. Lähdin siinä verkkalenkillä käymään, ja tapaamaan tuttuja. Nämä porinatuokiot ennen varsinaista juoksua, ja juoksun jälkeen, ovat tosi mukavia, kun tapaa tuttuja ja samanhenkisiä kavereita. Vähitellen täytyi siirtyä kuitenkin autolle hetkeksi omiin oloihin vaihtamaan vielä kuivat sukat, sekä vetämään kisakenkäni Adidas Adizero Adios Boostit jalkaan. Kauan aikaa mietin myös vaatetusta, ja lopulta päädyin laittamaan Niken pitkähihaisen kompressiopaidan alle, ja tämän päälle Craftin juoksupaitaa. Pelkässä t-paidassa en uskaltanut lähteä tuonne keliin. Jalkaan jäi kuitenkin puolipitkät trikoot, jalathan ei yleensä pääse kylmettymään juoksussa niinkään.

Sitten lähtöviivalle. Tapani mukaan olin taas viimeisten joukossa menossa lähtöalueelle, ja jouduin hieman tungettelutaktiikalla rynnimään mieluisimmille lähtöpaikoille. Aivan en onnistunut kuitenkaan pääsemään noiden 1:30-/3:00 jänisten läheisyyteen, mitä olin alunperin suunnitellut.

Viimein lähtölaukauskin tuli, ja pääsi siitä liikkeelle kylmästä värjöttelemästä. Olin alunperin laatinut taktiikaksi, että ekat kolme kilsaa menisin n. 4:20/km vauhtia, ja sitten vauhti asettuisi 4:15/km, kunnes 16-17km kohdalla otettais laput pois silmiltä, ja ropsittais maaliin niin paljon kun värkeistä lähtee. Tämä taktiikka oli toiminut hyvin reilu vuosi sitten Iin testijuoksujen puolikkaalla, tosin hieman hitaammilla vauhdeilla sillon. Alkumatka sujuikin varsin hyvin, ekat kilsat menivätkin 4:17, 4:19 ja 4:13 tahtia. Ei ylikovia siis ollenkaan. Lisäksi alkumatkaa siivitti mukava myötätuuli, ja tuntui jopa että pitkähihainen paita olisi liikaa. 3h-jänisporukka meni siinä muutaman kymmenen metrin päässä edellä. Oma juoksu rullasi hyvin ja helposti tässä vaiheessa, ja ajattelin että pikkuhiljaa hivuttelen itsenikin tuohon sakkiin. Ensimmäiset kunnon merkit tulevasta myräkästä alkoi tulla n. 8km kohdalla Tuirassa, kun äkillinen tuulenpuuska pysäytti kuin seinään. Samalla myös vettä alkoi ripsimään hieman enemmän taivaalta. No ei tää vielä mitään, jospa tuo tuuli tuosta kääntyisi, ja kohtahan tästä pääsee vähä tuulensuojaanki tonne metsäosuuksille.. No eipä päässy, ja kääntyihän se tuulikin, nimittäin kunnolla vastaiseksi! Usein kuulee sanottavan, "vettä tuli ku saavista" nyt minäkin tiedän mitä se oikein tarkoittaa. N. 10km kohdalla taivaan taatto aukaisi kaikki patoluukkunsa, ja "vettä tuli niinku esterin silmäkulmasta", lisäksi alkoi tajuton vastatuuli osuus, myöhemmin kuulin että olisi tuullut yli 20m/s, ja osuin itse vielä tuolloin Hintan aukealle. Kengän oli hetkessä litimärät, niin kuin tietysti koko ukkokin, ja tiet lainehtivat vettä. Tässä kohtaa karkasi lopullisesti itseltä tuo 1:30-juna, ja tuli pari yli 4:30-vauhtista kilometriä. Jännä oli huomata myös datasta jälkeenpäin, miten sykkeetkin tipahtivat alas tuossa osuudella. Eikö sitä jaksanut vaan painaa tarpeeksi, vai oliko tuolla myräkällä niin jäähdyttävä vaikutuskin. Tästä osuudelta selvittyä kääntyi tuuli taas
myötäiseksi, ja sadekin alkoi hellittämään, ja aloin taas saada hommasta kiinni, ja noita 4:15- ja allekin kilsoja alkoi napsumaan. En kuitenkaan onnistunut/uskaltanut juosta kiinni tuota 1:30/3:00-porukkaa kiinni. Oli raskasta henkisestikin nähdä niiden juoksevan siellä parin sadan metrin päässä, mutta kun ei vaan saanut kiinni enää. Jossain vaiheessa tinttasi taivaalta sitten tulemaan rakeitakin vielä oikein kunnolla, ja siinä vaiheessa oli ajatuksena vaan, että äkkiä täältä pois, kuitenkaan liikoja itteään rääkkäämättä. Pysähdyin vielä viimeisellä huoltopisteellä juomaan rauhassa mukillisen urheilujuomaa, ja sitte vaan höökillä maaliin asti. Pari selkää onnistuin vielä ottamaan siinä Raatin huudeilla. Stadionilla rullasi taas tartaanilla oikein makeasti, mutta kun kääntyi maalisuoralle, niin huomasi johtuneen sen hyvästä myötätuulesta. Nimittäin maalisuoralla puhalsi taas aivan tajuton vastainen tuuli. Vielä ehti siinä kirivaiheessa vilkaista kelloa, joka lähestyi vääjäämättä jo 1:32:ta. Vielä löytyi yksi pykälä, joka äkkiä silmään, ja maaliin asti täpyllä. Kello sammuksiin, ja tauluun jäi näyttämään aika 1:31:57. No joo tämmönen suoritus tänään. Tässä kelissä ihan jees. Viralliseksi ajaksi tarkentui sitten 1:31:56, ja nettoaika 1:31:48. Äkkiä taas verkkalenkille, vaikka olisi tehnyt mieli lompsia suoraan saunaan tuolta myräkästä paleltumasta. Maalissa olo oli vähän sellainen, että nytkö se jo loppui. Fyysisesti juoksu tuntui helpoimmalta kuin kaikki viime kesänä juoksemani puolikkaat. Liekkö tuo johtunut sitten kylmästä kelistä, että ei kone ajautunut tuonne "kielletylle kierrosalueelle" liian pitkäksi aikaa hengailemaan, vai tuosta lopun pienestä hölläämisestä.

