Juoksutelakka s. 11.12.2014 k.18.2.2015

No niin! Eilettäin kävin ensimmäistä kertaa juoksemassa sitten joulukuun puolen välin!

Homma meni jotenki näin: Tiesin jo viime viikolla, että tänään se loppuu. Jalassa ei ollut tuntunut kipuja enää vähään aikaan, vaikka olin antanut runtua sille hiihtämällä oikein kunnolla, ja käyny jo kävelylläkin vähän reippaammalla syötöllä. Kaikki harjoitteetkin sujuivat jo varsin hyvin, ja niitä on kyllä tullut kieltämättä tehtyäkin. Kotiväki on ollut lujilla joutuessaan katselemaan askelharjoitteitani, kyökkästessäni kämppää ympäri ja sutiessani laminaattien lukkopontteja irti. Vaikka juoksukollegat ovatkin sanoneet, että olen tosi hienosti ja kärsivällisesti jaksanut ottaa tämän telakka-ajan, niin itse en voi sanoa ihan samaa. Välillä on ollut mieli kyllä sysimusta ja apea ja kiukkuinen.

Eilen oli sitten päivällä taas käynti fyssarilla, ja niinhän se kävi kuten uumoilinkin, että lupa tuli alkaa kokeilemaan varovasti lyhyttä matkaa! Asenneltiin vielä vähän kiilaa ykköspäkiän alle, että pronaatioon romahtaminen estyisi. Jo pois lähtiessä ja autoon noustessa pääsi aivan hullut helepotuksen räkänaurut, johon ei meinannut loppua tulla millään. :)

Loppu työpäivä menikin sitten tosi hitaasti, kun odotti vaan iltaa, ja juoksemaan pääsemistä. No viimein sekin sitten päättyi, joten äkkiä kotiin ja mukelot harrastuksiin, ja sitten oli "mun aikani". En edes mammalle maininnut, että lähden käymään juoksemassa. Puin vaan äkkiä juoksukamppeet ja pölyttyneen KPK-pipon, ja äkkiä ulos. Pistin Ensiferumin tuuttaamaan kuulokkeista oikein ISOLLA, ja lähdin kävelemään sitä niin tuttua lenkkireittiä pitkin. Pari kertaa tais joutua vähä nielaisemaanki siinä, ja kylmät väreet hiippaili pitkin selkää, vitsi kohta mennään! Sykärikin näytti jo sellaisia lukemia, niinku lähtöviivalla seisottaisiin.

Sitte n. kilsan jälkeen kuulokkeet pois. Nyt mie lähen, ei vielä, kohta, no nyyyyt. Lähdin juoksemaan hitaasti menemään, kohta varmaan alkaa sattua taas jalkaan. Ei vieläkään?? Vit** se ei tuu kipeeksi!! Ja niin minä juoksin 3km KIVUTONTA juoksua! Sitte äkkiä kotia varastoon yksin piiloon uhoamaan, pullistelemaan ja pyyhkäsemään pois silmäkulmaan ehtinyt hikipisara. Jiihaa! R.I.P. juoksutelakka! Lepäileppä rauhassa syvällä siellä missä ei tarvita aurinkorasvan suojakertoimia, ja pysy pois meikäläisen tomumajasta. Nyt pitäisi jonkun takoa kuitenkin tuonne mun vitipäähän, mitä tarkoittaa MALTILLISESTI. Huomenna ei siis oo vielä ohjelmassa sitä +30km lenkkiä, kenialais-tyrvänäläistyyppisillä loppunosteluilla maustettuna, niin kovaa kun niitä jo kaipaanki. Niitten aika tulee sitte myöhemmin. Nyt hiihdetään vielä pääasiassa, niin kauan kun kelejä siihen riittää, mutta hölökällä aletaan käymään kylkiäisiksi siihen, ja kuulostellaan jalkaa, ja sitte aletaan antaan sille maileja kunnolla kun se kestää sen. Aika tajuttoman iloinen ja onnellinen olo on nyt, näkyy varmaan kuvastakin. :)

