Lappujuoksut lähestyy!

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun lumet ovat jo sulaneet lähes kokonaan, asfaltti on jo paljastunut  joka paikasta ja talvisia juoksukamppeita saa alkaa vaihtamaan kevyempiin kesäkamppeisiin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että juoksuvauhdit alkavat vähitellen kasvamaan kovemmiksi, ja vetotreenit sekä tasavauhtiset kovat lenkit tulevat ohjelmaan. Talven aikana tehty perustyö, ja pohjakunto asettuvatkin tässä tärkeään rooliin. Kun kuormittavia treenejä alkaa tulla lisää, niin hyvä peruskunto auttaa palautumaan näistä paremmin, ja jaksat tietty näin ollen harjoitella enemmän ja kovempaa. Yleensä olen tehnyt  jonkin verran myös talven aikana pk-kaudella näitä tasavauhtisia reippaita lenkkejä, koska ne boostaavat hyvin kunnon kehittymistä, ja tuovat askellukseenkin uutta lentoa tasapaksun pk-nylkytyksen keskelle. Jalkavaivani takia, josta olen kirjoittanut aiemmissa julkaisuissa jo aivan riittämiin, nämä treenit jäivät juoksun osalta kuitenkin talven ajalta kokonaan pois. Nyt viime viikkojen aikana niitä on ollut mukana 1-2kpl/viikko, toisen ollessa sitten hieman lyhyempi ja kevyempi, ettei kuormitus nousisi liian kovaksi, ja kuntopiikin ei olisi tarve ihan vielä tässä vaiheessa tulla esiin kaikista terävimmillään. Nämä VK:t ovat kuitenkin alkaneet tarttua aivan ällistyttävän nopeasti liiveihin, ja vauhdit ovatkin olleet jopa n. 20s/km kovempia näissä treeneissä kuin vuosi sitten samaan aikaan. Juoksutauko ei näyttäisi siis tehneen vaurioita vauhteihin ollenkaan, vaan päinvastoin, ja jalatkin ovat olleet parhaassa kunnossa miesmuistiin.

Vaikka olenkin jollain tavalla suunnitellut treenini aina etukäteen n. 1-2viikoksi, niin huomaan tähän tulleen ihan kuin vaivihkaa viime aikoina lisää suunnitelmallisuutta. Olen huomaamattani ihan perinteiseen seinäkalenteriin täytellyt jo ainakin kuukaudeksi ohjelmaa eteenpäin, miten mennään. Lisäksi kalenteriin on merkitty kesän juoksutapahtumat, ja näitä varten tapahtuvat ns. "saranatreenit". Saranatreeneillä tarkoitan esim. pitkää loppua kohti kiihtyvää treeniä, tai sitten omaa kovaa testijuoksua. Näihin saranatreeneihin valmistaudutaan lähes kuten kilpailuihin, eli muu harjoittelu on kevyempää ennen näitä, ja näistä myös palaudutaan sitten rauhassa, että treeni olisi mahdollisimman hyödyllinen.

Alkukausi keskitytään kuitenkin näihin "asfalttisprintteihin", ja ensi lauantaina 25.4. aloitetaankin Iin testijuoksujen kympillä. Odotankin tosi kovasti jo tätä kisaa, koska suunnittelin jo viime syksynä käyväni juoksemassa talvella kuukausittain näitä Iin kymppejä testiksi ja treenimielessä, mutta nämä jäivät marraskuun jälkeen siis kaikki tekemättä. Mono on ollut syönnillään viime aikoina treeneissä, joten hyvää tulosta lähdetään hakemaan ilman muuta, ja mitään ei tarvitse säästellä. Tämän jälkeen onkin vuorossa Terwamaratonin puolikas, jossa on niin ikään tarkoitus juosta kova aika, koska muita puolikkaita ei ole nyt tälle kesää vakavasti vielä suunnitteilla. Sitten onkin aika siirtyä (p)oluille, ja alkaa harjoittelemaan vakavasti sitäkin lajia, ensimmäistä kesän päätavoitetta, eli Pallas-Hettan polkujuoksu-ultraa varten.

Into on taas kesää kohti mennessä aivan älyttömän kova, eikä tahdo muistaa malttaa ottaa välillä kevyemminkin. Onneksi olen kuitenkin tätäkin asiaa oppinut taas hieman paremmin. Tästä tulee hieno kesä vielä! :)