Värtön rannasta n. 17km kohdalta.

Dataa Terwalta;
http://www.movescount.com/fi/moves/move63332163

Yhteenveto alkukaudesta

Kyllähän tätä rapsaa ihan kohtuu tyytyväinen ukkeli kirjoittelee. Tällaisista ajoista ja kilsavauhdeista ei pystynyt silloin pari vuotta sitten vielä edes haaveilemaan, että ne joku päivä olisivat itselle mahdollisia. Tuon talven juoksutelakan takia kyllä ajattelin, että tässä alkukeväästä ei välttämättä ihan vielä juoksu kulkisi parhaalla mahdollisella tavalla kulkisi, mutta ihmeen äkkiä jalat alkoivat tottua taas juoksuun, ja vauhti on ollut treeneissä ja kisoissa parempaa. Talven aikana tehty treeni on ollut suurimmalta osin hyvin matalatehoista, sykealueella 120-130 on hiippailtu niin paljon tunteja talven ja kevään aikana, ettei koskaan aikaisemmin. Pääsin talvella tekemään monituntisia matalasykkeisiä hiihtolenkkejä, ja nämä ovat parantaneet peruskuntoa huomattavasti, ja näiden ansioista olen voinut tehdä sitten keväämmällä näitä kovatehoisia lenkkejä, palautuen niistä nopeammin. Lisäksi on tullut panostettua nyt liikkuvuuteen lihaskuntoon ja kehon huoltoon aiempaa huomattavasti paremmin. Tähän sain suurta apua ja konsultaatiota fysioterapeutiltani Pasi Liedolta, joka opetti minulle paljon uusia venyttelyliikkeitä, juoksuaskelluksen ja kehon toimivuuden, ja ennen kaikkea näiden asioiden tärkeyden. Lisäksi jalkakyykky ja kahvakuula on ollut ohjelmassa koko talven ja kevään ajan.

