NUTS Karhunkierros 80km, 28.5.2016 ("Kun kohtuus ei riitä, kun normaali ei tunnu miltään")

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kävin osallistumassa NUTS Karhunkierros-tapahtumaan. Tässä minun tarinani sieltä, sekä pieni alustus miksi tuonne osallistuin.

Karhunkierros on Suomen vanhin ja suosituin vaellusreitti luonnossa. Legenda, klassikko, josta sain itsekin kuulla upeita ja mielenkiintoisia juttuja jo pikkupoikana. Sen mahtavista maisemista, hurjista koskista ja tuntureista, ja miten jotkut ovat vaeltaneet sen joskus jopa kokonaan. Tällainen syvä kunnioitus ja ihannointi minullakin on ollut aina tätä vaellusreittiä kohtaan. Jokunen vuosi sitten kuulin NUTSista, jotka olivat järjestäneet juoksutapahtuman tänne Karhunkierrokselle, matkana koko Karhunkierros Hautajärveltä Rukalle. Ensimmäisessä tapahtumassa v. 2013 taisi olla yhteensä yhdeksän osallistujaa. Aivan "nutsia" porukkaa, mietiskelin ja asia pääsi unohtumaan. Meni vuoden päivät, ja kuulin muutaman tuttavani olevan menossa tuonne tapahtumaan, osa lyhemmälle 53km matkalle ja osa täydelle 80km matkalle. Aivan "nutseja" kavereitapa sitä on tullu hankittua. Heidän kokemuksia ja kiehtovia tarinoita kuunneltua ja luettua myös jotain naksahti omassa päässäni, "voi vide, toihan ois siistiä käydä joskus itekkin.." "Vaan enhän mää voi millään jaksaa tollasta noin pitkää matkaa mennä, enkä varsinkaan tollasessa maastossa.." Siemen oli kuitenkin kylvetty...

Rukalta

Seuraavana keväänä 2015 tapahtuma oli jo saavuttanut suuret mittapuitteet ja valtavan suosion. Kaikki paikat myytiin syksyllä hetkessä loppuun. Yhä useampi kaverinikin osallistui tuohon tapahtumaan. Talven aikana oli omassa pienessä pääkopassani prosessi valmistunut: "voihan vide, mun on pakko päästä tonne! Tulispa pian jo ilmoittautuminen.." Tähänkin tapahtumaan täytyi olla jo hyvin valmistautunut. Tiesin, että polkujuoksubuumi on ollut valtaisassa nousussa, ja tapahtuma myytäisiin pikatahtia loppuun tänä vuonna, vaikka paikkoja oltiinkin saatu neuvoteltua huomattavan paljon lisää viime vuoteen verrattuna. Niinpä olin jo hyvissä ajoin kahvimotteineni odottelemassa MyNextRun-sivusto auki ilmoittautumisen avautumista. Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan paikan suoraan tuonne haluamalleni 80km matkalle. Kaikki ultramatkat myytiin loppuun reilussa tunnissa.

Syksy, talvi ja kevät sujuivat peruskunnon rakentelun ja juoksutreenien osalta paremmin kuin koskaan ennen. Sain olla terveenä kokoajan ja määrää kertyi enemmän kuin koskaan aiemmin. Liityttyäni Niittomiesten juoksutalliin, tuli hommaan myös monipuolisuutta ja laatua, ja keväällä kunto nousikin kohisten, ja näistä sain keräillä satoa jo omien ennätysten muodossa lyhyemmissä maantiekisoissa, sekä ratajuoksussa. Polkujuoksua koitin ylläpitää keväällä kun lumet olivat sulaneet.

Näillä eväillä piti lähteä Karhunkierros selättämään. Saavuimme Rukalle jo hyvissä ajoin torstai-iltana, että ehtisi asettua rauhassa aloilleen keskittymään lauantaihin, sekä käydä fiilistelemässä kisaexpossa ja hieman reitilläkin. Kävin torstai-iltana hölkkäämässä kolmen kilsan lenkin mökkimme lähimaastossa, ja huomasin että viime aikoina kiukutellut polvivaiva oli aika ärhäkkänä nyt. Polven sisäpinnassa juili pitkän aikaa, ja otin särkylääkettä sekä voitelin Voltarenia jalkaan. Ei helkkari, miten pystyn tämmöisellä polvella meneen yli 80km, jos tuo nyt tykkää jo noin huonoa kun käyttää lenkkaria jalassa...

Tuo on Voltarenia tuossa polvessa...

Seuraavana aamuna lähdimme tyttäreni kanssa pyöräretkelle kisakeskukseen katsomaan 160km starttia, sekä hakemaan kisa-aineistoa kisakansliasta. Kisaexpossa olikin jo hyvä tunnelma päällä, paljon tuttuja tuli vastaan, joita jututtaessa aika kului nopeaan, ja jotain pientä tarpeellista tavaraa tarttui mukaan paikalla olleilta urheilutarvikemyyjiltäkin. Pian starttasi 160km juoksijat matkaan hurjan kannustuksen kera. Syvän kunnioituksen kera mekin saattelimme heidät matkaan. Vaatii todella paljon fyysisen kunnon lisäksi myös henkistä kovuutta tällainen reilun vuorokauden kestävä edestakainen taival! Hat off!

160km juoksijat juuri ennen starttia.

Kävimme vielä syömässä retkieväät hyppyritornin juurella, sekä ottamassa "aminasikais-tuijottelut" Valtavaaran suuntaan. Huomenna tullaan täältäkin!

Latautumista ja "aminasikais-tuijottelua".

Perjantai-iltana kävin kuuntelemassa vielä Rukan kongressikeskuksessa Eetu Nordmanin luentoa valmistautumisesta pitkään kisaan. Eetu kertoi hienosti ja avoimesti omasta näkökulmastaan lajista, harjoittelustaan ja omista valmistautumisestaan kisoihin. Luennon jälkeen juttelin vielä hetken aikaa Eetun kanssa treenaamisesta ja juoksusta, ja kyselin häneltä niitä kuuluisia "viime hetken vinkkejä" huomiselle. Eetu osoittautui varsin leppoisaksi kaveriksi, ja juteltavaa olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, mutta molempien täytyi rientää valmistautumaan omaan huomiseen koitokseensa.

Mökillä oli vielä ankara säätäminen varusteiden kanssa, että kaikki olisi aamulla heti valmiina. Kengäksi olin valinnut pitkällisen pohdinnan jälkeen Inov X-talon 212:set, mutta Oulangan dropbagiin lähtisi varalta myös vaimennetummat Hoka Challenger ATR:t, jos jalkapohjat alkaisivat loppumaan.

Paljon sitä pitää olla kampetta yhelle hölökkäreissulle.

Aamulla puhelin herätti klo 4:00. Sain levolliset viisi ja puoli tuntia nukuttua, ja olo oli virkeä ja luottavainen. Toki tämä hetki oli jo jännittänyt ja pyörinyt mielessä viikkokausia. Mutta sen verran monta kertaa oli tullut ovesta ulos lähdettyä syksyn, talven ja kevään aikana, että tiesin ettei aivan kummassa tuonne välille tultaisi jäämään. Matka toki olisi pisin minkä juosten olisin taivaltanut. Reilustikin pisin, ja jännitti että mitä kaikkea tämä voisi aiheuttaa, ja minkälaisessa kunnossa sitä olisi maaliin saapuessaan. Aamupalat pikaisesti naamariin, ja Hotelli Rukahoviin, mistä lähtisi linja-auto Hautajärveltä tapahtuvaan starttiin. Koitin torkkua vielä linja-autossa matkalla Hautajärvelle, joka tuntui olevan aivan ikuisuuden päässä. Viimein saavuttiin kuitenkin perille, ja lähtöpaikalla olikin jo kova kuhina ja talkooväki oli saapunut hyvissä ajoin ottamaan juoksijat vastaan. Lähdössä oli hyvä tunnelma, ja tapasin muutamia tuttuja, joiden kanssa vaihdettiin tsemppauksia.