Hiihtolomaviikon kuljailuja

Hiihtoloma tarkoittaa yleensä reissua johonkin pohjoiseen mökkeilemään, ja lappomaan murtsikkahiihtoa, ja niin myös tälläkin kertaa. Tällä kertaa matka suuntautui Rukalle, josta onnistuin arvonnassa saamaan työpaikkamme mökin muutamaksi päiväksi. Koska ko. viikon lauantaina olisi Tervahiihto, johon tässä on tullut hiljalleen talvi valmistauduttua, en kuitenkaan nyt voisi tehdä kovin monituntisia hiihtovaelluksia, mitä on aiempina talvina tullut aina harrastettua. Tervahiihto oli kuitenki tarkoitus ottaa vaan yhtenä pitkänä treeninä (vaikkakin hieman kovempana) muiden joukossa, enkä sitä varten alkaisi kovin paljoa keventelemään ja herkistelemään. Vaikka kotipuolessa näytti jo kelit varsin surkeilta, ja lumet olivat lähteneet hyvin vähiin, Kuusamossa riitti lunta vielä yllin kyllin metsissä ja tuntureilla. Lähdinki heti perille päästyämme käymään pienellä "kevyellä" iltalenkillä. Vuodessa ehtii näköjään hyvin unohtua, minkälaisia ne mäet täällä päin ovat, verrattuna kotipuolen nyppylöihin. Koska luisto oli varsin hyvä, ja suksi toimi hyvin, päätinkin käydä Vuosselin lenkin päätteeksi vielä kiertämässä Rukan ympärysreitinkin. Täällä alkoikin pian tulla kunnon seinänousua vastaan, ja huomasin olevani stadionin maailmancupin laduilla. Jokainen, joka on käynyt siellä hiihtämässä, tietää että niitä nousujahan ei kovin kevyesti voi ottaa. No vastaavasti sitten laskutkin olivat sen mukaisia, että alaspäin mentiin sitten tosi lujaa. Tällaisissa maastoissa ne pitäisi hiihtää kaikki maailmancupin kisat, niin hiihtäjät ja tasatyöntäjät erottuisivat.. ;) Loppumatkasta alkoi sitten satamaan lunta vielä, ja päätin mennä erästä valaisematonta reittiä. Oli hienoa mennä pimeässä metsässä pelkän otsalampun varassa, ja kovasti olisi tehnyt mieli vähän venyttää lenkkiä vielä lisää.

Seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa kauan odottamani Valtavaaran reissu. Valtavaarasta on viime vuosina tullut minulle rauhoittumisen "Mekka". Paikka johon on vaan päästävä aina välillä käymään, yksin. Paikka jossa tuntee olevansa keskellä luontoa, paikka jossa haluaa viipyillä kauemmin, eikä tahtoisi lähteä pois ollenkaan, vuodenajasta riippumatta. Huomaankin usein jääneeni kauaksi aikaa tuijottelemaan vaan kauas jonnekkin horisonttiin. Valtavaara ei pettänyt tälläkään kertaa. Vaikka kyseessä olikin sesonkiviikko, Valtavaaran nousut karsivat onneksi väkimassaa aika hyvin, ja aika rauhallista siellä oli tälläkin kertaa. Jo sinne kavutessa hienot tykkylumiset puut saivat mielen rauhoittumaan, ja ihastelemaan miten jossain voi olla tällaista.

Vielä olis hankea tarjolla Karhunkierroksen reitille. :)

Valtavaaran tupa. 

Näkymää Konttaiselle

Lauantaina oli sitten vuorossa tuo kauan odotettu Tervahiihto. Ouluun ajellessani ja liikennevaloissa odotellessani mietiskelin, että onhan se silloin joskus ennen ollut hommaa, kun isännät ovat saapuneet tänne paikan päälle hiihtokilpailuihin hiihtämällä pitkienkin matkojen päästä, kuten teki mm. isoisopappani Aappo Luomajoki, saapuessaan ensimmäisiin Oulu-Hiihtoihinsa v. 1889. Silloin kun ei ollut vielä lämmitettyjä autoja, joiden katolle heittää suksiboxi ja varusteet, ja ajella vaan lähtöpaikalle. Legenda kertoo, että kisajärjestäjät olisivat kyselleet Aappolta, että "meinaakos vanha mieskin hiihtää koko matkan?" Silloin Aappo oli tempaissut lakkireuhkansa päästään, ja tokaissut "ei mies ole vanha, vaan lakki!"

Linja-autoa odotellessa tapasinkin juoksukaverini Saaran. Oli mukavaa, kun oli joku tuttu kaveri joka ymmärtää toisen kisaajan tunteen, jonka kanssa jakaa pientä kisahermostusta, höpöttelemällä hervotonta läppää, ja taivastelemalla pian alkavaa räntäsadetta. Katselimme myös muiden kanssahiihtäjien valmistautumista, jotka näyttivät kovakuntoisilta ja paljon treenanneilta. "No ne vaan näyttää, me ollaan oikeesti..", koitin vielä keventää. ;)