Kalajoki-loppet 30.1.2015

Käytiin hiihtelemässä Kalajoen huippukuntoisia latuja lauantaina yhteensä 68km. Aivan paras lenkki tuollainen kevyt PK matalilla sykkeillä. "Musti" tekee kesäisin 5-6h pitkiä hölkkävaelluksia matalilla sykkeillä, Timperi tekee siis talvisin 5-6h pitkiä hiihtovaelluksia matalilla sykkeillä. ;)

 Alussa näytti vähän heikolta, kun alkoi sääennusteen vastaisesti satamaankin lunta taivaan täydeltä. No tätä kesti sellaisen n. tunnin verran. Onneksi latukone oli ahkeraan liikkeellä, ja ajoi baanat puhtaaksi, ja kun keli päivän mittaan hieman jäähtyi, saatiin varsin loistavat olosuhteet hiihtämiseen.

 Täytyykin olla varsin tyytyväinen reissun onnistumiseen. Yksin ei tahdo malttaa millään mennä tarpeeksi rauhallisesti tällaisia pidempiä PK-lenkkejä, kiitoksia siis Harrille seurasta. Reissu antoi myös lujasti itseluottamusta lisää, vaikka juoksemaan ei ole päässytkään sitten joulukuun, niin silti aiemmin syksyllä tehdyt pitkät hitaat juoksulenkit, talven aikana tehdyt matalatehoiset kuntopyöräilyt ja hiihtolenkit eivät ole menneet hukkaan, vaan ovat osuneet oikeaan paikkaan. Sykkeet pysyivät siellä n. 115-120, vaikka matkaa kertyi siis tuon 68km. Viimeinen reilu kymppi tuli mentyä vaan vähän reippaammilla tehoilla, kun Marko tuoreena miehenä tuli hiihdättämään vähä kovempaa tahtia.

Kyllä se nyt sille alkaa näyttämään, että sen Tervahiihdonkin siis vois käydä hiihtämässä. Sellaista sopivan mukavaa retkeilyvauhtia mennään kuitenkin sekin, treenilenkkinä. :)

SEB Tallinn Marathon, 14.9.2015

Vähä vanhaa rapsaa tänne talteen. :)

Tallinna. Tänne päätettiin lähteä jo yli vuosi sitten juoksemaan. Vaihtoehtona mietittiin myös Tukholmaa, mutta lopulta valinta kääntyi tänne, että ehdittäisiin sitten treenata itsemme kuntoon, ja kun oma ”kotikisa” Terwamaraton osui lähes samaan ajankohtaan Tukholman kanssa. Niin mukava kun olikin onnistua jo keväällä Terwalla, niin kyllä se kuitenkin tämä Tallinna-maraton oli se minun ”the Kisa”, johon kunto olisi tarkoitus saada sitten parraimmilleen, ja jota varten tässä on treenattu, ja joka tässä on mielessä jo kauan aikaa pyörinyt. Hyvin sujuneen talven ja kevään jälkeen alkoivat kuitenkin kantapäävaivat, jotka kärjistyivät pahimmillaan parin viikon täyteen juoksutaukoon. Pyöräily onnistui kuitenkin vaivattomasti, ja niinpä kävinkin jytyyttelemässä pyörällä monen tunnin lenkkejä, pitääkseni peruskuntoa yllä. Juoksuvauhdin katoaminen realisoitui kuitenkin katkerasti Kempeleen maratonin puolikkaalla, kun laahustin maaliin yli seitsemän minuuttia kevään puolikkaan ajasta jääneenä, jalka romuna ja mieli sysimustana. Olin varma, että turha tuonne Tallinnaan on edes lähteä juoksemaan, lähempä sinne vaan sitte Suomi-turistiksi, kerta viikonloppuvapaa-anomus oli jo aikaisemmin tullut hyväksyttynä takaisin, tai korkeintaan homma menisi läpijuoksuksi. Jotain ihmeellistä siellä Kempeleessä kuitenkin tapahtui. Jo loppuviikosta lenkillä käydessäni huomasin, että perkama ku juokseminen tuntuukin nyt helpolta ja hyvältä. Jalkakaan ei pahemmin vaivannut enää. Homma tuntui vaan paranevan seuraavillakin lenkeillä, sykkeet ei nousseet oikein mihinkään vaikka lykkäs vauhtiakin enempi koneeseen, ja homma tuntui helpolta. Näinpä itseluottamuskin alkoi sitten palailemaan, kyllä tässä taidetaan sitteki käydä vielä laittamassa ”All in” tuolla, ja katotaan mitä tästä tulee. Sainkin tehtyä siinä muutaman hyvän määräviikon siihen alle, ja juostua muutaman tärkeän pitkiksen. Kisafiilis ja hirinä alkoi nousta kovasti, ja viimeisellä viikolla tulikin mieleen jo Tuntemattoman sotilaan sotamies Salon sanat, ”pohojanmaan poikia on pitäny sitoa puuhun kiinni, etteivät lähe ennen aikojaan liikkeelle” ;) 