Ready to rumble!

Viimein huusi lähdön sumutorvi, ja päästiin starttaamaan matkaan. Pääsin lähtemään aika keulilta, mikä oli tarkoituskin, että pääsisi heti alusta asti menemään omaa vauhtia sumppuun jäämättä. Alkumaasto olisi kuitenkin sitä minulle parhaiten sopivaa neuluspolkua, joten tässä olisi hyvä pitää myös hyvää vauhtiakin. Keulaan ampaisi n. 8-10 hengen porukka, joka häipyi aika nopeasti horisonttiin, minun jäädessä vetämään toista samansuuruista letkaa. Vauhti oli aivan liian kovaa siihen mitä olin suunnitellut, ja letkakin alkoi hajoamaan, ja pian meitä oli enää kolmen hengen porukka jäljellä. Huomasin ilokseni myös, että pari viikkoa kiukutellut polvi ei vaivannut nyt ollenkaan. N. 15km kohdalla alkoivat sitten teknisemmät pätkät ja alamäet, joihin ei oma tekniikka enää riittänyt, ja jouduin jättäytymään jälkeen muiden mennessä menojaan hyvällä askelluksella. Hiljensin hieman vauhtia, ja otin geeliä ja juotavaa. Keli oli todella lämmin heti aamusta. Pian maasto taas kuitenkin helpottui, ja sain juostua ihan hyvällä askeleella Oulangan huoltoon asti. Huollossa homma meni hieman säätämiseksi, en ollut näköjään suunnitellut yhtään miten huollossa tulisi toimia, tällainenkin asia olisi pitänyt osata ottaa huomioon, ja tässä pääsi paljon porukkaa livahtamaan ohitse. Huollon porukka jakeli hyvin tsemppauksia, ja kehoitti juomaan paljon, koska ilma oli lämmennyt yhä lisää, ja tulisi lämpenemään yhä enemmän.

Huollon jälkeen juostuani pari kilometriä huomasin, että nyt ei meinaa alkaa nesteet imeytymään, vatsassa hölskyi ja jalat tuntuivat kankeilta. Laitoin hetkeksi kävelyksi ja otin suolaa, ja join hieman High5 elektrolyyttijuomaa. Tämä auttoikin, ja pystyinkin taas laittamaan juoksuksi. Oulangan alkupätkä olikin helppoa juostavaa maastoa hiekkaharjulla, Oulankajoen virratessa alhaalla. Tässä pystyi myös ihastelemaan hieman luonnon kauneutta, ilman että tarvitsi kokoajan tuijottaa edessä olevaa polkua, ja varoa kiviä ja juurakoita. Pian tämän jälkeen alkoivat kuitenkin reitin ensimmäiset haastavammat osuudet. Mäet jyrkkenivät toden teolla, juuret ja kivet ilmestyivät polulle. Myös ensimmäiset krampit alkoivat ilmestyä reisiin, vaikka olin koittanut juoda kyllä hyvin mielestäni. Suolatableteilla nämäkin asettuivat kuitenkin. Kitkajoen rantaan laskeutuminen, ja jokivarsi olivat sellaista rämpimistä, että ensimmäistä kertaa alkoi tympiä koko touhun mielekkyys, ja nuo ajatukset "miks mun pitää olla täällä räähäytymässä" saada valtaa. Myös juotava alkoi loppumaan, vaikka olin tankannut pullot ja repun juotavaa täyteen Oulangan huollossa. Tästäkin kuitenkin selvittiin, ja reitti yhtyi Pienen Karhunkierroksen reittiin. Risteyksessä oli heti puro, johon pysähdyin heti juomaan ja täyttämään pulloja. Ohitse juoksi hyvävoimaisia 33km sarjalaisia, joiden matkaan itsekin lähdin. Reitti oli taas tasaista ja juoksu maittoi ihan mukavasti Juuman huoltopisteelle saakka.

Juuman huollosta.

Juuman huollossa olikin paljon porukkaa, ja juotavaa sai jonotella hetken aikaa. Tunsin virkistyväni taas huollossa, ja tämä varikko sujuikin aiempaa paljon rivakammin. Huollon henkilökunta kertoi seuraavan eli viimeisen huoltopisteen olevan n. 15km päässä, ja että seuraavat kymmenen kilometriä olisi helppoa maastoa. Tämä pätkä olikin minulle tuttua, koska olin käynyt täällä pari vuotta aiemmin tekemässä omatoimilenkin Rukalta Juuman leirintäalueelle. Myös lopun vaarat ja mäet olivat varsin hyvin vielä muistissa. Yllättämään ne pääsivät rankkuudellaan kuitenkin...
Taas huollosta lähtiessä juoksu maittoi varsin mukavalle. Tuntui siistille pistää tossua toisen eteen, vaikka taivalta oli takana jo yli 60km. Olin laittanut kotiväelle kuvaa, että matkalla ollaan maalia kohti, ja saanut tsemppaukset sieltäkin. Huomasin kuitenkin, että kun tuli vähänkään vastamäkeä, ei jerkkua enää meinannut löytyä juosta niitä ylös, ja halusi heittää vaan kävelyksi. Konttaiselle nousu tuli vielä ihan kohtuudella, ja tunturin päällä onnistui taas jokunen juoksuaskelkin ottaa. Kun lähdettiin laskeutumaan Konttaisen jyrkkiä portaita ja rinteitä alas huoltoon, niin kyllä tuli mieleen ne Eetun eilisiltaiset sanat core, core, core, ja niiden laiminlyömisestä. Maantiejuoksijan etureidet olivat kovilla, ja porukkaa lappoi ohi oikealta ja vasemmalta.

Konttaisen huollonkin suoritin kohtuu ripeästi, täytin enää vaan juomapullot, sekä kahmin pari kourallista sipsejä suuhun. Geelit vielä etutaskuun ja menoksi. Nyt oli hyvä fiilis päällä. Vaikka tavoiteaika 12h olikin menetetty jo aikaa sitten, tiesin että nyt ei tätä enää tunaroitaisi. Maaliin tultaisiin vaikka pitäis kaivautua läpi noitten hiton vaarojen. Huollosta tarttui vielä jostain syystä korvamato matkaan, joka soittikin sitten koko loppumatkan "pitkä matka ja pienet askeleet, siks eteenpäin nyt , havuja perkele!" Kuontivaaralle kiipeäminen onnistuikin vielä kohtuudella, otin viimeisiä kofeiinigeelejä suuhun ja nämä antoivatkin toivotun vaikutuksen. Valtavaara, tuo minulle niin rakas ja tärkeä paikka otti kuitenkin viimeiset voimanrippeet valenousuineen. Valtavaaran mökki näkyi jo kaukaa, mutta ei tuntunut lähestyvän millään.

Valtavaaran huipulta. Maali näkyy jo, melkein!

Tähän näkymään ei voi kyllästyä.

