keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

NUTS Karhunkierros 80km, 28.5.2016 ("Kun kohtuus ei riitä, kun normaali ei tunnu miltään")

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kävin osallistumassa NUTS Karhunkierros-tapahtumaan. Tässä minun tarinani sieltä, sekä pieni alustus miksi tuonne osallistuin.

Karhunkierros on Suomen vanhin ja suosituin vaellusreitti luonnossa. Legenda, klassikko, josta sain itsekin kuulla upeita ja mielenkiintoisia juttuja jo pikkupoikana. Sen mahtavista maisemista, hurjista koskista ja tuntureista, ja miten jotkut ovat vaeltaneet sen joskus jopa kokonaan. Tällainen syvä kunnioitus ja ihannointi minullakin on ollut aina tätä vaellusreittiä kohtaan. Jokunen vuosi sitten kuulin NUTSista, jotka olivat järjestäneet juoksutapahtuman tänne Karhunkierrokselle, matkana koko Karhunkierros Hautajärveltä Rukalle. Ensimmäisessä tapahtumassa v. 2013 taisi olla yhteensä yhdeksän osallistujaa. Aivan "nutsia" porukkaa, mietiskelin ja asia pääsi unohtumaan. Meni vuoden päivät, ja kuulin muutaman tuttavani olevan menossa tuonne tapahtumaan, osa lyhemmälle 53km matkalle ja osa täydelle 80km matkalle. Aivan "nutseja" kavereitapa sitä on tullu hankittua. Heidän kokemuksia ja kiehtovia tarinoita kuunneltua ja luettua myös jotain naksahti omassa päässäni, "voi vide, toihan ois siistiä käydä joskus itekkin.." "Vaan enhän mää voi millään jaksaa tollasta noin pitkää matkaa mennä, enkä varsinkaan tollasessa maastossa.." Siemen oli kuitenkin kylvetty...


Rukalta
Seuraavana keväänä 2015 tapahtuma oli jo saavuttanut suuret mittapuitteet ja valtavan suosion. Kaikki paikat myytiin syksyllä hetkessä loppuun. Yhä useampi kaverinikin osallistui tuohon tapahtumaan. Talven aikana oli omassa pienessä pääkopassani prosessi valmistunut: "voihan vide, mun on pakko päästä tonne! Tulispa pian jo ilmoittautuminen.." Tähänkin tapahtumaan täytyi olla jo hyvin valmistautunut. Tiesin, että polkujuoksubuumi on ollut valtaisassa nousussa, ja tapahtuma myytäisiin pikatahtia loppuun tänä vuonna, vaikka paikkoja oltiinkin saatu neuvoteltua huomattavan paljon lisää viime vuoteen verrattuna. Niinpä olin jo hyvissä ajoin kahvimotteineni odottelemassa MyNextRun-sivusto auki ilmoittautumisen avautumista. Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan paikan suoraan tuonne haluamalleni 80km matkalle. Kaikki ultramatkat myytiin loppuun reilussa tunnissa.

Syksy, talvi ja kevät sujuivat peruskunnon rakentelun ja juoksutreenien osalta paremmin kuin koskaan ennen. Sain olla terveenä kokoajan ja määrää kertyi enemmän kuin koskaan aiemmin. Liityttyäni Niittomiesten juoksutalliin, tuli hommaan myös monipuolisuutta ja laatua, ja keväällä kunto nousikin kohisten, ja näistä sain keräillä satoa jo omien ennätysten muodossa lyhyemmissä maantiekisoissa, sekä ratajuoksussa. Polkujuoksua koitin ylläpitää keväällä kun lumet olivat sulaneet.