Mutta.. Tavoitteena oli päästä tasarajojen alle, ja kun tavoitteeseen ei olla päästy, silloin ei voida olla täysin tyytyväisiäkään. Niinpä tuo voi olla, että asfalttisprintit ei näin ollen vielä ihan tässä tälle kesää olleetkaan... Nyt kuitenkin alkaa pikkuhiljaa ajatukset ja treenien spesifiointi kääntymään Hetta-Pallakselle. Toki siellä on ajatukset olleet jo kauan aikaa, koska siellä odottaa tämän kesän ensimmäinen pääkisa. Varusteet alkaa olla jo pääosin hankittuna ja valmiina, vielä kun ukkoki saadaan valmiustilaan. (P)oluilla saa rampata siis kovasti tässä kesän aikana.. ;)

Niin, tuolla ensimmäisellä Terwan puolikkaalla silloin vuonna 2013 meni aikaa 1:50:12. Kovasti ja paljon oli omasta mielestä treenattu jo silloinkin.Ja nappi laudassa mentiin silloinkin. Nyt meni siis melkein minuutti/km nopeampaa. Reenilöiminen tuntuu tarttuvan vähäsen siis tällaisen vanhan liiton setän revelleihinkin. ;)

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Lappujuoksut lähestyy!

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun lumet ovat jo sulaneet lähes kokonaan, asfaltti on jo paljastunut  joka paikasta ja talvisia juoksukamppeita saa alkaa vaihtamaan kevyempiin kesäkamppeisiin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että juoksuvauhdit alkavat vähitellen kasvamaan kovemmiksi, ja vetotreenit sekä tasavauhtiset kovat lenkit tulevat ohjelmaan. Talven aikana tehty perustyö, ja pohjakunto asettuvatkin tässä tärkeään rooliin. Kun kuormittavia treenejä alkaa tulla lisää, niin hyvä peruskunto auttaa palautumaan näistä paremmin, ja jaksat tietty näin ollen harjoitella enemmän ja kovempaa. Yleensä olen tehnyt  jonkin verran myös talven aikana pk-kaudella näitä tasavauhtisia reippaita lenkkejä, koska ne boostaavat hyvin kunnon kehittymistä, ja tuovat askellukseenkin uutta lentoa tasapaksun pk-nylkytyksen keskelle. Jalkavaivani takia, josta olen kirjoittanut aiemmissa julkaisuissa jo aivan riittämiin, nämä treenit jäivät juoksun osalta kuitenkin talven ajalta kokonaan pois. Nyt viime viikkojen aikana niitä on ollut mukana 1-2kpl/viikko, toisen ollessa sitten hieman lyhyempi ja kevyempi, ettei kuormitus nousisi liian kovaksi, ja kuntopiikin ei olisi tarve ihan vielä tässä vaiheessa tulla esiin kaikista terävimmillään. Nämä VK:t ovat kuitenkin alkaneet tarttua aivan ällistyttävän nopeasti liiveihin, ja vauhdit ovatkin olleet jopa n. 20s/km kovempia näissä treeneissä kuin vuosi sitten samaan aikaan. Juoksutauko ei näyttäisi siis tehneen vaurioita vauhteihin ollenkaan, vaan päinvastoin, ja jalatkin ovat olleet parhaassa kunnossa miesmuistiin.

Vaikka olenkin jollain tavalla suunnitellut treenini aina etukäteen n. 1-2viikoksi, niin huomaan tähän tulleen ihan kuin vaivihkaa viime aikoina lisää suunnitelmallisuutta. Olen huomaamattani ihan perinteiseen seinäkalenteriin täytellyt jo ainakin kuukaudeksi ohjelmaa eteenpäin, miten mennään. Lisäksi kalenteriin on merkitty kesän juoksutapahtumat, ja näitä varten tapahtuvat ns. "saranatreenit". Saranatreeneillä tarkoitan esim. pitkää loppua kohti kiihtyvää treeniä, tai sitten omaa kovaa testijuoksua. Näihin saranatreeneihin valmistaudutaan lähes kuten kilpailuihin, eli muu harjoittelu on kevyempää ennen näitä, ja näistä myös palaudutaan sitten rauhassa, että treeni olisi mahdollisimman hyödyllinen.