Viimein tuo tuttu palovartijan mökki tuli vastaan. Porukka napsi maisemakuvia ja selfieitä täältä, ja onhan maisemat täällä kertakaikkiaan huikeat. Itsekin nappasin pikaisesti kuvaa, ja jatkoin matkaa samantien. Tämän jälkeen tulikin hyvä tasainen baana alaspäin ottaa taas juoksuaskeleitakin. Viimeistä köysilaskua en hoksannut mennä takaperin, mutta varoen vielä tämä, ettei vaan enää tässä muljauttaisi nilkkaansa ympärille. Sitten alkoi kipuaminen Rukalle. Tämä meni aivan silkalla tahdonvoimalla, koska tiesi että tämä on nyt viimeinkin se viimeinen. Kylmät väreet meni pitkin selkää ja tunteet meinasi nousta pintaan, kun näin Joken seisomassa viimeisen mäen päälle soittamassa kelloa ja ottamassa porukkaa vastaan. "Kyllä ootte tehny kusisen reitin sitte tänne", sain sanottua Jokelle. Vielä vilkaisu selän taakse Valtavaaran suuntaan, pienet hillityt tuuletukset ja kiitokset omassa mielessä "Se on siinä! Kiitoksia taas tästäkin." Se on vaan jotenki aivan hiton huikaiseva se ristiriitaisuuden tunne, mikä se iskee näiden pitkien kisojen lopputaipaleella. Vaikka on kuinka väsynyt ja tahtoo niin päästä jo maaliin, niin samalla iskee myös se haikeus projektin ja matkan päättymisestä. Kun se asia on melkein pari vuotta kulkenut mielessä päivittäin, niin nyt se päättyy...

Sinne se jäi...

Enää oli jäljellä alamäkiosuus n. 700 metriä maaliin. Juosten pystyin menemään vielä tämänkin, kellojen kilkatus kuului kauas asti, kipu etureisissä unohtui. Maalissa oli odottamassa tuttua NTR:n porukkaa, sekä oma perhe, jonka sain viimein syliin ja lataus ja jännitys purkaantuivat.

Aikaa reissuun kului yhteensä 12h33min. Tämä ei ollut ihan sitä mitä tavoittelin, sillä ajattelin etukäteen kyllä 12h alittavan, ja jopa lähemmäs 11h menevää aikaa. Juuman huollon jälkeen aikatavoite kuitenkin menetti merkityksensä, ja maaliin pääsy oli ainoa suuri tavoite, ja maalin saavutettuani ei minkäänlainen aika olisi voinut korvata sen tuottamaa tunnetta.

Muutama amatöörivirhe tuli valmistautumisessa ja kisassa tehtyä:
1. Alkuvauhti oli liian kovaa. En tiedä tosin olisiko paukkuja ollut tulla loppu sitten sen paremmin.
2. Energiahuolto ja sen toteuttaminen oli huono. Olisi pitänyt miettiä paremmin nuo mitä syö ja miten tiuhaan. Nyt tuli liian pitkiä taukoja välillä, ja muutamia energiapatukoita ja geelejä tuli ulkoilutettua koko komea luontoreitti alusta loppuun.
3. Jaloissa pitää olla enemmän jerkkua, että jaksaa mennä nuo alamäet paremmin. Core, core, core. Ja niitä pitäisi myös harjoitella enemmän, että uskaltaa mennä ripeämpää ne alas. Tasapätkillä ja ylämäissäkin kunto kyllä tuntuu piisaavan, mutta se mitä kokeneemmat ovat sanoneet "erot tehdään alamäissä pitää niin paikkansa."

Matkan aikana kävi monta kertaa mielessä, että tämä saa kyllä olla viimeinen tällainen reissu. Jatkan juoksua mieluummin tuolla tasaisemmalla alustalla, mihin oma askellus tuntuu paremmin sopivan, ja jossa pärjäänkin hieman paremmin. Nyt en kuitenkaan enää voi sanoa noin, että tämä olisi ollut viimeinen tällainen reissu. Nimittäin niin huikea yhteishenki ja fiilis näissä tapahtumissa on, toisia autetaan ja tsempataan joka hetkessä, tapaa uusia loistavia samanhenkisiä ihmisiä, ja maaliin pääsyn tunne oli jotain sellaista sanoinkuvaamattoman upeaa, että mieli keittää mettä vielä näin monta päivää tapahtuman jälkeenkin. Sanonta "polkujuoksuperhe" ei ole pelkkä korulause ja heidän itse keksimää sanahelinää. Osa minua jäi tuonne Karhunkierrokselle, ja tämä kokemus paloi sielun verkkokalvolle loppuiäksi, jota kelpaa sulatella mielessä vielä kauan aikaa.

Järjestelyt ja huolto toimivat kisassa kerrassaan mainiosti. Kyllä Jokke ja Eppu + muu NUTS-tiimi osaa vaan nämä tapahtumien järjestelyt!
Kiitoksia kaikille kavereille viesteistä mitä tuli matkan aikana, niillä oli suuri merkitys! Kiitoksia kavereille huollossa tsemppauksesta. Se on aivan älyttömän tärkeää kun edes näkee jonku tutun tuolla matkalla, ja saa muutaman sanan kuulla.
Kiitoksia vielä kerran NUTS, NTR ja kaikki muut joiden kanssa sain tämän viikonlopun viettää! Aivan nutsia porukkaa!

https://www.youtube.com/watch?v=O9P7WWMgx9M

Ja taival jatkuu...

Iin testijuoksut 23.4.2016, 10km

Huhtikuisissa testijuoksuissa on aina ollut vauhti hyvää ja syntynyt yleensä oma ennätys, matkasta riippumatta. Silloin on yleensä ensimmäistä kertaa Iin pyörätiet ja kunnolla sulaneet, sää on sopivan viileä ja kunto alkaa olla tähän aikaan keväästä jo hyvässä nosteessa. Huhtikuussa järjestetään Iissä kympin lisäksi myös puolimaraton. Koska itsellä oli alla viikko sitten juostu puolikas Jyväskylässä, oli luonnollista, että tällä kertaa itselle riittäisi yksi kierros, eli juurikin tuo tuttu kympin lenkki. Tätäkin osallistumista mietin kovasti loppuviikkoon asti, että olisiko tuonne tarpeen lähteä ollenkaan, koska puolikas saattaisi painaa vielä jaloissa. Torstaina ja perjantaina käydyt lenkit osoittivat kuitenkin, että palautuminen oli sujunut ihan hyvin, joten tein päätöksen lähteä matkaan lauantaina.