Näillä eväillä piti lähteä Karhunkierros selättämään. Saavuimme Rukalle jo hyvissä ajoin torstai-iltana, että ehtisi asettua rauhassa aloilleen keskittymään lauantaihin, sekä käydä fiilistelemässä kisaexpossa ja hieman reitilläkin. Kävin torstai-iltana hölkkäämässä kolmen kilsan lenkin mökkimme lähimaastossa, ja huomasin että viime aikoina kiukutellut polvivaiva oli aika ärhäkkänä nyt. Polven sisäpinnassa juili pitkän aikaa, ja otin särkylääkettä sekä voitelin Voltarenia jalkaan. Ei helkkari, miten pystyn tämmöisellä polvella meneen yli 80km, jos tuo nyt tykkää jo noin huonoa kun käyttää lenkkaria jalassa...
Tuo on Voltarenia tuossa polvessa...
Seuraavana aamuna lähdimme tyttäreni kanssa pyöräretkelle kisakeskukseen katsomaan 160km starttia, sekä hakemaan kisa-aineistoa kisakansliasta. Kisaexpossa olikin jo hyvä tunnelma päällä, paljon tuttuja tuli vastaan, joita jututtaessa aika kului nopeaan, ja jotain pientä tarpeellista tavaraa tarttui mukaan paikalla olleilta urheilutarvikemyyjiltäkin. Pian starttasi 160km juoksijat matkaan hurjan kannustuksen kera. Syvän kunnioituksen kera mekin saattelimme heidät matkaan. Vaatii todella paljon fyysisen kunnon lisäksi myös henkistä kovuutta tällainen reilun vuorokauden kestävä edestakainen taival! Hat off!
160km juoksijat juuri ennen starttia.
Kävimme vielä syömässä retkieväät hyppyritornin juurella, sekä ottamassa "aminasikais-tuijottelut" Valtavaaran suuntaan. Huomenna tullaan täältäkin!

Latautumista ja "aminasikais-tuijottelua".


Perjantai-iltana kävin kuuntelemassa vielä Rukan kongressikeskuksessa Eetu Nordmanin luentoa valmistautumisesta pitkään kisaan. Eetu kertoi hienosti ja avoimesti omasta näkökulmastaan lajista, harjoittelustaan ja omista valmistautumisestaan kisoihin. Luennon jälkeen juttelin vielä hetken aikaa Eetun kanssa treenaamisesta ja juoksusta, ja kyselin häneltä niitä kuuluisia "viime hetken vinkkejä" huomiselle. Eetu osoittautui varsin leppoisaksi kaveriksi, ja juteltavaa olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, mutta molempien täytyi rientää valmistautumaan omaan huomiseen koitokseensa.

Mökillä oli vielä ankara säätäminen varusteiden kanssa, että kaikki olisi aamulla heti valmiina. Kengäksi olin valinnut pitkällisen pohdinnan jälkeen Inov X-talon 212:set, mutta Oulangan dropbagiin lähtisi varalta myös vaimennetummat Hoka Challenger ATR:t, jos jalkapohjat alkaisivat loppumaan.
Paljon sitä pitää olla kampetta yhelle hölökkäreissulle.
Aamulla puhelin herätti klo 4:00. Sain levolliset viisi ja puoli tuntia nukuttua, ja olo oli virkeä ja luottavainen. Toki tämä hetki oli jo jännittänyt ja pyörinyt mielessä viikkokausia. Mutta sen verran monta kertaa oli tullut ovesta ulos lähdettyä syksyn, talven ja kevään aikana, että tiesin ettei aivan kummassa tuonne välille tultaisi jäämään. Matka toki olisi pisin minkä juosten olisin taivaltanut. Reilustikin pisin, ja jännitti että mitä kaikkea tämä voisi aiheuttaa, ja minkälaisessa kunnossa sitä olisi maaliin saapuessaan. Aamupalat pikaisesti naamariin, ja Hotelli Rukahoviin, mistä lähtisi linja-auto Hautajärveltä tapahtuvaan starttiin. Koitin torkkua vielä linja-autossa matkalla Hautajärvelle, joka tuntui olevan aivan ikuisuuden päässä. Viimein saavuttiin kuitenkin perille, ja lähtöpaikalla olikin jo kova kuhina ja talkooväki oli saapunut hyvissä ajoin ottamaan juoksijat vastaan. Lähdössä oli hyvä tunnelma, ja tapasin muutamia tuttuja, joiden kanssa vaihdettiin tsemppauksia.