Pikkuhiljaa päästiin siirtymään sitten lähtöalueelle. Vähä meinasi jännää pukkailla päälle, olihan viimeksi tullut hiihdettyä lappu rinnassa joskus 80-luvun puolivälin tienoilla. Lähtö oli aika ruuhkainen, ja sumppuuntui jo heti ensimmäisen kilometrin aikana ensimmäiseen mäkeen. No nämähän kuuluvat massahiihtoihin, varsinkin kun lähtöpaikka oli itsellä siellä joukon keskivaiheen huonommalla puolella. Mutta näiden parin alkutaipaleen ylämäen jälkeen letka alkoikin vetää tosi hyvin, ja löysinkin nopeasti oman sopivan ryhmän, missä oli hyvä latoa menemään. Keli olikin upea, baanat liukkaat ja navakka myötätuuli sekä porukan imu siivittivät menoa kovasti, ja suksi kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Katselinkin kelloa siinä, että jahas, kolme ja puol tuntia niin ollaan Sankivaarassa. :) Mutta olihan se tiedossa, että kohtahan tää loppuu. Säätiedotusta oli nimittäin tullut toljoteltua tiiviisti koko viikko, ja niin se kauan odotettu räntäsade sieltä sitten saapuikin jo ensimmäisen hiihdetyn tunnin jälkeen. Tuuli alkoi kääntymään lisäksi sivusuuntaiseksi, ja loskaa alkoi kertymään baanalle. "No eipähän mittään", ajattelin. Kyllä tästä nyt selvitään, jos tää ny ei tämän huonommaksi mene. 33km juomapisteellekkin tulin vielä ihan hyvää vauhtia, olihan reitti tähän asti ollut melko laskuvoittoinen. Voimiakin oli hyvin tallella vielä, ja ajattelinki, että perkele, otetaan nyt se 4h pois niin kuin oli alunperin aikomuskin. Otin siinä juottopaikalla geeliä ja urheilujuomaa pari mukillista. Monttasta alkoi sellainen n. 10km nousuvoittoinen osuus, ja ajattelin, että hiihdän tämän hyvällä reippaalla höökillä ylös, loppumatka olisi sitten selvästi laskuvoittoisempi, niin sehän tulisi sitten vähä vähemmälläkin lyönnillä, ja ei niin haittaisi jos ei enää jerkkua olisikaan. Selkiä alkoikin tulla vastaan useampia tässä nousuosuudella. Ohittaminen oli välillä vaikeaa, kun kaikki eivät suostuneet jostain syystä menemään hieman syrjempään. Toiset taas antoivat auliisti tietä kysymättäkin. Voimillehan tämä alkoi ottamaan kuitenkin, ja huomasin, että mittari hakkaa tuolla rajoittimella, ja välillä mentiin jo anakynnyksen puolellekkin. Viimein tuo mäkiosuuskin sitten päättyi, ja tulin 45km huoltopisteelle. Pysähdyin tähänkin rauhassa juomaan ja ottamaan geeliä, ja tasailemaan vähän hengitystä. Nyt pääsis sitten tuohon alamäkeen tinttaamaan, ja homma helpottuisi. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että näinpä ei asia ollutkaan. Lunta oli kertynyt jo tosi paljon baanalle, ja lisäksi latu-ura oli peittynyt tähän loskaan, niin sitäkään ei pystynyt menemään tasatyönnöllä, eikä edes laskemaan. Alamäetkin joutui menemään luistelemalla ja lykkien, eteenpäin päästäkseen, niin 50km kohdalla kellon näyttäessä kulunutta aikaa jotain 2:58, päätin että ei tässä kannata alkaa enää kaikkia nallekarkkejaan syömään tähän loppuun ja turhaan vetämään itseään umpitilttiin. Hiihtelinkin sitten hieman rauhallisempaa tahtia loppumatkan maaliin. Räntää satoi tässä vaiheessa tosi paljon, ja tuuli oli kova, joten sellaista hiihtonautintoa ei päässyt oikein kokemaan, mitä olin myös lähtenyt tältä reissulta hakemaan, vaan halusi vaan päästä äkkiä maaliin, ja vaihtamaan läpimärät vaatteet. 

Tokihan se sitten maalissa alkoi tulemaan se hyvän olon tunnekkin selvitetystä urakasta. Vaikka tavoiteltu aika alle 4h ei tässä kelissä toteutunutkaan (loppuaika 4h:20min), niin tuli hyvä fiilis siitä, että jaksoi vetää kovilla tehoilla koko matkan, eikä kanttaamisia tullut. Tuli lisää itsevarmuutta, että juoksutelakka ei ole päässyt romahduttamaan peruskuntoa, vaan päinvastoin kone on hyvässä kunnossa, ja pitkät matalatehoiset hiihtolenkit ovat osuneet oikeaan paikkaan. Hiihtokelit alkavat olla finaalissa tälle keväälle, mutta muutama lenkki onnistunee vielä tehdä kuitenkin. Pikkuhiljaa aletaan tästä siirtämään pääpaino juoksuun, koska jalkakin näyttäisi kestävän sitä yhä paremmin. Peruskuntokausi jatkuu tästä vielä tuonne huhtikuun alkupuolelle saakka, silloin aletaan kutittelemaan vauhteja sitten vähän enemmän, ja kaivetaan esiin se talven aikana hankittu kunto. Ensimmäinen lappujuoksu on merkitty kalenteriin 25.4. Illinsaaren testikymppi. Tämä antaa jo kovasti suuntaa siihen, millä tasolla juoksukunto on.