Nämä oli siis pelimerkit, millä liikkeelle lähdettiin, ja käänsinkin jo perjantaina puolilta päivin auton keulan etelä-pohjanmaata kohden, ja ajelin tutorini ja mentorini Harrin luokse, josta jatkettaisiin sitten seuraavana aamuna pelipaikoille. Perille päästyäni käytiin siinä heti vielä viimeiset hölkät tekemässä. Tankattua oli tullut, jonka huomasi kyllä olossa sitten. Hyvä homma, se kyllä asettuu ja laskeutuu sitten tästä vielä sunnuntaille. Lauantaina kun päästiin kohteeseen, lähdettiin siinä piakkoin hakemaan aineistoja kisainfosta, ja tutustumaan vähän reittiin ja paikkoihin. Paikalla olikin jo runsaasti porukkaa ja tohinat päällä.

Seuraavana aamuna sitten heti aikaisin aamupalalle. Startti oli siis jo yhdeksältä, joten olinkin heti jo kuuden jälkeen aamupalapöydässä, että ehtisi syödä vähän reippaammin, ja ruoka ehtisi laskeutua. Tästä sitten hotellihuoneeseen, juoksukamppeet niskaan ja ulos verkkalenkkiä tekemään. Ilma oli vielä aika raitis aamusta, hyvä homma tämäkin. Siitä sitten lähtöalueelle ja lähtökarsinaan odottelemaan lähtölaukausta.