Ready to rumble!
Viimein huusi lähdön sumutorvi, ja päästiin starttaamaan matkaan. Pääsin lähtemään aika keulilta, mikä oli tarkoituskin, että pääsisi heti alusta asti menemään omaa vauhtia sumppuun jäämättä. Alkumaasto olisi kuitenkin sitä minulle parhaiten sopivaa neuluspolkua, joten tässä olisi hyvä pitää myös hyvää vauhtiakin. Keulaan ampaisi n. 8-10 hengen porukka, joka häipyi aika nopeasti horisonttiin, minun jäädessä vetämään toista samansuuruista letkaa. Vauhti oli aivan liian kovaa siihen mitä olin suunnitellut, ja letkakin alkoi hajoamaan, ja pian meitä oli enää kolmen hengen porukka jäljellä. Huomasin ilokseni myös, että pari viikkoa kiukutellut polvi ei vaivannut nyt ollenkaan. N. 15km kohdalla alkoivat sitten teknisemmät pätkät ja alamäet, joihin ei oma tekniikka enää riittänyt, ja jouduin jättäytymään jälkeen muiden mennessä menojaan hyvällä askelluksella. Hiljensin hieman vauhtia, ja otin geeliä ja juotavaa. Keli oli todella lämmin heti aamusta. Pian maasto taas kuitenkin helpottui, ja sain juostua ihan hyvällä askeleella Oulangan huoltoon asti. Huollossa homma meni hieman säätämiseksi, en ollut näköjään suunnitellut yhtään miten huollossa tulisi toimia, tällainenkin asia olisi pitänyt osata ottaa huomioon, ja tässä pääsi paljon porukkaa livahtamaan ohitse. Huollon porukka jakeli hyvin tsemppauksia, ja kehoitti juomaan paljon, koska ilma oli lämmennyt yhä lisää, ja tulisi lämpenemään yhä enemmän.

Huollon jälkeen juostuani pari kilometriä huomasin, että nyt ei meinaa alkaa nesteet imeytymään, vatsassa hölskyi ja jalat tuntuivat kankeilta. Laitoin hetkeksi kävelyksi ja otin suolaa, ja join hieman High5 elektrolyyttijuomaa. Tämä auttoikin, ja pystyinkin taas laittamaan juoksuksi. Oulangan alkupätkä olikin helppoa juostavaa maastoa hiekkaharjulla, Oulankajoen virratessa alhaalla. Tässä pystyi myös ihastelemaan hieman luonnon kauneutta, ilman että tarvitsi kokoajan tuijottaa edessä olevaa polkua, ja varoa kiviä ja juurakoita. Pian tämän jälkeen alkoivat kuitenkin reitin ensimmäiset haastavammat osuudet. Mäet jyrkkenivät toden teolla, juuret ja kivet ilmestyivät polulle. Myös ensimmäiset krampit alkoivat ilmestyä reisiin, vaikka olin koittanut juoda kyllä hyvin mielestäni. Suolatableteilla nämäkin asettuivat kuitenkin. Kitkajoen rantaan laskeutuminen, ja jokivarsi olivat sellaista rämpimistä, että ensimmäistä kertaa alkoi tympiä koko touhun mielekkyys, ja nuo ajatukset "miks mun pitää olla täällä räähäytymässä" saada valtaa. Myös juotava alkoi loppumaan, vaikka olin tankannut pullot ja repun juotavaa täyteen Oulangan huollossa. Tästäkin kuitenkin selvittiin, ja reitti yhtyi Pienen Karhunkierroksen reittiin. Risteyksessä oli heti puro, johon pysähdyin heti juomaan ja täyttämään pulloja. Ohitse juoksi hyvävoimaisia 33km sarjalaisia, joiden matkaan itsekin lähdin. Reitti oli taas tasaista ja juoksu maittoi ihan mukavasti Juuman huoltopisteelle saakka.
Juuman huollosta.
Juuman huollossa olikin paljon porukkaa, ja juotavaa sai jonotella hetken aikaa. Tunsin virkistyväni taas huollossa, ja tämä varikko sujuikin aiempaa paljon rivakammin. Huollon henkilökunta kertoi seuraavan eli viimeisen huoltopisteen olevan n. 15km päässä, ja että seuraavat kymmenen kilometriä olisi helppoa maastoa. Tämä pätkä olikin minulle tuttua, koska olin käynyt täällä pari vuotta aiemmin tekemässä omatoimilenkin Rukalta Juuman leirintäalueelle. Myös lopun vaarat ja mäet olivat varsin hyvin vielä muistissa. Yllättämään ne pääsivät rankkuudellaan kuitenkin...
Taas huollosta lähtiessä juoksu maittoi varsin mukavalle. Tuntui siistille pistää tossua toisen eteen, vaikka taivalta oli takana jo yli 60km. Olin laittanut kotiväelle kuvaa, että matkalla ollaan maalia kohti, ja saanut tsemppaukset sieltäkin. Huomasin kuitenkin, että kun tuli vähänkään vastamäkeä, ei jerkkua enää meinannut löytyä juosta niitä ylös, ja halusi heittää vaan kävelyksi. Konttaiselle nousu tuli vielä ihan kohtuudella, ja tunturin päällä onnistui taas jokunen juoksuaskelkin ottaa. Kun lähdettiin laskeutumaan Konttaisen jyrkkiä portaita ja rinteitä alas huoltoon, niin kyllä tuli mieleen ne Eetun eilisiltaiset sanat core, core, core, ja niiden laiminlyömisestä. Maantiejuoksijan etureidet olivat kovilla, ja porukkaa lappoi ohi oikealta ja vasemmalta.