Niin, mitenkäs kävi Aappo-papalle v.1889? No hän nappasi voiton ensimmäisistä Oulu-Hiihdosta, heitti voittamansa ruisjauhosäkin olalleen, ja hiihteli kotiinsa Haapaveden perukoille vielä samana iltana. :)

Juoksutelakka s. 11.12.2014 k.18.2.2015

No niin! Eilettäin kävin ensimmäistä kertaa juoksemassa sitten joulukuun puolen välin!

Homma meni jotenki näin: Tiesin jo viime viikolla, että tänään se loppuu. Jalassa ei ollut tuntunut kipuja enää vähään aikaan, vaikka olin antanut runtua sille hiihtämällä oikein kunnolla, ja käyny jo kävelylläkin vähän reippaammalla syötöllä. Kaikki harjoitteetkin sujuivat jo varsin hyvin, ja niitä on kyllä tullut kieltämättä tehtyäkin. Kotiväki on ollut lujilla joutuessaan katselemaan askelharjoitteitani, kyökkästessäni kämppää ympäri ja sutiessani laminaattien lukkopontteja irti. Vaikka juoksukollegat ovatkin sanoneet, että olen tosi hienosti ja kärsivällisesti jaksanut ottaa tämän telakka-ajan, niin itse en voi sanoa ihan samaa. Välillä on ollut mieli kyllä sysimusta ja apea ja kiukkuinen.

Eilen oli sitten päivällä taas käynti fyssarilla, ja niinhän se kävi kuten uumoilinkin, että lupa tuli alkaa kokeilemaan varovasti lyhyttä matkaa! Asenneltiin vielä vähän kiilaa ykköspäkiän alle, että pronaatioon romahtaminen estyisi. Jo pois lähtiessä ja autoon noustessa pääsi aivan hullut helepotuksen räkänaurut, johon ei meinannut loppua tulla millään. :)

Loppu työpäivä menikin sitten tosi hitaasti, kun odotti vaan iltaa, ja juoksemaan pääsemistä. No viimein sekin sitten päättyi, joten äkkiä kotiin ja mukelot harrastuksiin, ja sitten oli "mun aikani". En edes mammalle maininnut, että lähden käymään juoksemassa. Puin vaan äkkiä juoksukamppeet ja pölyttyneen KPK-pipon, ja äkkiä ulos. Pistin Ensiferumin tuuttaamaan kuulokkeista oikein ISOLLA, ja lähdin kävelemään sitä niin tuttua lenkkireittiä pitkin. Pari kertaa tais joutua vähä nielaisemaanki siinä, ja kylmät väreet hiippaili pitkin selkää, vitsi kohta mennään! Sykärikin näytti jo sellaisia lukemia, niinku lähtöviivalla seisottaisiin.

Sitte n. kilsan jälkeen kuulokkeet pois. Nyt mie lähen, ei vielä, kohta, no nyyyyt. Lähdin juoksemaan hitaasti menemään, kohta varmaan alkaa sattua taas jalkaan. Ei vieläkään?? Vit** se ei tuu kipeeksi!! Ja niin minä juoksin 3km KIVUTONTA juoksua! Sitte äkkiä kotia varastoon yksin piiloon uhoamaan, pullistelemaan ja pyyhkäsemään pois silmäkulmaan ehtinyt hikipisara. Jiihaa! R.I.P. juoksutelakka! Lepäileppä rauhassa syvällä siellä missä ei tarvita aurinkorasvan suojakertoimia, ja pysy pois meikäläisen tomumajasta. Nyt pitäisi jonkun takoa kuitenkin tuonne mun vitipäähän, mitä tarkoittaa MALTILLISESTI. Huomenna ei siis oo vielä ohjelmassa sitä +30km lenkkiä, kenialais-tyrvänäläistyyppisillä loppunosteluilla maustettuna, niin kovaa kun niitä jo kaipaanki. Niitten aika tulee sitte myöhemmin. Nyt hiihdetään vielä pääasiassa, niin kauan kun kelejä siihen riittää, mutta hölökällä aletaan käymään kylkiäisiksi siihen, ja kuulostellaan jalkaa, ja sitte aletaan antaan sille maileja kunnolla kun se kestää sen. Aika tajuttoman iloinen ja onnellinen olo on nyt, näkyy varmaan kuvastakin. :)

Kalajoki-loppet 30.1.2015

Käytiin hiihtelemässä Kalajoen huippukuntoisia latuja lauantaina yhteensä 68km. Aivan paras lenkki tuollainen kevyt PK matalilla sykkeillä. "Musti" tekee kesäisin 5-6h pitkiä hölkkävaelluksia matalilla sykkeillä, Timperi tekee siis talvisin 5-6h pitkiä hiihtovaelluksia matalilla sykkeillä. ;)

 Alussa näytti vähän heikolta, kun alkoi sääennusteen vastaisesti satamaankin lunta taivaan täydeltä. No tätä kesti sellaisen n. tunnin verran. Onneksi latukone oli ahkeraan liikkeellä, ja ajoi baanat puhtaaksi, ja kun keli päivän mittaan hieman jäähtyi, saatiin varsin loistavat olosuhteet hiihtämiseen.