Alkuverkassa tuntui ihan mukavalle, kun kävin muutaman kilometrin hölkkäilemässä, ja tämän päätteeksi vielä pari sellaista n. 400m vetoa 3:30-3:40s/km vauhdeilla. Sitten vaihtamaan kisakamppeet päälle, ja viivalle odottelemaan. Tavoitteena oli tietty tuo itselle maaginen 40 minuutin alitus. Iissä on helppo pilata kisa jo ekalla kilsalla, koska alku tullaan loivaan alamäkeen, jossa antautuu helposti vauhdin hurmaan porukan mukana, ja loppu saattaa tulla sitten tuskaisesti "happotohtorin kyydissä". Tämä on tullut itsekin joskus karvaasti koettua. Kympillä täytyy uskaltaa kuitenkin aloittaa myös riittävän kovaa, koska alussa menetettyjä sekunteja on sitten sitkeä saada juostuksi kiinni. Eka kilsa piippasi ajassa 3:54. Ihan sopiva aloitus siis, ei liian kovaa. Seuraavat 4:02 ja 3:56. Mukavasti oltiin siis aikataulussa. Sitten alkavat reitin mäkisemmät osuudet, nämäkin sujuivat kuitenkin 4:01 ja 4:00 vauhtia, ja puolivälissä Jomppe huusi väliajaksi 19:50, ja perään kannustukset, "nyt on se 40 minuuttia otettavissa, katse tiehen ja iske iske!!"
Seuraavalla kilometrillä huomasin kuitenkin, että tämä raja saattaa karata vielä tänäkin päivänä. Jouduin jättäytymään edellä juosseesta kaverista, ja askel alkoi painamaan. Ajattelin vielä kuitenkin, että tämä johtuisi tuosta ylämäkipätkästä, kohta alkaisi alamäkiosuus, ja tämän jälkeen olisi taas tasaista. Jalat eivät kuitenkaan rullanneet totutusti enää alamäessäkään, vaikka kuinka koitin repiä ryhtiä ylös, ja työntää lantiota eteen. Samalla alkoi se luovutustunnekin hiipimään mieleen, mikä monesti iskee tässä vaiheessa kympin raastoa. Yhdeksänteen kilometriin kului aikaa peräti 4:12 minuuttia. Päätin kuitenkin yrittää iskeä reippaasti vaan loppuun asti, ennätys tänään juostaisiin kuitenkin, ja aika hilattaisiin niin lähelle 40 minuutin rajaa, kuin suinkin mahdollista. Viimeinen kilometri taittuikin vielä mukavasti 3:55, vaikka vastatuulikin oli vaivana, ja loppusuoralla irtosi parhaat vauhdit, sekä maksimisykkeet. Maalissa aikaan 40:31.

Vaikka uusi ennätys toki lämmittikin mieltä, niin toki pettynytkin olin aikaan. Tuo 40 minuutin alitus tuntui vielä pari viikkoa sitten selvältä asialta, ja esim. sillä Limingan 6km maantiejuoksun suorituksella olisi kymppi painunut todennäköisesti jopa 39 minuutin tuntumaan. Kotona sykedataa katsellessani huomasin todeksi myös sen tunteen, mikä tuntui juostessa jo n. 3km jälkeen. Jyväskylän puolikas painoi kuitenkin vielä elimistössä, kone ei alkanut kiertämään kunnolla ja totutusti, ja sykkeet jäivät alhaisiksi. En tiedä sitten olisiko tuo alitus onnistunut vetoavulla, jolla olisin päässyt nuo vaikeimmat kilsat ylitse, koska sykkeet olivat todellakin niin alhaiset. Todennäköisesti ei, sillä olihan minulla vetoapu sinne 5km asti. Samalla jäi tunne myös, että jäiköhän se sittenkin vähän "kuti piippuun" tänään, ja että luovutinkohan liian helposti siinä 6km kohdilla.. Mutta seuraavalle kympille lähdetään sitten paremmin levänneenä. Tämä koitos on näillä näkymin sitten Kempeleen radalla toukokuun 21.

Data: http://www.movescount.com/fi/moves/move102468316

Jyväskylä SAUL SM puolimaraton, 16.4.2016

Taas on hetkinen ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituksesta. Vaikka talven aikana on tullut paljon uutta asiaa, ja ajatusten virtaa on ollut paljonkin tämän rakkaan harrastukseni tiimoilta, niin ei ole vaan tahtonut löytyä aikaa alkaa kirjoittelemaan. Ja nyt kun on saanut olla terveenä koko talven, pientä flunssanpoikasta lukuun ottamatta, niin treeniäkin on tullut lykittyä sitten hyvinkin taajaan ja ahkeraan, enemmän kuin koskaan ennen.
Viime lauantaina tapahtui kuitenkin jotain hieman arkisesta touhusta poikkeavaa, eli osallistuin elämäni ensimmäisiin SM-kisoihin (SAUL, Suomen aikuisurheiluliiton SM-kisat, lue veteraanikisat), ja onnistuin siellä saavuttamaan tuon kauan himoitsemani rajan, eli juoksemaan puolimaratonin alle 1:30 aikaan. Seuraavassa avaan hieman ajatuksiani, miten tämä tapahtui, sekä mitkä asiat mielestäni johtivat tähän.

JYVÄSKYLÄ 16.4.2016

Nämä SM-partyt pidettiin siis Jyväskylässä, aivan keskustan tuntumassa Jyväsjärven rannalla. Lähdimme Limingan Niittomiesten porukan kanssa ajelemaan Jyväskylään jo hyvissä ajoin perjantai-iltapäivänä, että ehtisimme käydä vielä illalla tutustumassa reittiin, sekä pääsisi rauhassa ja ajoissa yöpuulle, starttihan olisi jo meillä veteraaneilla aamulla klo 10. Kunto oli koitettu virittää tappiinsa tuonne aiemmin tehdyillä täsmätreeneillä, sekä alkuviikon keventelyillä. Vaikka kauden avausstartti, Limingan maantiejuoksut 6km, olikin taittunut itselle varsin mukavaan aikaan 23:05, niin ainahan se yrittää tuo epävarmuuden peikko luikerrella nurkkiin luurailemaan, ja ottaa valtaa.

Tunsin illalla itseni aika väsyneeksi, ja ajattelin että tämä on hyvä asia, uni tulisi ajoissa. No uni tuli ajoissa, mutta heräsin yllättäen n. vartin nukkumisen jälkeen, ja tämän jälkeen menikin sitten monta tuntia pyöriessä, ja unta odotellessa. En oikein keksinyt edes syytä tähän, koska jännitystäkään ei pahemmin mielestäni ollut, mutta ilmeisesti se startti sitten vaikutti alitajuntaan sen verran. No aamulla sitten kello soitti herätystä jo 5:30, ja piti vääntäytyä heti aamiaiselle, että ruoka ehtisi kunnolla sulaa ennen starttia. Aamiaisen jälkeen vielä menin hetkeksi hotellihuoneeseen lepäilemään, kunnes täytyi alkaa laitteleen kamppeita pikkuhiljaa valmiiksi. Kävin vielä n. pari tuntia ennen starttia haistelemassa ulkona ilmaa, että pukeutumisen arpominen olisi helpompaa. Ulkona käydessä alkoi mieliala kääntymään vähitellen paremmaksi ja väsymyksen verho väistymään. Keli oli loistava, ja kun testasin pikkupätkän juoksua, niin meno tuntui hyvälle ja kevyelle. Ei muuta kun hotellille vaihtamaan vähän jo kisakampetta päälle, ja alkuverkkoja tekemään. Alkuverkoissa sama hyvä meno tuntui jatkuvan. Alkuun kolmisen kilsaa hölkkäilyä, pikku venyttelyt ja loppuun pari aukaisuvetoa, eka n.300m ja toinen 500m, joka tuli irtonaisesti n. 3:30 vauhtia. Sitte vielä mutkat hotellihuoneessa ja starttiviivalle odottelemaan.