Konttaisen huollonkin suoritin kohtuu ripeästi, täytin enää vaan juomapullot, sekä kahmin pari kourallista sipsejä suuhun. Geelit vielä etutaskuun ja menoksi. Nyt oli hyvä fiilis päällä. Vaikka tavoiteaika 12h olikin menetetty jo aikaa sitten, tiesin että nyt ei tätä enää tunaroitaisi. Maaliin tultaisiin vaikka pitäis kaivautua läpi noitten hiton vaarojen. Huollosta tarttui vielä jostain syystä korvamato matkaan, joka soittikin sitten koko loppumatkan "pitkä matka ja pienet askeleet, siks eteenpäin nyt , havuja perkele!" Kuontivaaralle kiipeäminen onnistuikin vielä kohtuudella, otin viimeisiä kofeiinigeelejä suuhun ja nämä antoivatkin toivotun vaikutuksen. Valtavaara, tuo minulle niin rakas ja tärkeä paikka otti kuitenkin viimeiset voimanrippeet valenousuineen. Valtavaaran mökki näkyi jo kaukaa, mutta ei tuntunut lähestyvän millään.
Valtavaaran huipulta. Maali näkyy jo, melkein!
Tähän näkymään ei voi kyllästyä.
Viimein tuo tuttu palovartijan mökki tuli vastaan. Porukka napsi maisemakuvia ja selfieitä täältä, ja onhan maisemat täällä kertakaikkiaan huikeat. Itsekin nappasin pikaisesti kuvaa, ja jatkoin matkaa samantien. Tämän jälkeen tulikin hyvä tasainen baana alaspäin ottaa taas juoksuaskeleitakin. Viimeistä köysilaskua en hoksannut mennä takaperin, mutta varoen vielä tämä, ettei vaan enää tässä muljauttaisi nilkkaansa ympärille. Sitten alkoi kipuaminen Rukalle. Tämä meni aivan silkalla tahdonvoimalla, koska tiesi että tämä on nyt viimeinkin se viimeinen. Kylmät väreet meni pitkin selkää ja tunteet meinasi nousta pintaan, kun näin Joken seisomassa viimeisen mäen päälle soittamassa kelloa ja ottamassa porukkaa vastaan. "Kyllä ootte tehny kusisen reitin sitte tänne", sain sanottua Jokelle. Vielä vilkaisu selän taakse Valtavaaran suuntaan, pienet hillityt tuuletukset ja kiitokset omassa mielessä "Se on siinä! Kiitoksia taas tästäkin." Se on vaan jotenki aivan hiton huikaiseva se ristiriitaisuuden tunne, mikä se iskee näiden pitkien kisojen lopputaipaleella. Vaikka on kuinka väsynyt ja tahtoo niin päästä jo maaliin, niin samalla iskee myös se haikeus projektin ja matkan päättymisestä. Kun se asia on melkein pari vuotta kulkenut mielessä päivittäin, niin nyt se päättyy...
Sinne se jäi...
Enää oli jäljellä alamäkiosuus n. 700 metriä maaliin. Juosten pystyin menemään vielä tämänkin, kellojen kilkatus kuului kauas asti, kipu etureisissä unohtui. Maalissa oli odottamassa tuttua NTR:n porukkaa, sekä oma perhe, jonka sain viimein syliin ja lataus ja jännitys purkaantuivat.