 Täytyykin olla varsin tyytyväinen reissun onnistumiseen. Yksin ei tahdo malttaa millään mennä tarpeeksi rauhallisesti tällaisia pidempiä PK-lenkkejä, kiitoksia siis Harrille seurasta. Reissu antoi myös lujasti itseluottamusta lisää, vaikka juoksemaan ei ole päässytkään sitten joulukuun, niin silti aiemmin syksyllä tehdyt pitkät hitaat juoksulenkit, talven aikana tehdyt matalatehoiset kuntopyöräilyt ja hiihtolenkit eivät ole menneet hukkaan, vaan ovat osuneet oikeaan paikkaan. Sykkeet pysyivät siellä n. 115-120, vaikka matkaa kertyi siis tuon 68km. Viimeinen reilu kymppi tuli mentyä vaan vähän reippaammilla tehoilla, kun Marko tuoreena miehenä tuli hiihdättämään vähä kovempaa tahtia.

Kyllä se nyt sille alkaa näyttämään, että sen Tervahiihdonkin siis vois käydä hiihtämässä. Sellaista sopivan mukavaa retkeilyvauhtia mennään kuitenkin sekin, treenilenkkinä. :)

SEB Tallinn Marathon, 14.9.2015

Vähä vanhaa rapsaa tänne talteen. :)

Tallinna. Tänne päätettiin lähteä jo yli vuosi sitten juoksemaan. Vaihtoehtona mietittiin myös Tukholmaa, mutta lopulta valinta kääntyi tänne, että ehdittäisiin sitten treenata itsemme kuntoon, ja kun oma ”kotikisa” Terwamaraton osui lähes samaan ajankohtaan Tukholman kanssa. Niin mukava kun olikin onnistua jo keväällä Terwalla, niin kyllä se kuitenkin tämä Tallinna-maraton oli se minun ”the Kisa”, johon kunto olisi tarkoitus saada sitten parraimmilleen, ja jota varten tässä on treenattu, ja joka tässä on mielessä jo kauan aikaa pyörinyt. Hyvin sujuneen talven ja kevään jälkeen alkoivat kuitenkin kantapäävaivat, jotka kärjistyivät pahimmillaan parin viikon täyteen juoksutaukoon. Pyöräily onnistui kuitenkin vaivattomasti, ja niinpä kävinkin jytyyttelemässä pyörällä monen tunnin lenkkejä, pitääkseni peruskuntoa yllä. Juoksuvauhdin katoaminen realisoitui kuitenkin katkerasti Kempeleen maratonin puolikkaalla, kun laahustin maaliin yli seitsemän minuuttia kevään puolikkaan ajasta jääneenä, jalka romuna ja mieli sysimustana. Olin varma, että turha tuonne Tallinnaan on edes lähteä juoksemaan, lähempä sinne vaan sitte Suomi-turistiksi, kerta viikonloppuvapaa-anomus oli jo aikaisemmin tullut hyväksyttynä takaisin, tai korkeintaan homma menisi läpijuoksuksi. Jotain ihmeellistä siellä Kempeleessä kuitenkin tapahtui. Jo loppuviikosta lenkillä käydessäni huomasin, että perkama ku juokseminen tuntuukin nyt helpolta ja hyvältä. Jalkakaan ei pahemmin vaivannut enää. Homma tuntui vaan paranevan seuraavillakin lenkeillä, sykkeet ei nousseet oikein mihinkään vaikka lykkäs vauhtiakin enempi koneeseen, ja homma tuntui helpolta. Näinpä itseluottamuskin alkoi sitten palailemaan, kyllä tässä taidetaan sitteki käydä vielä laittamassa ”All in” tuolla, ja katotaan mitä tästä tulee. Sainkin tehtyä siinä muutaman hyvän määräviikon siihen alle, ja juostua muutaman tärkeän pitkiksen. Kisafiilis ja hirinä alkoi nousta kovasti, ja viimeisellä viikolla tulikin mieleen jo Tuntemattoman sotilaan sotamies Salon sanat, ”pohojanmaan poikia on pitäny sitoa puuhun kiinni, etteivät lähe ennen aikojaan liikkeelle” ;) 

Nämä oli siis pelimerkit, millä liikkeelle lähdettiin, ja käänsinkin jo perjantaina puolilta päivin auton keulan etelä-pohjanmaata kohden, ja ajelin tutorini ja mentorini Harrin luokse, josta jatkettaisiin sitten seuraavana aamuna pelipaikoille. Perille päästyäni käytiin siinä heti vielä viimeiset hölkät tekemässä. Tankattua oli tullut, jonka huomasi kyllä olossa sitten. Hyvä homma, se kyllä asettuu ja laskeutuu sitten tästä vielä sunnuntaille. Lauantaina kun päästiin kohteeseen, lähdettiin siinä piakkoin hakemaan aineistoja kisainfosta, ja tutustumaan vähän reittiin ja paikkoihin. Paikalla olikin jo runsaasti porukkaa ja tohinat päällä.