Lähtö sujui varsin rauhallisesti. Koitin hokea itselleni, "älä lähe kohnottaan noitten mukaan, alota rauhallisesti, sitä kyllä kerkiää kohnottaa sitte myöhemminki. Anna niijen mennä, katotaan sitte 15km jälkeen miten sitä juostaan". Mantran hokeminen onnistui tällä kertaa, eka kilsa piippasi aikaan n. 4:16. "Huh, selvisinpä tästä, tää oli vaikea osuus!" Eka kilometrillä voi helposti pilata koko kisan, kun lähtee huitelemaan ylikovaa vauhtia, ja loppu on sitte tuskien taivalta. Tämän jälkeen tuli alle pari alle 4:10-vauhtista kilometriä. Meno tasoittui n. 4:10-4:15/km vauhtiseksi, ja tuntui hyvälle ja kevyelle aina n. 12km asti, kunnes mahassa alkoi yllättäen vääntämään ilkeästi. "Ei helkkarissa nyt, ei vielä tähän hetkeen. Kestä nyt vielä se reilu puolituntinen, oo sitte sekasi vaikka koko loppupäivä (ja olihan se)". Kilometrin jälkeen vatsaoireet helpottivatkin, ja sai antaa mennä taas. Viimeiselle vitoselle lähdettäessä olin jo lähes varma, että nyt mie hoidan tän kyllä. LNM:n toppatakkimiesten kannustukset ja väliaikatiedot kertoivat, että 1:30 on alittumassa jos nyt vaan kestät! Tästä tuli vielä uutta voimaa ja pystyin kiristämään hieman vauhtiakin ja selkiä alkoi tulla myös vastaan. Viimeset kolme kilsaa tuli enempi silmät kiinni kuin auki ja kello kilautteli alle 4:10-vauhtisia kilometrejä. Loppusuoralla irtosi vielä kiriä, hymyä sekä pienet tuuletuksetkin. Maalissa kello pysähtyi aikaan 1:29:28. Se on siinä! Olipa huikeen siisti tunne!

Data Jyväskylästä: http://www.movescount.com/fi/moves/move102195928

Seikat, minkä ansiosta luulen päässeeni nyt tämän rajan alle:

- Marraskuun alussa aloittamani PK-kausi, jonka alussa juoksin tosi paljon hitaita ja matalasykkeisiä lenkkejä, sekä kävin salilla tekemässä kuntopiirityyppistä treeniä keskivartaloa ja jalkoja vahvistaakseni. Oli henkisesti rankkaa juosta noita n. 6:00min/km-vauhteja, kun on kesällä tottunut kuitenkin menemään kovempaa. Keväällä se taas kuitenkin tapahtui, sykkeet tuli alas kuin lehmän häntä samalla kun vauhdit alkoivat nousemaan. Matalatehoinen PK-harjoittelu on kestävyysjuoksun suurin innovaatio. Se kehittää hiussuonistoa, kehittää kestävyyttä, näitä kun on tarpeeksi pohjalla niin silloin voi tehdä niitä kovia harjoituksia ja palautuukin niistä nopeasti. Mitään muuta oikotietä pohjien luontiin ei ole. Näitä pimeässä pakkassäässä väännettyjä lenkkejä ei ole myynnissä sitten keväällä enää missään, kun lappujuoksuihin aletaan valmistautumaan. Määräharjoittelu on sitä tärkeintä ja parasta laatua tässä lajissa.

- Tammikuussa liityin Limingan Niittomiesten matkaan. Sain tuolta paljon kaipaamaani apua treenien rytmitykseen monipuolisuuteen ja laatuun, koska homma tuppasi puuroutua liian tasapaksuksi viikkojen osalta. Tämä on ollut mielestäni suurin puute tähän asti omassa tekemisessä. Vaikka olen asian kyllä hyvinkin tiedostanut, en vaan ole saanut tartuttua siihen. Olen saanut treenata oman tasoisten juoksijoitten kanssa, toisia tsempaten ja toisia kirittäen. Lisäksi olen päässyt kokeilemaan rajojani itseä kovempien juoksijoitten kanssa, ja voi sanoa että ne rajat on kyllä myös sieltä löytyneet. On ollut suurta apua, että noissa kovemmissa treeneissä on ollut sitä vetoapua, että on saanut vietyä itsensä sinne v****uskynnykselle, ja välillä sen ylikin. Tuo PK-treeni on taas auttanut sitten palautumaan näistä.

- Jompen asenne meikäläistä (ja myöskin muita) kohtaan. Vaikka tallista löytyy Kalevan kisa-tasoisia juoksijoita, sekä huippulahjakkaita junioreita, niin jaksaa silti aina olla aidon kiinnostunut ja huolehtiva tällaisen yli nelikymppisen teuraan tekemisistä. Ei siinä silloin kehtaa enää itsekään velttoilla ja tehdä vähä sinnepäin. Muistan kun Jomppe sanoi joskus tammikuussa eräiden treenien päätteeksi, "olen varma että juokset puolikkaan alle 1:30". En tiedä mistä se sen näki, meno ei ollut silloin ollenkaan sen näköistä ja tuntuista, ja itse en ollut niinkään varma vielä tuossa vaiheessa asiasta. En itseasiassa yhtään. 

- Oman kehon kuunteleminen. Välillä kun on väsyttänyt, on käyty vaan vaikka sauvakävelyllä. Välillä on taas maattu tartaaninpinnassa Ouluhallissa vetosarjan päätteeksi. Eli mielestäni pitää uskaltaa treenata kovaa, mutta pitää myös osata kuunnella omaa kroppaa. Silloin kun on väsynyt, pitää pystyä myös jättämään se kova treeni kevyemmäksi.

Tästä on hyvä jatkaa juoksukautta ja kohti uusia kisoja! Kausihan on vasta alkumetreillä.

Ja taival jatkuu....

Iin testijuoksu 10km 20.2.2016

Kävin lauantaina muutaman kuukauden tauon jälkeen taas Iissä juoksemassa testijuoksusarjan 10km kisan. Olin jo pari viikkoa sitten tehnyt päätöksen lähteä tuonne testijuoksuihin, ja siitä asti koittanut kääntää asennekytkintä päänupissani, että ajan voi unohtaa, tällä hetkellä ei ole vielä kunto sillä mallilla, että ennätyksiä täällä juostaisiin, ja keli ja alusta vaikuttavat niin paljon vauhteihin, että nyt on vaan hyvä hetki saada hieman kisakokemusta, sekä tietty käydä tapaamassa juoksututtuja ja fiilistellä Illinsaaren lämminhenkisestä ilmapiiristä.

Jomppa oli laittanut viikko sitten tavoitteeksi juosta 42min, mutta maanantaina tekemäni TV kova kympin harjoitus n. 44:30, jossa piti lopussa nostaa sykkeet ana-kynnyksen ylitse, osoitti että tuo aika voi olla lujassa perjantaina, vaikka aivan kaikkia ei tuossa treenissä vielä puskettukaan. Olikin tavallaan rento fiilis lähteä sitten juoksemaan ilman kovempia ennakko-odotuksia. Tavoitteena vaan tehdä hyvä ja onnistut kova treeni.