Alkukausi keskitytään kuitenkin näihin "asfalttisprintteihin", ja ensi lauantaina 25.4. aloitetaankin Iin testijuoksujen kympillä. Odotankin tosi kovasti jo tätä kisaa, koska suunnittelin jo viime syksynä käyväni juoksemassa talvella kuukausittain näitä Iin kymppejä testiksi ja treenimielessä, mutta nämä jäivät marraskuun jälkeen siis kaikki tekemättä. Mono on ollut syönnillään viime aikoina treeneissä, joten hyvää tulosta lähdetään hakemaan ilman muuta, ja mitään ei tarvitse säästellä. Tämän jälkeen onkin vuorossa Terwamaratonin puolikas, jossa on niin ikään tarkoitus juosta kova aika, koska muita puolikkaita ei ole nyt tälle kesää vakavasti vielä suunnitteilla. Sitten onkin aika siirtyä (p)oluille, ja alkaa harjoittelemaan vakavasti sitäkin lajia, ensimmäistä kesän päätavoitetta, eli Pallas-Hettan polkujuoksu-ultraa varten.

Into on taas kesää kohti mennessä aivan älyttömän kova, eikä tahdo muistaa malttaa ottaa välillä kevyemminkin. Onneksi olen kuitenkin tätäkin asiaa oppinut taas hieman paremmin. Tästä tulee hieno kesä vielä! :)

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Hiihtolomaviikon kuljailuja

Hiihtoloma tarkoittaa yleensä reissua johonkin pohjoiseen mökkeilemään, ja lappomaan murtsikkahiihtoa, ja niin myös tälläkin kertaa. Tällä kertaa matka suuntautui Rukalle, josta onnistuin arvonnassa saamaan työpaikkamme mökin muutamaksi päiväksi. Koska ko. viikon lauantaina olisi Tervahiihto, johon tässä on tullut hiljalleen talvi valmistauduttua, en kuitenkaan nyt voisi tehdä kovin monituntisia hiihtovaelluksia, mitä on aiempina talvina tullut aina harrastettua. Tervahiihto oli kuitenki tarkoitus ottaa vaan yhtenä pitkänä treeninä (vaikkakin hieman kovempana) muiden joukossa, enkä sitä varten alkaisi kovin paljoa keventelemään ja herkistelemään. Vaikka kotipuolessa näytti jo kelit varsin surkeilta, ja lumet olivat lähteneet hyvin vähiin, Kuusamossa riitti lunta vielä yllin kyllin metsissä ja tuntureilla. Lähdinki heti perille päästyämme käymään pienellä "kevyellä" iltalenkillä. Vuodessa ehtii näköjään hyvin unohtua, minkälaisia ne mäet täällä päin ovat, verrattuna kotipuolen nyppylöihin. Koska luisto oli varsin hyvä, ja suksi toimi hyvin, päätinkin käydä Vuosselin lenkin päätteeksi vielä kiertämässä Rukan ympärysreitinkin. Täällä alkoikin pian tulla kunnon seinänousua vastaan, ja huomasin olevani stadionin maailmancupin laduilla. Jokainen, joka on käynyt siellä hiihtämässä, tietää että niitä nousujahan ei kovin kevyesti voi ottaa. No vastaavasti sitten laskutkin olivat sen mukaisia, että alaspäin mentiin sitten tosi lujaa. Tällaisissa maastoissa ne pitäisi hiihtää kaikki maailmancupin kisat, niin hiihtäjät ja tasatyöntäjät erottuisivat.. ;) Loppumatkasta alkoi sitten satamaan lunta vielä, ja päätin mennä erästä valaisematonta reittiä. Oli hienoa mennä pimeässä metsässä pelkän otsalampun varassa, ja kovasti olisi tehnyt mieli vähän venyttää lenkkiä vielä lisää.



Seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa kauan odottamani Valtavaaran reissu. Valtavaarasta on viime vuosina tullut minulle rauhoittumisen "Mekka". Paikka johon on vaan päästävä aina välillä käymään, yksin. Paikka jossa tuntee olevansa keskellä luontoa, paikka jossa haluaa viipyillä kauemmin, eikä tahtoisi lähteä pois ollenkaan, vuodenajasta riippumatta. Huomaankin usein jääneeni kauaksi aikaa tuijottelemaan vaan kauas jonnekkin horisonttiin. Valtavaara ei pettänyt tälläkään kertaa. Vaikka kyseessä olikin sesonkiviikko, Valtavaaran nousut karsivat onneksi väkimassaa aika hyvin, ja aika rauhallista siellä oli tälläkin kertaa. Jo sinne kavutessa hienot tykkylumiset puut saivat mielen rauhoittumaan, ja ihastelemaan miten jossain voi olla tällaista.





Vielä olis hankea tarjolla Karhunkierroksen reitille. :)

Valtavaaran tupa. 

Näkymää Konttaiselle


Lauantaina oli sitten vuorossa tuo kauan odotettu Tervahiihto. Ouluun ajellessani ja liikennevaloissa odotellessani mietiskelin, että onhan se silloin joskus ennen ollut hommaa, kun isännät ovat saapuneet tänne paikan päälle hiihtokilpailuihin hiihtämällä pitkienkin matkojen päästä, kuten teki mm. isoisopappani Aappo Luomajoki, saapuessaan ensimmäisiin Oulu-Hiihtoihinsa v. 1889. Silloin kun ei ollut vielä lämmitettyjä autoja, joiden katolle heittää suksiboxi ja varusteet, ja ajella vaan lähtöpaikalle. Legenda kertoo, että kisajärjestäjät olisivat kyselleet Aappolta, että "meinaakos vanha mieskin hiihtää koko matkan?" Silloin Aappo oli tempaissut lakkireuhkansa päästään, ja tokaissut "ei mies ole vanha, vaan lakki!"


Linja-autoa odotellessa tapasinkin juoksukaverini Saaran. Oli mukavaa, kun oli joku tuttu kaveri joka ymmärtää toisen kisaajan tunteen, jonka kanssa jakaa pientä kisahermostusta, höpöttelemällä hervotonta läppää, ja taivastelemalla pian alkavaa räntäsadetta. Katselimme myös muiden kanssahiihtäjien valmistautumista, jotka näyttivät kovakuntoisilta ja paljon treenanneilta. "No ne vaan näyttää, me ollaan oikeesti..", koitin vielä keventää. ;)