Seuraavana aamuna sitten heti aikaisin aamupalalle. Startti oli siis jo yhdeksältä, joten olinkin heti jo kuuden jälkeen aamupalapöydässä, että ehtisi syödä vähän reippaammin, ja ruoka ehtisi laskeutua. Tästä sitten hotellihuoneeseen, juoksukamppeet niskaan ja ulos verkkalenkkiä tekemään. Ilma oli vielä aika raitis aamusta, hyvä homma tämäkin. Siitä sitten lähtöalueelle ja lähtökarsinaan odottelemaan lähtölaukausta.

Lähtö tapahtui siitä Pärnun maantieltä, joten baana oli tosi leveä, ja pääsikin heti juoksemaan ihan hyvää ja omaa vauhtia. Tie vietti alussa alamäkeen, joten vauhtikin tuppasi nousemaan, myös alun innostuksen ja porukoitten kannustuksen ansiosta, vaikka koitin sitä hillitäkkin. Kahden kilometrin kohdalla vilkaisin vasta eka kerran kelloa, ja se näytti 9:30 kulunutta aikaa. Ihan hyvä siis, ei liian lujaa lähtenyt. Ihmettelin kuitenkin, kun 3:30 jänikset laputtelivat edellä menemään ja tuntuivat jättävän vaan. Menkääpä vaan, tuohon en mukaan lähde, vaan katellaan tuo homma kuntoon sitten myöhemmin. Siinä n. 6km kohdalla nämä alkoivatkin sitten himmailemaan vauhtiaan, ja sainkin ohitettua tämän ryhmän piakkoin. Reitin varrella oli paljon porukkaa kannustamassa ja bändejä soittamassa puistoissa. Oli mahtava fiilis juosta kun porukka kannusti nimellä huutaen. Eka puolikas sujuikin oikein helposti aikaan 1:42:05. Kovasti olis tehnyt mieli laittaa lisää vauhtiakin, mutta hoin itselleni niitä hierojani sanoja, ”hillitse itsesi sinne n. 35km asti, sitten laput auki, sitten annat sen tunteen viedä ja rallattelet maaliin”. Hieman kuitenkin vauhtia tuli lisättyä siinä toisen kierroksen alussa. Vanhaan kaupunkiin oli saapunut eka kiekan aikana lisää porukkaa teiden varsille, ja kannustus oli kyllä kerrassaan hienoa. N. 24-35km välin juoksin erään suomalaisen kanssa samaa matkaa, ja muutama sana siinä vaihdettiinkin. Jossain 30km jälkeen alkoi tuntua kuitenkin takareidessä krampin oireita, ja jouduin hieman hiljentämään vauhtia, ettei vaan ottais ohraleipä tässä hommassa. Matkan varrella oli kuitenkin Ice Powerin huoltopisteitä, jossa tyypit suihkautteli Ice Poweria jalkoihin. Pyysinkin itsellenikin sitten takareisiin ja pohkeisiin muutamat suihkaukset, ja krampin oireet häipyivät. Sitten se 35km kyltti. Nyt saa siis latoa loppuun asti niin paljo ku koneesta lähtee. Nyt siis laput pois silmiltä ja annoin sen tunteen viedä. Mietin siinä samalla kulunutta taivalta tänne, kaikkia mukavia treenejä, pitkiksiä, vauhtiraastoja, aamulenkkejä, pitkiä hiihto- ja pyörälenkkejä, hölkkäreissua Rukalla jne jne. Vaikka se on klisee, että se maraton on vaan se kirsikka kakun päällä, ja että tärkeintä on se matka sinne, se pitää niin paikkansa! Kohta alkoi jo vanha kaupunkikin lähestymään, aateri, ooppa jonnai! Lopun mukulakiviosuudella ei enää tahtonut oikein paketti pysyä kasassa, ja pientä kanttaamistakin niihin ylämäkiin tuli. Tuntui hyvälle, että maali on jo niin lähellä, ei enää oikein paukkuja tässä oo. Samalla tunsin myös outoa haikeutta, minun Tallinna-projektini tulisi kohta päätökseensä. Maalisuora ja vielä kiriä piti koittaa, mutta ei tuo nyt enää oikein lähtenyt, kuitenkin piti tuuletukset heittää, kellossa 3:26:19, ja oma uus enkka! Olen miettinyt, että tuleekohan se ekan maratonin jälkeinen fiilis enää koskaan uudelleen. Tällä kertaa tunnemyrsky iski jostain syystä kuitenkin vielä voimakkaampana kuin silloin eka kerralla. Voi vitsi mie osasin sitteki! Mun jalka kesti sitteki juosta tän! Kunto löyty sitteki vielä uudestaan! Oliki viisainta keräillä siinä juotavat kouraan, ja painua hetkeksi omiin oloihin suorittamaan omat keräilyerät..

n. 41,5km kohdalla menossa.