Päätinkin lähteä alussa kerrankin maltillisesti, vaikka Illinsaaressa alun alamäki, sekä kovempaa juoksevat kilpatoverit houkuttavatkin aina lähtemään kovaa alussa. Viime kertainen alun yltiöpäisyys, ja sitä seurannut ”happotohtorin” kyyti, olivat kuitenkin vielä tuoreessa muistissa, ja tällaista kokemusta en tällä kertaa halunnut. Suunnittelin lähteväni jotain n. 4:15min/km vauhtia alussa, ja katsoa sitten puolessa välissä, että löysätäänkö vai kiristetäänkö vauhtia. Niiin se vaan lipsahti kuitenkin ensimmäinen kilometri n. 4:05 vauhtia, ja seuraavakin vielä n. 4:10. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut yhtään pahalle tässä vaiheessa, (niin kuin monesti kympillä jo tässä vaiheessa tuntuu) vaan pystyi pitämään tuota n. 4:15 vauhtia yllä. Vähitellen alusta muuttui kuitenkin hieman pehmeämmäksi ja lumisemmaksi, ja kilsa-ajat alkoivat heikkenemään. Pystyin kuitenkin roikkumaan kohtuudella siinä viiden hengen porukassa mukana, kun pehmeä alusta vaikutti ilmeisesti myös heidän vauhteihin. Puolimatkan väliaika oli kuitenkin n. 21:30, ja elättelin hieman toiveita jopa negatiivisestä splitistä, koska voimia tuntui olevan ihan mukavasti tallella. Parin kilsan jälkeen huomasin kuitenkin, että ei tässä negatiiviseen spilittiin päästä nyt, turha rehkiä siis enempää vaan hölkkäillä reippaasti vaan maaliin, turhia energioita kuluttamatta ja otetaan hyvä treeni talteen. Reilu 8km kohdalle asti jaksoin roikkua porukassa mukana, kunnes muut alkoivat ottaa loppukiriä, ja porukka alkoi hajoamaan. Minulla ei ollut enää paukkuja eikä mielenkiintoakaan vastata tuohon, vaan annoin muiden mennä. Viimeiselle kilsalle sain vielä pientä irvistystä aikaiseksi, ja hieman tavoitettua karkuun lähteneitä, mutta kovin hengettömältä vaikutti loppukirin yritys itsellä tällä kertaa. Maalissa kello pysähtyi aikaan 43:40. Omat ennakko-odotukset olivat n. 43:00-44:30 väliin sijoittuvaan aikaan, eli siis ennakko-odotusten mukainen aika, tosin hieman elättelin alkutaipaleella tuota 43:00 alitustakin. Ei siis suuria pettymyksiä, eikä suuria ilon aiheitakaan.

Juoksu osoitti, että vaikka PK-vauhdit ovat parantuneet parin viikon aikana n. 25-30s/km tammikuulta, niin vauhtikestävyys on vielä heikkoa tässä vaiheessa talvea. Vaikka muutaman kilsaa jaksaa kyllä mennäkin hyvällä puristuksella, niin veto loppuu kyllä siinä 5-7km kohdalla, ja samaa ilmiötä on ollut myös VK-treeneissä. Olen kuitenkin alkanut juokseen nyt kerran viikkoon n. 10-12km vauhtikestävyyslenkkejä, ja lisäksi kerta viikkoon on käyty juokseen määräintervalleja Ouluhallissa, niin jospa tuo vauhtikestävyyskin alkaisi tarttua liiveihin vähitellen. Lisäksi tuntuu, että tuo liukas ja luminen alusta on itselle erityisen vaikea. Mutta kesäkelillä tuosta pitäisi puolimaratoonillekin vielä vauhtia saada hieman kiristettyä, että sehän se hieman miettimään pistää. Mutta se testi odottaa sitten parin kuukauden kuluttua. Silloin on pitävä maantie alla, ja siihen mennessä on kerenny ukko lappoa vauhtikestävyystreenejäkin jo kovasti. Ihan hyvä ja luottavainen mieli tässä kesää varten kuitenkin on, koska treenit ovat sujuneet hyvin, paikat ovat olleet kunnossa ja määrääkin on saanut kerrytettyä ihan mukavasti.

Juoksun keskisyke oli 164 ja maksimisyke 172, jotka ovat alhaisimmat mitä on koskaan olleet kympin kisassa. Ilmeisesti pientä väsymystilaa on elimistössä, koska kierrokset eivät nouse ylös. Mutta tässä vaiheessa talvea saa treeniväsymystä ollakin, ja onhan tässä tullut aika paljon juostua nyt, ja noita kovempia treenejäkin jo. Pikkuhiljaa tässä aletaan kuitenkin etsimään niitä kesän kisavauhteja, ja katsotaan miten tuo syksyn ja talven aikana tehty pohja kestää.

Iin testikymppi 24.10.2015

Iissä on ideaa! Ja varsinki Illinsaaren testijuoksuissa! Selvää oli jo lähtiessä, että enkkakunnossa ei tässä vaiheessa vuotta olla, mutta yllättävän lähelle pääs kuitenki, ja pientä kehitystä taas vuoden takaiseen. Sen kummemmin en tuonne valmistautunut ja kevennellyt, keskiviikkona kävin vaan hieman vetoja tekemässä, ja perjantaina en käynyt lenkillä ollenkaan. Pientä pk-jumia, sekä vähäisten kisojen aiheuttamaa vellihousuilua oli havaittavissa, kun ei aivan saanut itteään sinne limitille vietyä. Kyllä sitä tuon homman järkevyyttä ehtii tuossa kympin aikana miettiä, että miksi sitä pitää täällä oikein tuttua miestä kiusata, mutta onneks saunassa ne jo tuommoiset ajatukset unohtuivat. Kyllähän ne toki sais nuo ajat jo sillä 3:lla rueta alkamaan, mutta nyt on paikat tässä kunnossa, niin onhan kumma jos eivät keväällä jo viimeistään ala. Ihan hyvä ja mukava vauhtireeni oli, ja jospa virallisesta ajasta lähtis vielä sekunti pois..

Seuraavat Iin testijuoksut jäävätkin väliin, koska ne sattuvat samalle päivälle NUTS Köykkyrin kanssa, ja sinne on siis tarkoitus mennä mäkeä ramppaamaan ylös alas. Talven testijuoksut on kuitenkin kalenteriin jo merkitty, ja kyllä näitä käydään juoksemassa muitakin tässä talven aikana, ja keväällä sitten puolimaraton huhtikuulla.

Data: http://www.movescount.com/fi/moves/move80953433

Oulu Trail Runnersien kanssa aamulenkillä

Olen jo kuulunut tovin aikaa Facebookissa olevaan ryhmään Oulu Trail Runners. Ryhmässä keskustellaan yllättäen nimensä mukaisesti polkujuoksusta, ja muutama aktiivinen järjestelee välillä tuolla yhteislenkkejä, pääsääntöisesti Oulun seudulla. Jokin aika sitten tuli kutsu osallistua Tervareitin yhteislenkille, jossa olisi mahdollisuus juosta jopa Sankivaarasta Rokualle asti, ja tarjolla olisi myös autolla järjestetty huolto, ja kyyditykset väliltä pois. "Perhana, tuonne pitää kyllä meitsin päästä, just näitä mie tartten", ajattelin. Olinhan tuossa hetki sitten laittanut Karhunkierroksen 80km:lle ilmoituksen sisään. Yksin näitä on aika sitkeä hinkuttaa, ja yksin mennessä pitäisi reitin olla lenkin muotoinen, lähtöpisteeseenkin kun täytyy aina jotenkin palata.

Niinpä viimein koitti lauantaiaamu klo 4:00, kun kello herätti ylös. Lenkki starttaisi siis klo 6:00 aamulla, että mahdollisesti innokkaimmat juoksijat ehtisivät illaksi Rokualle saakka. Itsellä olisi tarkoitus hölkätä Pälliin saakka, joka olisi suunnilleen reitin puolivälissä.

Lähtöposetusta. Kuva: Ville Wittenberg

Saavuin Sankivaaran lähtöpaikalle aamulla klo 5:45, jossa olikin jo muutama reissuun lähtijä odottelemassa. Osan heistä olin tavannut jo aiemminkin. Tiesin, että porukassa on muutamia kovakuntoisia ja harjaantuneita polkujuoksijoita, joten toivottavasti alussa ei alettaisi heti rymyyttelemään kovin kovaa vauhtia, että lenkki ei muodostuisi siten turhan kuormittavaksi.