Lähtö tapahtui siitä Pärnun maantieltä, joten baana oli tosi leveä, ja pääsikin heti juoksemaan ihan hyvää ja omaa vauhtia. Tie vietti alussa alamäkeen, joten vauhtikin tuppasi nousemaan, myös alun innostuksen ja porukoitten kannustuksen ansiosta, vaikka koitin sitä hillitäkkin. Kahden kilometrin kohdalla vilkaisin vasta eka kerran kelloa, ja se näytti 9:30 kulunutta aikaa. Ihan hyvä siis, ei liian lujaa lähtenyt. Ihmettelin kuitenkin, kun 3:30 jänikset laputtelivat edellä menemään ja tuntuivat jättävän vaan. Menkääpä vaan, tuohon en mukaan lähde, vaan katellaan tuo homma kuntoon sitten myöhemmin. Siinä n. 6km kohdalla nämä alkoivatkin sitten himmailemaan vauhtiaan, ja sainkin ohitettua tämän ryhmän piakkoin. Reitin varrella oli paljon porukkaa kannustamassa ja bändejä soittamassa puistoissa. Oli mahtava fiilis juosta kun porukka kannusti nimellä huutaen. Eka puolikas sujuikin oikein helposti aikaan 1:42:05. Kovasti olis tehnyt mieli laittaa lisää vauhtiakin, mutta hoin itselleni niitä hierojani sanoja, ”hillitse itsesi sinne n. 35km asti, sitten laput auki, sitten annat sen tunteen viedä ja rallattelet maaliin”. Hieman kuitenkin vauhtia tuli lisättyä siinä toisen kierroksen alussa. Vanhaan kaupunkiin oli saapunut eka kiekan aikana lisää porukkaa teiden varsille, ja kannustus oli kyllä kerrassaan hienoa. N. 24-35km välin juoksin erään suomalaisen kanssa samaa matkaa, ja muutama sana siinä vaihdettiinkin. Jossain 30km jälkeen alkoi tuntua kuitenkin takareidessä krampin oireita, ja jouduin hieman hiljentämään vauhtia, ettei vaan ottais ohraleipä tässä hommassa. Matkan varrella oli kuitenkin Ice Powerin huoltopisteitä, jossa tyypit suihkautteli Ice Poweria jalkoihin. Pyysinkin itsellenikin sitten takareisiin ja pohkeisiin muutamat suihkaukset, ja krampin oireet häipyivät. Sitten se 35km kyltti. Nyt saa siis latoa loppuun asti niin paljo ku koneesta lähtee. Nyt siis laput pois silmiltä ja annoin sen tunteen viedä. Mietin siinä samalla kulunutta taivalta tänne, kaikkia mukavia treenejä, pitkiksiä, vauhtiraastoja, aamulenkkejä, pitkiä hiihto- ja pyörälenkkejä, hölkkäreissua Rukalla jne jne. Vaikka se on klisee, että se maraton on vaan se kirsikka kakun päällä, ja että tärkeintä on se matka sinne, se pitää niin paikkansa! Kohta alkoi jo vanha kaupunkikin lähestymään, aateri, ooppa jonnai! Lopun mukulakiviosuudella ei enää tahtonut oikein paketti pysyä kasassa, ja pientä kanttaamistakin niihin ylämäkiin tuli. Tuntui hyvälle, että maali on jo niin lähellä, ei enää oikein paukkuja tässä oo. Samalla tunsin myös outoa haikeutta, minun Tallinna-projektini tulisi kohta päätökseensä. Maalisuora ja vielä kiriä piti koittaa, mutta ei tuo nyt enää oikein lähtenyt, kuitenkin piti tuuletukset heittää, kellossa 3:26:19, ja oma uus enkka! Olen miettinyt, että tuleekohan se ekan maratonin jälkeinen fiilis enää koskaan uudelleen. Tällä kertaa tunnemyrsky iski jostain syystä kuitenkin vielä voimakkaampana kuin silloin eka kerralla. Voi vitsi mie osasin sitteki! Mun jalka kesti sitteki juosta tän! Kunto löyty sitteki vielä uudestaan! Oliki viisainta keräillä siinä juotavat kouraan, ja painua hetkeksi omiin oloihin suorittamaan omat keräilyerät..

n. 41,5km kohdalla menossa.

Olen joskus ajatellut, että sitten kun menen alle 3:30 maran, niin sitten vois lopettaa niitten juoksemisen. Nyt minun päälle sais kaataa tervaa ja höyheniä, että oon tuommoisia ajatuksia joskus mieleeni päästänyt. J Ei niinku tulis mieleenkään, kaikenlaisia ajatuksia ja kujjeiluja tässä on jo ehtiny tulla ens kesää varten mieleen... Tälle syksyä ei varmaan tartte laittaa enää kuitenkaan lappua rintaan, vaan voi tässä alkaa nyt ylimenokautta viettämään, käydä välillä hölkälläki, pelailla sählyä ja käydä puntilla. Sitten tuossa lokakuun puolella jos alkais palailla pikkuhiljaa takaisin sinne leimikon laitaan. Maraennätys parani tänä vuonna yli 32 minuuttia ja puolikkaanki 11 minuuttia, joten pitää olla aika tyytyväinen, en ois ikinä uskonut että näin vois käydä. Pitääkin antaa iso kiitos tästä juoksukavereilleni Jukalle ja Jounille, muistan ku pojat sanoi joskus talvella, että voisitpa tuota tuommoisia aikoja sitte vaikka kesällä juostakki. En uskonut vielä tuohon silloin itse, mutta ajatus jäi kytemään jonnekkin otsalohkoihin… Tärkeä tekijä tälle onnistumiselle oli viime talven pitkä ja onnistunut PK-kausi. Sain olla terveenä ja tehdä paljon määrää. Välillä tuli lähdettyä lenkille myös silloin, kun ei olis niin huvittanutkaan, mutta enpä muista että kovin usein olis harmittanut, että tulipas tuo nyt taas käytyä. Joten pitää sanoa kaikille itsensä epäilijöille, se karkkipäivä tulee kyllä aivan varmasti sieltä vielä, kun viittii vaan käydä niitä lenkkitossuja ulkoiluttamassa! Ja näinhän myö tehhään jatkossakin! J Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti.