Olen joskus ajatellut, että sitten kun menen alle 3:30 maran, niin sitten vois lopettaa niitten juoksemisen. Nyt minun päälle sais kaataa tervaa ja höyheniä, että oon tuommoisia ajatuksia joskus mieleeni päästänyt. J Ei niinku tulis mieleenkään, kaikenlaisia ajatuksia ja kujjeiluja tässä on jo ehtiny tulla ens kesää varten mieleen... Tälle syksyä ei varmaan tartte laittaa enää kuitenkaan lappua rintaan, vaan voi tässä alkaa nyt ylimenokautta viettämään, käydä välillä hölkälläki, pelailla sählyä ja käydä puntilla. Sitten tuossa lokakuun puolella jos alkais palailla pikkuhiljaa takaisin sinne leimikon laitaan. Maraennätys parani tänä vuonna yli 32 minuuttia ja puolikkaanki 11 minuuttia, joten pitää olla aika tyytyväinen, en ois ikinä uskonut että näin vois käydä. Pitääkin antaa iso kiitos tästä juoksukavereilleni Jukalle ja Jounille, muistan ku pojat sanoi joskus talvella, että voisitpa tuota tuommoisia aikoja sitte vaikka kesällä juostakki. En uskonut vielä tuohon silloin itse, mutta ajatus jäi kytemään jonnekkin otsalohkoihin… Tärkeä tekijä tälle onnistumiselle oli viime talven pitkä ja onnistunut PK-kausi. Sain olla terveenä ja tehdä paljon määrää. Välillä tuli lähdettyä lenkille myös silloin, kun ei olis niin huvittanutkaan, mutta enpä muista että kovin usein olis harmittanut, että tulipas tuo nyt taas käytyä. Joten pitää sanoa kaikille itsensä epäilijöille, se karkkipäivä tulee kyllä aivan varmasti sieltä vielä, kun viittii vaan käydä niitä lenkkitossuja ulkoiluttamassa! Ja näinhän myö tehhään jatkossakin! J Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti.

Ja taival jatkuu…

Timo

Juoksutelakan jatkumista, sekä vanhan harrastuksen uudelleen löytämistä

No niin, nyt ois taas Tibialis posterior, Peroneus longus harjoitettu. Juoksutelakka on kyllä niin Anal Rectumista, kuin vaan olla jo voi. Se ajaa ihmisen hermon, kärsivällisyyden ja v-käyrän helvetin kiirastulen porteille asti. Kokeilen kohta varmaan vertebrae cervicalesten venyvyyttä tuolla kuminauhalla.. Toivoin niin jo tänään TAAS saavani jo luvan alkaa kokeileen juoksua, mutta ei vieläkään. Vielä täytyy tehdä töitä askelluksen ja lihaskunnon kanssa. Tänään sain kuitenkin taas mukaani fyssariltani hyviä uusia harjoitteita, ja palautetta, että kehitystäkin on tapahtunut jo kovasti kuukauden takaisesta, ja että homma on edistynyt ihan hyvin. Ja itseppä olen tähän tilaan itseni saattanut (osin tietämättömyyttäni, osin jääräpäisyyttäni), niin kestetään sitte niinkuin mies tämä. Toisaalta jokainen kuntopyörätreeni kasvattaa sisua, sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä, sitä uhosäkkiä, että perhana mie tulen täältä vielä takaisin ja juoksen, ja juoksen entistä lujempaa! Ja uskon, että tästä telakasta, ja sen aikana tapahtuvasta kuntoutuksesta on kyllä suunnattomasti hyötyä sitten tulevaisuudessa, ja paikat pysyvät sitten paremmin kunnossa, ja kestävät juoksua. Olen seuraillut myös sivusta erään kaverini toipumista vaikeasta lonkkavammasta, ja ihaillut hänen sinnikkyyttään ja asennettaan. Hän ei ole kertaakaan rutissut ja voivotellut kohtaloaan, vaikka hänen vaivansa on ollut paljon hankalampi kuin esim. minulla, vaan on uskonut aina kuntoutuvansa ja toipuvansa kuntoon siitä. Ja nyt hänen taukonsa on päättymässä. Niinpä olen itsekin päättänyt, että en viitsi voivotella ja surkutella enempäänsä tuota asiaa, ja pääsen tekemään kuitenkin kaikkea muuta kuin tuota juoksua, niin asiat minulla on kuitenkin ihan hyvällä tolalla.