Niinpä siinä kuulumisia vaihdellessa pakkailimme dropbagit huoltoauton peräkärryyn, otimme muutamat lähtökuvat ja lähdettiin matkaan. Vauhti asettuikin mukavan rauhalliseksi alussa, ja polku oli aika helppoa, vaihdellen hiekkatiestä metsäpolkuihin. Muutama juurakkoinen ja kivikkoinen osuuskin alkumatkalle tuli. Oli hieno tunne juosta sysipimeässä metsässä pelkkien otsalamppujen valossa! Parin kaverin kanssa siinä tosin ihmeteltiin ääneen, että mikä kumma se saa ihmisen tänne korpeen juoksemaan lauantaiaamuyöstä. Mutta jokainen meistä tiesi vastauksen siihen, ja sitä ei tarvinnut ääneen sanoa...

Sanginjoen ylitystä. Onneksi oli lautta paikoillaan.

Pilpasuolla

Pilpasuolla n. klo 6:30.

Matka taittuikin varsin mukavasti, ja aamukin alkoi valjeta vähitellen. Oli hienon näköistä, kun aurinko nousi suon ja puiden takaa, ja nosti usvaa kostealta suolta. Ensimmäinen hieman pidempi tauko pidettiin n. 17km jälkeen Kallioselän mökillä. Otettiin vähän syötävää ja juotavaa, ja turistiin niitä näitä, sekä tietty pakolliset selfietkin napsittiin.

Kallioselän taukotuvalla.

Kallioselältä.

Kallioselän jälkeen reitti muuttui hetkeksi aika kosteaksi, ja jalat saivat kunnon viilennystä suopätkistä. Pian kuitenkin tuli taas mukavaa polkua, jonka jälkeen reitti muuttui hiekkatieksi, jonka päässä huoltoauto olikin ensimmäistä kertaa odottelemassa. Meikäläisen suuri turpasvärkkihän meni tietenkin möläyttämään yhden lukuisista tyhmyyksistään, kun huoltoauto tuli näkyviin, "kirimaali!!" Ja niin piti ottaa parin muun kanssa muutaman sadan metrin spurtit hiekkatiellä, ja saada sykkeetkin hetkeksi maksimialueelle. Näin niitä pitkiksiä ruukataan juosta.

Kuva: Mari Maier

Huoltopisteellä täytettiin pikaisesti juomapullot, ja jatkettiin aika pian matkaa. Pian tulimmekin Tervajärvelle, ja täällä aukesikin tosi komeat ja jylhät suomaisemat. Polkujuoksu näytti parasta puoltansa, ja ihmeellinen onnellisuuden ja hyvän olon tunne valtasi mielen, hitsi tää on sitä mun juttuani. Tämän takia mie heräsin tänään aamulla klo 4:00!

"Mennäänpäs tuon suon yli niin että heilahtaa!"
Kuva:Mari Maier

Tervajärvi

Ennen Monttaa oli useamman kilometrin hiekka-/soratieosuus, jossa vauhti meinasi kiihtyä välillä aika kovaksi, ja itse en omia pitkiksiäni näin kovaa yleensä juokse. Päätinkin pari kilometriä ennen Monttaa, että lopetan oman osuuteni sinne. Ei olisi tarpeen nyt alkaa juoksemaan jalkoja turhaan loppuun ja väsyksiin, että pääsisi jatkamaan pk-kauden treenejä taas mahdollisimman pian. Monttassa olikin odottelemassa jo tuttu huoltoporukka, sekä muutamia uusia juoksijoitakin oli saapunut paikalle, että aloittaisivat oman osuutensa tästä. Pieni jaakobinpaini piti käydä vielä jatkon suhteen, mutta otin kuitenkin sitten palautusjuomat repusta ja vaihdoin kuivaa paitaa ylle. Sain kyydin Monttasta lähtöpaikalle Sankivaaraan, ja lähdin ajelemaan väsyneenä ja tyytyväisenä kotiin päin. Matkaa kertyi mittariin hieman reilut 36km, ja aikaa kului taukoineen reilu 4,5h, josta liikkeellä oloaika oli 3h 58min.
Kiitoksia kaikille läsnäolleille hienosta seurasta, huollosta ja juoksusta!

Monttassa. Kuva:Ville Wittenberg

PK-kauden aloitus

"Sinne taimen istutan, sieltä leimikon niitän"

Haapajärven pettymys alkaa olla sulateltu, ja lyhyt ylimenokausi vietetty, joten alkaa olla aika palata taas sinne kuuluisan sorvin ääreen, eturivin pulpettiin, tai minulle tutummaksi tulleeseen leimikon laitaan. Treeni-into oli muutaman päivän hieman alamaissa keskeyttämiseen päättyneen Kauniston maratonin jälkeen, mutta tiistai-iltana se ponkaisi taas korkeuksiin, kun onnistuin ilmoittamaan itseni kauan haaveilemalleni NUTS Karhunkierros 80km:lle. Ihmeellistä, miten muutama hiiren klikkaus saa aikaan tuollaisen ilmiön! Mutta ajatus Karhunkierroksen juoksemisesta ensi keväänä tuntuu jo nyt aivan mielettömältä! Ajatus pelottaa, jännittää, kiehtoo, viehättää ja tuntuu aivan sairaan siistiltä, kaikkia yhtä aikaa! Ja varsinkin kun paikka on nyt tuonne varattuna, niin se myöskin sitouttaa ja innostaa jo kovasti aloitella tärkeää peruskuntokautta. Tällä hetkellä tuntuu paikat olevan kunnossa, eikä mitään viime vuoden kaltaisia väsymystiloja tai piileviä rasitusvammoja ole, niin en koe tässä tarvetta lepäillä laakereillani enempäänsä. Toki tässä on tullut jonkin aikaa nyt otettua kevyesti, syötyä reippaasti ja lepäiltyä paljon. Muutama kevyt ja lyhyt lenkki on toki tullut tehtyä myös, ja jalka tuntuu varsin kepeälle tällä hetkellä.

Kujanjuoksu?? :O

Paljon on tullutkin pohdittua jo kesän aikana, minkälaista treenin tulisi olla tulevalla peruskuntokaudella, niin että se olisi mahdollisimman kehittävää, mutta ei liian uuvuttavaa. Olen huomannut, että viikkorytmitys on minulle haastavaa. Omat treenithän täytyy sovitella myös perheen muiden jäsenten menojen ja harrastusten mukaan, ja niinpä tuleekin monesti ajateltua, että käynpäs nyt tuossa välissä äkkiä lenkillä, kun onkin aikaa, ja kevyt viikko ei sitten muodostukaan tarpeeksi kevyeksi, ja homma tuppaa puuroutumaan. Täytyy vaan uskaltaa levätä ja kevennellä tarpeeksi sitten ennen kisoja, vaikka siitä olenkin eri mieltä, että kunto kasvaa levossa. Ei kasva. Kunto kasvaa harjoittelemalla.

Syksy on mahtavaa aikaa! Silloin putsataan pöytä ja aloitetaan taas kaikki tavallaan alusta ja uudelleen. Tulee pimeää, ja raitis ja kuulas sää houkuttelee reippailemaan ja ulkoilemaan. Tavallaan syksy on myös kaihoisaa aikaa. Se tarkoittaa kisakauden ja tapahtumien päättymistä. Jokainen juoksija vetäytyy omaan luolaansa lepäilemään, kaivamaan nokkaa, parantelemaan paikkojaan ja miettimään tulevia haasteita. Talvella järjestettävät yhteislenkit tuovatkin mukavaa vaihtelua perusjyräämiseen, kun pääsee sosialisoimaan hetkeksi kollegoiden kanssa, ja vaihtamaan kuulumisia talven touhuiluista.