Ja taival jatkuu…

Timo

Juoksutelakan jatkumista, sekä vanhan harrastuksen uudelleen löytämistä

No niin, nyt ois taas Tibialis posterior, Peroneus longus harjoitettu. Juoksutelakka on kyllä niin Anal Rectumista, kuin vaan olla jo voi. Se ajaa ihmisen hermon, kärsivällisyyden ja v-käyrän helvetin kiirastulen porteille asti. Kokeilen kohta varmaan vertebrae cervicalesten venyvyyttä tuolla kuminauhalla.. Toivoin niin jo tänään TAAS saavani jo luvan alkaa kokeileen juoksua, mutta ei vieläkään. Vielä täytyy tehdä töitä askelluksen ja lihaskunnon kanssa. Tänään sain kuitenkin taas mukaani fyssariltani hyviä uusia harjoitteita, ja palautetta, että kehitystäkin on tapahtunut jo kovasti kuukauden takaisesta, ja että homma on edistynyt ihan hyvin. Ja itseppä olen tähän tilaan itseni saattanut (osin tietämättömyyttäni, osin jääräpäisyyttäni), niin kestetään sitte niinkuin mies tämä. Toisaalta jokainen kuntopyörätreeni kasvattaa sisua, sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä, sitä uhosäkkiä, että perhana mie tulen täältä vielä takaisin ja juoksen, ja juoksen entistä lujempaa! Ja uskon, että tästä telakasta, ja sen aikana tapahtuvasta kuntoutuksesta on kyllä suunnattomasti hyötyä sitten tulevaisuudessa, ja paikat pysyvät sitten paremmin kunnossa, ja kestävät juoksua. Olen seuraillut myös sivusta erään kaverini toipumista vaikeasta lonkkavammasta, ja ihaillut hänen sinnikkyyttään ja asennettaan. Hän ei ole kertaakaan rutissut ja voivotellut kohtaloaan, vaikka hänen vaivansa on ollut paljon hankalampi kuin esim. minulla, vaan on uskonut aina kuntoutuvansa ja toipuvansa kuntoon siitä. Ja nyt hänen taukonsa on päättymässä. Niinpä olen itsekin päättänyt, että en viitsi voivotella ja surkutella enempäänsä tuota asiaa, ja pääsen tekemään kuitenkin kaikkea muuta kuin tuota juoksua, niin asiat minulla on kuitenkin ihan hyvällä tolalla.

 

 

Olen pitänyt hiihtoa vähän sellaisena kevättalven lajina. On ollut mukava aina hiihtolomalla käydä jossain Rukalla hiihtelemässä kevätauringossa pitkiä rauhallisia lenkkejä, ja kotipuolessa näitä on myös tullut aina jonkin verran harrastettua. Nyt tuo juoksukielto on ajanut kuitenkin tuonne laduille jo näin sydäntalvella ja kovemmilla pakkasillakin. Aiemmin olen laiskana miehenä pärjäillyt vaan pikaluistovoiteilla, mutta nyt hiihtolenkkien pidentyessä, ja määrien kasvaessa, onkin hiipinyt mieleen ajatus, että kokeilisi vähän niitä ns. oikeita voiteitakin. Huomaankin tonkineeni netistä tietoa viime aikoina lapsenomaisella innokkuudella kaiken maailman matalafluoreista, voiteluraudoista, rotoharjoista ja pinkeistä Vauhdin HF:stä. Lisäksi sain KPK-ryhmän "hiihtoniiloilta" paljon hyvää uutta tietoa näistä jutuista, niin piti käydä sitten viikonlopun kunniaksi vähän shoppailemassa "parkkua" ja muuta tarvittavaa zälää. Jospa noilla yhteen Tervahiihtoon sais jo suksensa laiteltua tämmönenki köhelö, kunhan ensin vähä harjoittelee tuota värkkäämistä. Pitänee ensi testit koittaa saada jo viikonloppuna tehtyä. :) 