Pikkuhiljaa päästiin siirtymään sitten lähtöalueelle. Vähä meinasi jännää pukkailla päälle, olihan viimeksi tullut hiihdettyä lappu rinnassa joskus 80-luvun puolivälin tienoilla. Lähtö oli aika ruuhkainen, ja sumppuuntui jo heti ensimmäisen kilometrin aikana ensimmäiseen mäkeen. No nämähän kuuluvat massahiihtoihin, varsinkin kun lähtöpaikka oli itsellä siellä joukon keskivaiheen huonommalla puolella. Mutta näiden parin alkutaipaleen ylämäen jälkeen letka alkoikin vetää tosi hyvin, ja löysinkin nopeasti oman sopivan ryhmän, missä oli hyvä latoa menemään. Keli olikin upea, baanat liukkaat ja navakka myötätuuli sekä porukan imu siivittivät menoa kovasti, ja suksi kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Katselinkin kelloa siinä, että jahas, kolme ja puol tuntia niin ollaan Sankivaarassa. :) Mutta olihan se tiedossa, että kohtahan tää loppuu. Säätiedotusta oli nimittäin tullut toljoteltua tiiviisti koko viikko, ja niin se kauan odotettu räntäsade sieltä sitten saapuikin jo ensimmäisen hiihdetyn tunnin jälkeen. Tuuli alkoi kääntymään lisäksi sivusuuntaiseksi, ja loskaa alkoi kertymään baanalle. "No eipähän mittään", ajattelin. Kyllä tästä nyt selvitään, jos tää ny ei tämän huonommaksi mene. 33km juomapisteellekkin tulin vielä ihan hyvää vauhtia, olihan reitti tähän asti ollut melko laskuvoittoinen. Voimiakin oli hyvin tallella vielä, ja ajattelinki, että perkele, otetaan nyt se 4h pois niin kuin oli alunperin aikomuskin. Otin siinä juottopaikalla geeliä ja urheilujuomaa pari mukillista. Monttasta alkoi sellainen n. 10km nousuvoittoinen osuus, ja ajattelin, että hiihdän tämän hyvällä reippaalla höökillä ylös, loppumatka olisi sitten selvästi laskuvoittoisempi, niin sehän tulisi sitten vähä vähemmälläkin lyönnillä, ja ei niin haittaisi jos ei enää jerkkua olisikaan. Selkiä alkoikin tulla vastaan useampia tässä nousuosuudella. Ohittaminen oli välillä vaikeaa, kun kaikki eivät suostuneet jostain syystä menemään hieman syrjempään. Toiset taas antoivat auliisti tietä kysymättäkin. Voimillehan tämä alkoi ottamaan kuitenkin, ja huomasin, että mittari hakkaa tuolla rajoittimella, ja välillä mentiin jo anakynnyksen puolellekkin. Viimein tuo mäkiosuuskin sitten päättyi, ja tulin 45km huoltopisteelle. Pysähdyin tähänkin rauhassa juomaan ja ottamaan geeliä, ja tasailemaan vähän hengitystä. Nyt pääsis sitten tuohon alamäkeen tinttaamaan, ja homma helpottuisi. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että näinpä ei asia ollutkaan. Lunta oli kertynyt jo tosi paljon baanalle, ja lisäksi latu-ura oli peittynyt tähän loskaan, niin sitäkään ei pystynyt menemään tasatyönnöllä, eikä edes laskemaan. Alamäetkin joutui menemään luistelemalla ja lykkien, eteenpäin päästäkseen, niin 50km kohdalla kellon näyttäessä kulunutta aikaa jotain 2:58, päätin että ei tässä kannata alkaa enää kaikkia nallekarkkejaan syömään tähän loppuun ja turhaan vetämään itseään umpitilttiin. Hiihtelinkin sitten hieman rauhallisempaa tahtia loppumatkan maaliin. Räntää satoi tässä vaiheessa tosi paljon, ja tuuli oli kova, joten sellaista hiihtonautintoa ei päässyt oikein kokemaan, mitä olin myös lähtenyt tältä reissulta hakemaan, vaan halusi vaan päästä äkkiä maaliin, ja vaihtamaan läpimärät vaatteet. 



Tokihan se sitten maalissa alkoi tulemaan se hyvän olon tunnekkin selvitetystä urakasta. Vaikka tavoiteltu aika alle 4h ei tässä kelissä toteutunutkaan (loppuaika 4h:20min), niin tuli hyvä fiilis siitä, että jaksoi vetää kovilla tehoilla koko matkan, eikä kanttaamisia tullut. Tuli lisää itsevarmuutta, että juoksutelakka ei ole päässyt romahduttamaan peruskuntoa, vaan päinvastoin kone on hyvässä kunnossa, ja pitkät matalatehoiset hiihtolenkit ovat osuneet oikeaan paikkaan. Hiihtokelit alkavat olla finaalissa tälle keväälle, mutta muutama lenkki onnistunee vielä tehdä kuitenkin. Pikkuhiljaa aletaan tästä siirtämään pääpaino juoksuun, koska jalkakin näyttäisi kestävän sitä yhä paremmin. Peruskuntokausi jatkuu tästä vielä tuonne huhtikuun alkupuolelle saakka, silloin aletaan kutittelemaan vauhteja sitten vähän enemmän, ja kaivetaan esiin se talven aikana hankittu kunto. Ensimmäinen lappujuoksu on merkitty kalenteriin 25.4. Illinsaaren testikymppi. Tämä antaa jo kovasti suuntaa siihen, millä tasolla juoksukunto on.


Niin, mitenkäs kävi Aappo-papalle v.1889? No hän nappasi voiton ensimmäisistä Oulu-Hiihdosta, heitti voittamansa ruisjauhosäkin olalleen, ja hiihteli kotiinsa Haapaveden perukoille vielä samana iltana. :)