 

 

Olen pitänyt hiihtoa vähän sellaisena kevättalven lajina. On ollut mukava aina hiihtolomalla käydä jossain Rukalla hiihtelemässä kevätauringossa pitkiä rauhallisia lenkkejä, ja kotipuolessa näitä on myös tullut aina jonkin verran harrastettua. Nyt tuo juoksukielto on ajanut kuitenkin tuonne laduille jo näin sydäntalvella ja kovemmilla pakkasillakin. Aiemmin olen laiskana miehenä pärjäillyt vaan pikaluistovoiteilla, mutta nyt hiihtolenkkien pidentyessä, ja määrien kasvaessa, onkin hiipinyt mieleen ajatus, että kokeilisi vähän niitä ns. oikeita voiteitakin. Huomaankin tonkineeni netistä tietoa viime aikoina lapsenomaisella innokkuudella kaiken maailman matalafluoreista, voiteluraudoista, rotoharjoista ja pinkeistä Vauhdin HF:stä. Lisäksi sain KPK-ryhmän "hiihtoniiloilta" paljon hyvää uutta tietoa näistä jutuista, niin piti käydä sitten viikonlopun kunniaksi vähän shoppailemassa "parkkua" ja muuta tarvittavaa zälää. Jospa noilla yhteen Tervahiihtoon sais jo suksensa laiteltua tämmönenki köhelö, kunhan ensin vähä harjoittelee tuota värkkäämistä. Pitänee ensi testit koittaa saada jo viikonloppuna tehtyä. :) 

Köykkyrin hiihto"maraton" 18.1.2015

Alkuviikosta jo muodostui ajatus, että tämän viikon pitkis lenkki tulee olemaan sunnuntaiaamuna tapahtuva Köykkyrin hiihtomaraton. Neljä kiekkaa Köykkyrissä tekisi aikalailla osapuilleen tasan 42.195km. Koska säätiedotus lupasi parin asteen pakkasta, ja poutaa, arvelin että tämä voisi olla sellainen n. kolme tuntia kestävä lenkki, kun pintakaasulla lykkii menemään. Koska edellisiltana ja yöllä oli sadellut hieman räntää, mietin että lähtisinkö vasta iltapäivällä lenkille, niin ladut olisi varmasti ajettu, ja baana olisi paremmassa kunnossa. Pah, menen heti aikaisin aamusta, että saa rauhassa mennä vähemmässä ruuhkassa, ja että ehtii sitten touhuilla vielä päivän kotosallakin. Ja sitä paitsi, "aikainen Timperi peruskunnon löytää". ;)


Ei muuta kun aamusta heti naamariin reipas lautasellinen tattaripuuroa, rahkalla ja mustikoilla höystettynä, sekä pari palaa kauraleipää ja pari isoa kuppia kahvia. Tuollaista helposti sulavaa hiilaria koneeseen, parilla aikaisemmalla kerralla oli tullut lähdettyä vähän köykäisemmillä eväillä liikkeelle, ja tullut huomattua, että perhana, tämä hiihtokin on kuluttavaa hommaa, eikä näitä kannata aivan huitaisemalla tehdä.


No sitten Köykkyriin, sukset jalkaan ja baanalle. Huomasin heti alkumetreillä, että yöllä pakkasen puolelle kääntynyt sää oli tehnyt juuri sen, mitä olin toivonutkin, eli jäädyttänyt ladun liukkaaksi. Niinpä vauhtia löytyikin mukavasti heti alusta asti, ja meno tuntui helpolta. Siinä ekan kierroksen luisuteltuani tuli kuitenkin vilaistua sykemittaria, ja huomasin, että nyt ei oo kaikki aivan kunnossa, kun sykkeet paukkuu noin korkealla. Koitin himmailla vähän vauhtia, ja sainkin sykkeitä hieman laskemaan toka kierroksella. Mutta sitten alkoi sateleen taas uutta lunta, ja kelikin muuttui raskaammaksi. Tämähän ei aivan hyvää tehnyt tietty tälle PK-treenilleni, koska vastusta tuli lisää. Kumma kyllä, lenkki ei tuntunut missään vaiheessa oikein raskaalta, ainoastaan sykkeet olivat korkealla. Syitä tähän en ole vielä keksinyt miksi näin oli, liekkö ollut yksi syy huonohkosti nukuttu yö, tai edellispäivänä tehty kuntopyörä-punttisalitreeni. Liikaa treeniä ei mielestäni kuitenkaan pitäisi olla, koska parikin lepopäivää oli tullut tälle kevyelle viikolle, ja treenit on ollut muuten pääasiassa PK-alueella tapahtuvia liikuskeluja. Ja sekin on tullut huomattua, että jokainen päivä ei ole samanlainen näissä hommissa. Toki tuo saattaa myös huonosta kunnostakin johtua, juoksemaan kun tässä ei edelleenkään pääse... Toki tuolla hiihdolla saa kunnon ylläpidettyä, ja hyvää ja mukavaa hommaahan se on, mutta juoksu on niin vaivatonta, lenkki alkaa siitä kun aukaiset kotioven ja sitä voi tehdä kovemmillakin pakkasilla.

 Eli vähä "roskakilometrien" keruuksi tuo meni, ja huominen pitää kyllä sitte palautella tästä. Mutta tuommoista kun se kello näyttäisi sitten joskus kesäkamppeilla liikuskellessakin, niin voispa tuo jo hampaita alkaa naurattamaan. No ehkä isona poikana sitte, no ei ehkä sillonkaan.. ;)

 

 

Tämä ei ole sitten eiliseltä kerralta, mutta siinä mun mäkitreenipaikka. <3