Köykkyrin hiihto"maraton" 18.1.2015

Alkuviikosta jo muodostui ajatus, että tämän viikon pitkis lenkki tulee olemaan sunnuntaiaamuna tapahtuva Köykkyrin hiihtomaraton. Neljä kiekkaa Köykkyrissä tekisi aikalailla osapuilleen tasan 42.195km. Koska säätiedotus lupasi parin asteen pakkasta, ja poutaa, arvelin että tämä voisi olla sellainen n. kolme tuntia kestävä lenkki, kun pintakaasulla lykkii menemään. Koska edellisiltana ja yöllä oli sadellut hieman räntää, mietin että lähtisinkö vasta iltapäivällä lenkille, niin ladut olisi varmasti ajettu, ja baana olisi paremmassa kunnossa. Pah, menen heti aikaisin aamusta, että saa rauhassa mennä vähemmässä ruuhkassa, ja että ehtii sitten touhuilla vielä päivän kotosallakin. Ja sitä paitsi, "aikainen Timperi peruskunnon löytää". ;)


Ei muuta kun aamusta heti naamariin reipas lautasellinen tattaripuuroa, rahkalla ja mustikoilla höystettynä, sekä pari palaa kauraleipää ja pari isoa kuppia kahvia. Tuollaista helposti sulavaa hiilaria koneeseen, parilla aikaisemmalla kerralla oli tullut lähdettyä vähän köykäisemmillä eväillä liikkeelle, ja tullut huomattua, että perhana, tämä hiihtokin on kuluttavaa hommaa, eikä näitä kannata aivan huitaisemalla tehdä.


No sitten Köykkyriin, sukset jalkaan ja baanalle. Huomasin heti alkumetreillä, että yöllä pakkasen puolelle kääntynyt sää oli tehnyt juuri sen, mitä olin toivonutkin, eli jäädyttänyt ladun liukkaaksi. Niinpä vauhtia löytyikin mukavasti heti alusta asti, ja meno tuntui helpolta. Siinä ekan kierroksen luisuteltuani tuli kuitenkin vilaistua sykemittaria, ja huomasin, että nyt ei oo kaikki aivan kunnossa, kun sykkeet paukkuu noin korkealla. Koitin himmailla vähän vauhtia, ja sainkin sykkeitä hieman laskemaan toka kierroksella. Mutta sitten alkoi sateleen taas uutta lunta, ja kelikin muuttui raskaammaksi. Tämähän ei aivan hyvää tehnyt tietty tälle PK-treenilleni, koska vastusta tuli lisää. Kumma kyllä, lenkki ei tuntunut missään vaiheessa oikein raskaalta, ainoastaan sykkeet olivat korkealla. Syitä tähän en ole vielä keksinyt miksi näin oli, liekkö ollut yksi syy huonohkosti nukuttu yö, tai edellispäivänä tehty kuntopyörä-punttisalitreeni. Liikaa treeniä ei mielestäni kuitenkaan pitäisi olla, koska parikin lepopäivää oli tullut tälle kevyelle viikolle, ja treenit on ollut muuten pääasiassa PK-alueella tapahtuvia liikuskeluja. Ja sekin on tullut huomattua, että jokainen päivä ei ole samanlainen näissä hommissa. Toki tuo saattaa myös huonosta kunnostakin johtua, juoksemaan kun tässä ei edelleenkään pääse... Toki tuolla hiihdolla saa kunnon ylläpidettyä, ja hyvää ja mukavaa hommaahan se on, mutta juoksu on niin vaivatonta, lenkki alkaa siitä kun aukaiset kotioven ja sitä voi tehdä kovemmillakin pakkasilla.