Aikaa reissuun kului yhteensä 12h33min. Tämä ei ollut ihan sitä mitä tavoittelin, sillä ajattelin etukäteen kyllä 12h alittavan, ja jopa lähemmäs 11h menevää aikaa. Juuman huollon jälkeen aikatavoite kuitenkin menetti merkityksensä, ja maaliin pääsy oli ainoa suuri tavoite, ja maalin saavutettuani ei minkäänlainen aika olisi voinut korvata sen tuottamaa tunnetta.

Muutama amatöörivirhe tuli valmistautumisessa ja kisassa tehtyä:
1. Alkuvauhti oli liian kovaa. En tiedä tosin olisiko paukkuja ollut tulla loppu sitten sen paremmin.
2. Energiahuolto ja sen toteuttaminen oli huono. Olisi pitänyt miettiä paremmin nuo mitä syö ja miten tiuhaan. Nyt tuli liian pitkiä taukoja välillä, ja muutamia energiapatukoita ja geelejä tuli ulkoilutettua koko komea luontoreitti alusta loppuun.
3. Jaloissa pitää olla enemmän jerkkua, että jaksaa mennä nuo alamäet paremmin. Core, core, core. Ja niitä pitäisi myös harjoitella enemmän, että uskaltaa mennä ripeämpää ne alas. Tasapätkillä ja ylämäissäkin kunto kyllä tuntuu piisaavan, mutta se mitä kokeneemmat ovat sanoneet "erot tehdään alamäissä pitää niin paikkansa."

Matkan aikana kävi monta kertaa mielessä, että tämä saa kyllä olla viimeinen tällainen reissu. Jatkan juoksua mieluummin tuolla tasaisemmalla alustalla, mihin oma askellus tuntuu paremmin sopivan, ja jossa pärjäänkin hieman paremmin. Nyt en kuitenkaan enää voi sanoa noin, että tämä olisi ollut viimeinen tällainen reissu. Nimittäin niin huikea yhteishenki ja fiilis näissä tapahtumissa on, toisia autetaan ja tsempataan joka hetkessä, tapaa uusia loistavia samanhenkisiä ihmisiä, ja maaliin pääsyn tunne oli jotain sellaista sanoinkuvaamattoman upeaa, että mieli keittää mettä vielä näin monta päivää tapahtuman jälkeenkin. Sanonta "polkujuoksuperhe" ei ole pelkkä korulause ja heidän itse keksimää sanahelinää. Osa minua jäi tuonne Karhunkierrokselle, ja tämä kokemus paloi sielun verkkokalvolle loppuiäksi, jota kelpaa sulatella mielessä vielä kauan aikaa.

Järjestelyt ja huolto toimivat kisassa kerrassaan mainiosti. Kyllä Jokke ja Eppu + muu NUTS-tiimi osaa vaan nämä tapahtumien järjestelyt!
Kiitoksia kaikille kavereille viesteistä mitä tuli matkan aikana, niillä oli suuri merkitys! Kiitoksia kavereille huollossa tsemppauksesta. Se on aivan älyttömän tärkeää kun edes näkee jonku tutun tuolla matkalla, ja saa muutaman sanan kuulla.
Kiitoksia vielä kerran NUTS, NTR ja kaikki muut joiden kanssa sain tämän viikonlopun viettää! Aivan nutsia porukkaa!

https://www.youtube.com/watch?v=O9P7WWMgx9M

Ja taival jatkuu...