Peruskuntokausihan ei tarkoita automaattisesti sitä pelkällä omalla mukavuusalueella hengailua, vaan väliin tarvitaan myös niitä vauhdikkaampia ja tehokkaampia lenkkejä. Seuraavassa avaan hieman omia vauhtejani ja sykealueitani, miten omat vauhdit, sykealueet ja näillä tehtävät määrät jakaantuvat. Juoksuvauhdit tarkoittavat maantiellä tapahtuvia lenkkejä, jos toisin ei mainita.

Vaihde I: Palauttavat lenkit, alle 120 sykkeillä tapahtuvat kevyet lyhyet hölkät (vauhti yli 6:15min/km),  kävelylenkit. Tällä alueella tapahtuu myös kaikki arkiliikunta, kuten esim. lumityöt, halonhakkuut, lasten kanssa pelailut ulkosalla jne. Tätä liikuntaa en yleensä merkkaa mihinkään ylös, paitsi noilla hölkkälenkeillä saattaa olla sykemittari mukana.

II: PK I sykkeet 120-135, vauhdit 5:00-6:00min/km. Tällä alueella teen kaikista suurimman määrän juoksu- ja hiihtolenkkejäni. Tällä alueella juostaan arkipäivinä tapahtuvat peruslenkit suurimmalta osin, sekä viikonlopun pitkikset.

III: PK2. sykkeet 135-145, vauhdit n. 4:45-5:00min/km. Tällä alueella ei tule kovin usein mentyä, paitsi keväällä ja kisojen alla, kun tarvitsee tehdä hieman vauhdikkaampia lenkkejä. Poluilla ja mäkisissä maastoissa sykkeet nousevat helposti tänne tasolle hitaammillakin vauhdeilla.

IV: Sykkeet n. 145-160. Tällä alueella en tee ainakaan tasavauhtisia lenkkejä juuri koskaan. Miellän tämän ns. välialueeksi, jolla harjoittelu ei kehitä oikein kumpaakaan, ei vauhtikestävyyttä eikä peruskestävyyttä. Tämä alue kuormittaa kuitenkin jo aika kovasti elimistöä, ja näistä palautuminen kestää kauan. Jotkut vauhtileikittelylenkit, sekä vetotreenit saattavat nostaa harjoituksen keskisykkeen tälle alueelle, mutta sitä seikkaa ei pidä sotkea tähän.

V: VK, sykkeet n. 160-172. Vauhti n. 4:00-4:25 min/km. Tällä alueella teen yhden viikon kovista ja tärkeimmistä treeneistä, TV-reipas/kova, jonka kesto on n. 8-14km + alku- ja loppuverryttelyt päälle. Tällä alueella mennään myös kympin kisat, joissa tosin sykkeet nousee jo MK:n puolelle.

VI: MK1, sykkeet yli 172, vauhti n. 3:30-4:00. Tällä alueella tehdään 1000m-2000m vedot, sekä juosten tapahtuvat lyhyet mäkitreenit. Tavoitteena olisi, että tällä alueella mentäisiin myös 10 000m kisat piakkoin. Näitä ei talvisin tule pk-kaudella tehtyä juurikaan, vaan nämä ovat sitten keväällä tapahtuvia treenejä. Todennäköisesti tulen kuitenkin hallissa käymään tekemässä jonku kovemman vetotreeninkin sopivassa välissä. Ovat myös oivallista harjoittelua juoksutekniikan kannalta.

VII: MK2, Vauhti 3:00-3:30min/km. 200m-500m vedot. Näitä tuskin tulee tehtyä talvisaikaan, ja kesälläkin harvemmin. Kenties useamminkin voisi tehdä. Sykkeitä on vaikea arvioida, koska ne eivät noin lyhyissä vedoissa ehdi kovin korkealle nousta. Nämä myös ovat oivallista harjoittelua juoksutekniikan kannalta.

VIII: NK, alle 3:00min/km. Lyhyet max. 100m vedot ja ruskot, joita voi sotkea silloin tällöin normaalien lenkkien sekaan. Tuollaiset 100m vedot eivät ehdi vielä nostaa happoja lihaksiin, ja ovat siten ihan turvallisia harjoitteita, ja toimivatkin ihan hyvinä herättelijöinä välillä. Lihakset täytyy olla kuitenkin hyvin lämmenneet ennen näitä, ettei reväytä turhaan lihaksiaan. Jos on mahdollista käydä kahta lenkkiä päivässä, niin tuollainen Jukka Keskisalo-tyyppinen aamulenkki 10-12km hidasta PK:ta, +5x100m vetoja rennon kovaa, valmistaa hyvin sitten illan mahdollisesti kovemmalle lenkille.

Näistä tulen pk-kauden aikana pääsääntöisesti siis käyttämään tuota "vaihde 2:sta". Niillä mennään varmaan n. 80-85% lenkeistä. Kerta viikkoon ajellaan vaihteella V, joskus myös vaihteella III ja VI, keväällä ja kesällä sitten otetaan käyttöön noita isompiakin vaihteita, kun kisat alkavat taas lähestymään. Eräänä vauhtikestävyystreeninä tulevat toimimaan myös Illinsaaren testijuoksut, jotka järjestetään kerran kuussa.

Juoksulenkkien lisäksi täytyy aloittaa myös kuntosalitreenit, n. 1-2x viikossa. Salitreenit koostuvat pääasiassa jalkakyykyistä, maastavedoista, sekä muuta vapailla painoilla touhuamista, ja keskivartalon vahvistamista. Lumien tultua hiihto tulee korvaamaan osan juoksulenkeistä, mutta ajatuksena on ollut, että tekisin myös hiihtolenkkien päätteeksi n. 3-4km juoksulenkin. Tällä saisi ylläpidettyä jalkojen hermotusta juoksua silmällä pitäen. Hiihto on aivan kerrassaan loistavaa pk-treeniä. Sitä voi tehdä 3-5h putkeen matalilla sykkeillä, ilman että syntyisi lihasvaurioita. Juostenhan tällaiset lenkit ovat ainakin maantiellä sulaa hulluttelua, tai niitä voi tehdä aniharvoin, ja palautuminen ottaa kovasti aikansa sellaisista. Myös yläkroppa saa hyvää treeniä tässä, ja keskivartalo vahvistuu. Hiihto on myös mielettömän mukavaa, kun siihen pääsee hieman sisään, ja tarkoituksena on käydä Tervahiihdon 70km hiihtämässä tulevanakin keväänä.

Kohta on aina pimeää lenkillä käydessä.

Ennen lumien tuloa kuitenkin aletaan tekemään enemmän lenkkejä poluilla, sekä juoksuvoimatreenejä paikallisessa vuoristojuoksusimulaattorissa, Köykkyrin mäessä. Lajivoimaa on tarkoitus hankkia myös talvella sitten umpihangesta. Kotini vieressä riittää hyvin lunta keräävää peltoa kymmeniä neliökilometrejä, joten tuollaista erinomaista harjoittelumaastoa ei kannata missään nimessä jättää hyödyntämättä.

Näistä kaikista rakennetaan arjen haasteiden keskellä puikkoillen sellainen sekametelisoppa, että ensi keväänä ollaan taas hippasen verran kovemmassa tikissä kuin koskaan. Tai mieluummin vaikka parinki hippasen verran...

Juoksu maittaa kovasti tällä hetkellä.