 Eli vähä "roskakilometrien" keruuksi tuo meni, ja huominen pitää kyllä sitte palautella tästä. Mutta tuommoista kun se kello näyttäisi sitten joskus kesäkamppeilla liikuskellessakin, niin voispa tuo jo hampaita alkaa naurattamaan. No ehkä isona poikana sitte, no ei ehkä sillonkaan.. ;)

 

 

Tämä ei ole sitten eiliseltä kerralta, mutta siinä mun mäkitreenipaikka. <3

Aloitus

Sen verran mukava on lukea toisten blogeja treeneistä ja kisoista, että piti alkaa itsekin kirjoittelemaan tällaista. Saapa nähdä miten tiiviiksi ylläpito ja kirjoitteleminen muodostuu, mitään paineita en siitä ota kuitenkaan, vaan kirjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti. :)

Mikään kovin vanha harrastus tämä juoksu ei minulle ole, vaan sellaiset pari vuotta on vasta tullut "pääsääntöisesti" juostua. Sitä ennen kuntoilu oli hieman epäsäännöllistä, joskin pyöräilyä, hiihtoa, sählyä ja kuntosalia oli tullut harrastettua jonkun verran aikaisemminkin. Juoksun löytämisen myötä nämä lajit ovat jääneet kuitenkin hieman taka-alalle. Joulukuussa kuitenkin pitkään vaivannut jalkavaiva pakotti minut jäämään juoksutauolle. Vaiva osoittautui parin lääkärikäynnin jälkeen plantaarifaskiitiksi, mitä olin jo sen vaivojen perusteella olettanut olevankin. Onneksi olen kuitenkin pystynyt harrastamaan nyt noita muita lajeja, kuntoa ylläpitääkseni. Juoksutauon päättyminen on tällä hetkellä vielä hieman epäselvää. Onneksi onnistuin löytämään kuitenkin pätevän fysioterapeutin, jonka kanssa ollaan alettu hoitamaan askellusta ja puutteellista lihaskuntoa ja tekniikkaa kuntoon. Henkiset kivut ovat tällä hetkellä kuitenkin kaikista suurimmat, sillä juoksu ehti muuttua jo niin elämäntavaksi ja rakkaaksi harrastukseksi. Lisäksi ensi kesälle on jo tullut merkattua kalenteriin useampikin tapahtuma, mihin olisi tarkoitus osallistua, ja vaikka kuntoa jotenkin hiihtämälläkin saa ylläpidettyä, niin juoksemaankin olisi kuitenkin hyvä jo päästä. Mutta uskon, että tämä telakan päättyminen on päivä päivältä lähempänä. :)

Niin, varsinkin silloin kun aloin juoksemaan enemmän, minulta kysyttiin usein, "miksi juokset?", "miten viitit käydä tuolla pimeässä vesisateessa yksin juoksemassa?" Näin ajattelin itsekin silloin kun en vielä juoksua harrastanut, katselin juoksevia ihmisiä ja ajattelin, että miten ne viittii tuolla juosta, eihän niillä oo ees sählymailaa ja palloa. Se alkuhan siinä on vaikeaa, mutta kun huomasin alkavani jaksaa juosta pidempiä matkoja helpommin ja reippaammin, niin koukkuunhan siihen jäi, ja yhtäkkiä alkoi haluamaan vaan enemmän ja useammin lenkille. Ja se fiilis ja olotila mitä siitä saa, en tiennyt että sellaista on olemassakaan. Voin sanoa, että melko lailla jokaisen lenkin ja kisan jälkeen on olo ja fiilis ollut aina parempi kuin sinne lähtiessä. Joskus harvoin ei ehkä kuitenkaan ole huvittanut ja tahtonut jaksaa lähteä, mutta olen ottanut taktiikaksi näissä tilanteissa sen, että puen kuitenkin lenkkikamppeet ensin päälle, ja teen päätöksen lähtemisestä vasta sitten. Tämä taktiikka on toiminut vielä toistaiseksi. Ja kyllähän tämä harrastus on kieltämättä muuttunut viimeisen reilu vuoden aikana hyvinkin tavoitteelliseksi, ja niihin pääsemiseen täytyy sitten muistaa käydä ulkoiluttamassa itseään aika usein. Kysymykseen "miksi juoksen" ei ole siis olemassa oikein selkeää vastausta. Miksi toiset käyvät kalassa, toiset pelaavat futista, toiset rassaavat autoa. Harrastuksista haetaan sitä hyvää oloa ja fiilistä itselle, minä saan sen siis juoksusta!


Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan jorinoitani!